Hei hei ja näkemiin!

Vajaat kolme vuotta sitten tallustelin yksin Madridin lentokentällä. Ostin oluen ja toisenkin, istuuduin lattialle ja annoin tuntien vieriä. Kuuntelin musiikkia mp3-soittimestani. Katselin ohikulkevia ihmisiä. Poltin ketjussa hermotupakoita ja jännitin. Lopulta kello oli tarpeeksi paljon. Astelin koneeseen, asetin pehvani lämpimään istuimeen ja suuntasin kohti uutta ja eksoottista manteretta. Tarkemmin sanottuna Buenos Airesia.

Keväinen Buenos Aires otti minut avosylin vastaan. Oli aurinkoista ja suht lämmintä. Kaikki oli puhkeamassa kukkaan. Oli helppo hymyillä. Buenos Airesilla oli minulle paljon tarjottavaa. Sain kunnian tutustua sen ihmisiin, nähtävyyksiin, yöelämään, kulttuuriin, ruoka- sekä juomatarjontaan ja kieleen. Hiljalleen ja huomaatta rakastuin kaupunkiin ja sen päättömään vilskeeseen. Toki kaipasin myös kotimaatani ja läheisiä ihmisiä mutta ajan kanssa kaipuu haaleni ja lopulta unohtui kokonaan. Oli parempi elää hetkessä.

Minulla oli paljon opittavaa. Paljon uusia asioita mihin totutella. Asetuin aloilleni, opettelin espanjaa, tein töitä ja elin suhteellisen normaalia elämää. Tajusin, että olin aivan oikeasti onnistunut tekemään uudesta kaupungista itselleni kodin jossa viihdyin. Voi sitä onnistumisen fiilistä!
Toki olin ja tulen aina olemaan "se ulkomaalainen". Tiedän, etten voi täysin sulautua joukkoon, mutta olen silti ylpeä itsestäni enkä häpeä suomalaista aksenttiani enkä kalpeaa ihoani.

Elämäni täällä Buenos Airesissa on ollut yksi jännittävä seikkailu ja olen ikionnellinen, että uskalsin ottaa askeleen kohti tuntematonta. Löysin rakkauden ja ihania ystäviä. Tajusin vihdoin mitä haluan "isona" tehdä ja onnistuin tavoittelemaan unelmaani. Synnytin suloisen pojan, joka mullisti elämäni lopullisesti. Kohtasin monet haasteet ja olen kertakaikkisen ylpeä itsestäni.

Nyt minun on tullut aika heittää hyvästit Buenos Airesille ja palata takaisin kotimaahani. Olen haikea mutta onnellinen. Tiedän, että tulen vielä palaamaan monta kertaa ja rakastumaan tähän sekamelskaiseen miljoonakaupunkiin uudestaan ja uudestaan. Samalla kuitenkin arvostan ja rakastan kotimaatani aivan uudella tavalla. En koskaan tajunnut kuinka hyvin asiat Suomessa ovat. Kirosin vain kuinka tylsään maahan olin syntynyt. Kolme vuotta kolmannessa maailmassa avasi silmäni ja kasvatti henkisesti.

Lähdin Suomesta yksin, hukassa, tylsistyneen ja tietämättä mitä elämältäni halusin. Nyt palaan takaisin perheellisenä, onnellisena, ylpeänä ja määrätietoisena ihmisenä.

Kiitos kuuluu sinulle Buenos Aires. Nähdään taas pian! KIITOS! <3

Ps. Seuraavan kerran kirjoitan sitten Suomesta. OO ÄM GEE!

English: It is the time to say goodbye to Buenos Aires and return to my home country. Not for good but for now. Buenos Aires has been treating me well and these years have grown me so much as a person. I am extremely happy and proud of myself. It was a huge decision to move to Buenos Aires but I haven't regreted it for a second. I left Finland being lost and lonely, not knowing what to do with my life and now I am returning with a family, dreaming big and knowing exactly what I want to do "when I grow up". I am so happy.

Goodbye Buenos Aires and thank you for everything!! I will see you soon!

Viimeistä viedään

Wihii. Aloitetaan kirjoitus hyvillä uutisilla. Me saatiin vvo:lta asuntotarjous pari päivää sitten. Alue vaikutti google mapsin ja äitin pikaisen sniikkailukierroksen perusteella oikein vihreältä ja rauhalliselta. Paljon lapsiperheitä ja luontoa, leikkipuistoja ja toivottavasti myös lenkkipolkuja ja talvella hiihtolatuja.

Rakennus on rivitalo. Asunnosta löytyy 2 huonetta, keittiö, vessa JA SAUNA ja oma pikkuinen piha. Kuulostaa tosi hyvältä. Jossain vaiheessa asunto tulee olemaan ahdas mutta toistaiseksi se saa kelvata. Tobiaksen kasvettua voidaan sit miettiä uutta muuttoa. Ainoa mikä mun karvat saa pystyyn on se, että tuo asunto on melkein Vantaan rajoilla. En mä halua missään Vantaalla asua. Kehäkolmosen ulkopuolella jumaliste!! :D Alue on siis Puistolaa/Suutarilaa. 800 metriä juna-asemalle. Kilsa kauppakeskukseen. Puoli kilsaa bussipysäkille. 300 metriä heurekaan, lol. Täytyy kyllä myöntää, että olo on hyvin huojentunut. Jännitettiin kovasti, että löytyykö meille mitään. Onneksi löytyi ja vielä vvo:lta, mikä tarkoittaa edullista vuokratakuuta ja hyväkuntoista asuntoa. Hih. Nyt ollaan taas yksi askel lähempänä meidän täydellistä elämää Suomessa.

Ajatus Suomeen paluusta tuntuu vielä jotenkin etäiseltä. Kyllä minä tottakai tiedän, että hyppään lentokoneeseen pienoisen perheeni kanssa tasan viikon päästä. Asia ei vain tunnu siltä. Se ei ole vielä iskenyt tajuntaan. Ehkä sitten lentokoneessa tai viimeistään Suomessa? Niin muistelin sen menevän tänne BA:hankin matkustaessa. Tiesin olevani lähdössä elämän mullistavalle matkalle mutten osannut jännittää sitä vasta kun olin oikeasti taksissa matkalla lentokentälle. Ehkä se on parempikin niin. Ei tule stressattua etukäteen vaan elettyä hetkessä ja nautittua näistä viimeisistä päivistä.

Meillä oli viime viikonloppuna läksiäiset. Huomenna olisi sitten tiedossa part 2. Ensimmäisiä juhlittiin perheen kanssa ja toiset on tarkoitettu ystäville. Saatiin Marcosin perheeltä läksiäislahjaksi ihana itse tehty kalenteri. Siinä on paaaaljon kuvia meistä ja muista perheenjäsenistä vuosien takaa. Tosi kiva viedä se meidän mukana Suomeen. On jotain, joka muistuttaa Argentiinasta ja toisesta perheestä joka päivä. Tuo kalenteri on niin sulonen!

Treffattiin joku aika sitten kahden Suomi-naisen kanssa ja paikalla oli mm. kaksi suomalais-argentiinalaista super suloista lasta ja Suomessa asuva Argentiinalainen mies. Yllätyin toooodella positiivisesti kuinka hän puhui Suomea niin sujuvasti ja yllättävän virheettömästi. Hihittelin mielessäni, että ehkä se meidänkin Marcos vielä jonain päivänä hallitsee kielen yhtä hyvin. Tällä hetkellä ainoa asia minkä se hallitsee hyvin on numerot. Niillä ei kovin pitkälle päästä mutta toisaalta enhän mäkään osannut sanoa muuta kun "Hola, soy Sari! Como estas?" kun tänne tulin. Tarkoituksena olisi tehdä Marcosille se valtion tarjoama kotoutussuunnitelma ja keskittyä aluksi suht intensiiviseen suomenkielen opiskeluun. Saa nähdä kuinka räjähdyspisteessä raukan pää tulee aluksi olemaan. Niin paljon uutta asiaa niin nopealla temmolla..

Ajattelin videokuvata paljon lähiaikoina ja tehdä minielokuvan tästä meidän muuttoprosessia. Vikoja hetkiä Argentiinassa ja ekoja hetkiä Suomessa. Kiva pitää Argentiinan suku ja kaverit ajantasalla ja kertoa mitä meille kuuluu ja millaiselta Marcosin uusi kotimaa näyttää. Muutenkin voidaan sit vanhoina ja ryppyisinä muistella tätä suurta muutosta elämässämme ja katsella kuinka hyvältä me aikoinaan näytettiin haha. Videomateriaali ei tietty tule olemaan samanlaatuista kun oikeissa elokuvissa mutta kotikäyttöön tuo mun kamera kuvaa suht hyvälaatuista videota.

Ollaan vähän jännitetty, että kerkeääköhän Marcosin oleskelulupatodistus tulla ennen lähtöä. Vähän näyttäisi siltä, että ei koska lähtö on jo ensi viikolla. Toivotaan, ettei sen tarvitse Suomen päässä odottaa kauaa koska ilman sitä todistusta Marcos ei voi muuta tehdä kun pyöritellä peukkuja ja leikkiä turistia. Toki sekin on mukavaa ja rentouttavaa mutta valitettavasti rahaa siitä ei makseta. Marcos myös jännitti lennon vaihtoa Englannissa pelkän menolipun kanssa ja ilman mitään todistusta siitä, että on jäämässä asumaan Suomeen laillisesti. Mitä jos ne ei päästä sitä maahan ilman paluulippua? Nyt täytyy vaan toivoa parasta ja ettei kukaan pysäytä meitä matkan varrella. Hyihyi, pois kaikki kauhukuvat.

Tobiaksesta en oo muuten tainnut kirjoittaa mitään vähään aikaan. Se osaa tällä hetkellä kontata oikein mainiosti ja kiivetä itse ylös seisomaan erilaisia esineitä ja asioita vasten. Se osaa kävellä pieniä matkoja kun käsistä pitää kiinni ja se osaa jo sanoa ättä. Toisinaan ättä muuttuu äätitiksi. Ihan selkeesti yrittää sanoa että äiti. ;D Ainakin niin mä tahdon uskotella itselleni. Hampaita on kertynyt jo viisi kappaletta ja kuudes on puskemassa läpi. Huutoraivareita saadaan aina silloin tällöin mutta osaa hän olla myös enkeli. Toisinaan on super hyviä päiviä ja sitten on taas niitä känkkäränkkiä kun mikään ei oo hyvin ja pitää vaan rääkyä. Sillon isin ja äitin hermot ovat hyvin riekaleina mutta minkäs teet. Ei se vanhemmuus ole pelkkää söpöä vauvakikatusta ja päiväunia. Ihana kun Suomessa meillä on innokas mummi, joka tahtoo viettää aikaa Tobiaksen kanssa. Päästään Marcosin kanssa vihdoin viettämään aikaa kahdestaan. Sitä ei oo tähän mennessä tullut harrastettua ollenkaan, koska argentiina-mummin sijaan on vaan ilkeä äitipuoli. Haha, no ei nyt sentään mut ei se oo kovin halukas hoitamaan meän hurmuria.

Kauhea kun nyt täytyy nähdä kaikkia ihmisiä viimeistä kertaa. Jotenkin niin lopullista. Hyvästit on tosi mälsiä. Marcosin siskokin kerkesi jo tirauttaa parit kyyneleet kun sanottiin heipat viime sunnuntaina. Tuli niin haikea fiilis. Toivottavasti tällä kertaa en katoa kolmeksi vuodeksi vaan voin jo parin vuoden päästä tulla tänne takaisin lomailemaan. Tulla katsomaan onko Argentiinan tilanne parantunut yhtään sitten viime näkemän.

Mutmut.. Hyvää ja ihanaa ja onnellista viikonloppua jokaiselle ihanalle ihmiselle joka jaksoi lukea tän liibalaaban loppuun saakka. :D PUSPUSJAMOI!

PS. Kuvat otin kaverin parvekkeelta, joka sijaitsee avenida Rivadavialla. Kiva tiirailla ihmisiä ja maisemia yläilmoista.

PPS. Käytiin samana päivänä Tobin kanssa karusellissä pyörimässä ja kivaa oli molemmilla:

Katukuva

Kävellessä meilkein missä tahansa Buenos Airesin kaupunginosassa sitä huomaa kuinka täällä on kodittomuutta. Kaikki on vähän epäjärjestyksessä ja puolikunnossa. On paljon roskaa ja sotkua. Vaarallisia slummeja. Kaduilla nukkuvia ihmisiä. Puistoihin rakennettuja "majoja", jotka ovat joidenkin koteja. Tiet ovat todella huonossa kunnossa. Roskapusseja lojuu maassa.. Olen tottunut kaikkeen tähän, enkä enää edes kiinnitä siihen niin paljoa huomiota (no okei, vaarallisia slummeja ei oo joka kaupunginosassa onneksi. Muuten menis jo vähän turhan jännittäväksi).

Meidän kadulla asuu mies, joka istuu aina samassa paikassa. Koko tämän reilun vuoden ajan olen nähnyt hänet AINA siinä samassa kohdassa.. Toisinaan se nukkuu, toisinaan se valvoo. Mietin usein mikäköhän hänet on ajanut tuohon tilaan. Miksei hän edes yritä? Istuu vain paikoillaan vuodesta toiseen... Hän ei edes dokaa halpisviiniä kuten ne muut kodittomat hänen ympärillään. Toisinaan näen hänet lukemassa sanomalehteä pahvinen kahvikuppi kädessään. Toisinaan hän nojaa käteensä ja tuijottaa tyhjyyteen tunnista toiseen. Kyllä, tärkkailen häntä paljon, haha.

Muuton yhteydessä heitettiin paljon tavaraa ja vaatetta menemään. Marcos kävi antamassa tälle kyseiselle miehelle yhden kenkäparin ja nyt se istuu siinä samassa paikassa Marcosin kengät jalassa. Ihanaa, päivän hyvä teko! :D Lahjoitettiin samalla kirkolle iso kasa vaatteita ja kenkiä. Lupasivat, että antavat niitä kodittomille. Paljon parempi pistää hyvä kiertämään kun heittää kasoittain hyväkuntoisia vaatteita roskiin.

Saa nähdä näkyykö tätä Suomessa. Veikkaan aika vahvasti että ei. Ihana päästä hengittämään raitista ilmaa, työntämään rattaita ehjillä kaduilla, laittaa roskapussit niihin kuuluviin laatikoihin ja käydä leikkipuistossa ilman että joka kulmasta löytyy epämääräistä porukkaa ja itse rakennettuja majakoteja. Tullaan varmasti molemmat yllättymään positiivisesti kuinka Suomi on niin monta askelta edellä. Argentiina puksuttelee perässä hitaasti mutta varmasti. :) PS. En toki ole unohtanut kalliota enkä piritorin sekopääväkeä. Kyllä niitä tottakai Suomestakin löytyy!

Otin jonkun verran kuvia kaduilla nukkuvista ihmisistä. Aihe oli hankala, sillä pelkäsin ihmisten reaktioita enkä uskaltanut tunkea isoa kameraani heidän naamoilleen. Entä jos ne herää ja suuttuu tosi paljon? Käyvät kimppuun ja kiroavat pienen Suomalaistytön maasta taivaaseen?!! Sniikkiys ja nopea tempo osoittautuivat hyväksi taktiikaksi. Pari ihmistä tuli huomauttamaan, että olehan varovainen kamerasi kanssa.

Innolla odotan millainen meininki Suomessa on. Buenos Airesin meno on toisinaan vähän päätön. But I like it.

Vointeja

Mikä siinä on että kun lomalle pääsee niin sairastelu alkaa? Kumma juttu... Olin hyvinkin tohkeissani lomasta ja kaikesta siitä ihanuudesta mitä voin tehdä. Ei käynyt mielessäkään, että viettäisin päivät sängynpohjalla kuumeessa, pääkivussa, lihassäryissä saatikka vessanpönttöä halaillessa. Minun lisäksi kipeiksi tuli myös Tobias ja Marcos, joten täällä on ollut oikein hehkeää ja elinvoimaista porukkaa. Nyt alkaa pikkuhiljaa elämä voittaa vaikka vieläkin heikottaa. 

Kirjoittelin aiemmin onnellisuusjutuista ja mun uusista tavoitteista. Tähän mennessä on mennyt ihan mukavasti. Jotkut jutut on hankalampia mutta hyvin olen saanut pidettyä mielen positiivisena. Myönnän, että toisinaan se on ollut vähän haastavaa. Meditointi on asia, mikä minulta ei oikein tahdo onnistua. Jotenkin siinä alkaa ajatus harhailla. Mielen tyhjentäminen on hankalaa. Kai se harjoitus tekee mestarin.

Tavoitelistassani oli mm. syö hyvin ja liiku. Niihin olen koittanut panostaa paljon, sillä jos kroppa on tyytyväinen niin mielikin on pirteä. Onnistuin vihdoin tekemään tunnin mittaisen juoksulenkin, eikä se edes tuntunut niin hankalalta kun aluksi pelkäsin. Musiikkilista oli ehdottomasti avain suoritukseen. Tein sen tarkkaan. Valitsin feel good -biisejä ja pidin huolen että niiden biitti käy yhteen mun juoksurytmin kanssa. Ei oo mitään niin siistiä kun juosta biisin tahtiin ja siis mielettömän hyvän biisin tahtiin. Sellanen motivoi jatkamaan.

Mikä irvistys toi on? :D

Mitä ruokavalioon tulee niin olen koittanut keskittyä mahdollisimman puhtaan ruoan syöntiin. Tajusin kuinka helposti sitä ahtaa itsensä täyteen e-koodeja ja muita ihme aineita. Kaupassa asioidessa se tosiaan iski vasten kasvoja kun luki tuotteiden sisältöjä. Niin ihmeellisiä nimiä ja numeroyhdistelmiä, että ihan veti sanattomaksi. Onneksi tuoreesta ruoasta saa loihdittua vaikka mitä ihanaa itselleen. Ei tarvitse ostaa mitään valmiiksi pakattua pastapakettia ja valmiskastiketta rinnalle. Mielummin ostan tuoreita vihanneksia ja teen niistä jotain nannaa. Lihaakin voin syödä kaveriksi jos sille päälle satun. Ollaankin viime viikkoina vietetty paljon aikaa keittiössä ja testailtu vaikka mitä uusia juttuja. Monet osoittautui oikein herkullisiksi. Toiset taas ei. :D Jees! Tämä viikko on sitten ollut kunnon alamäen viikko tämän kipeilyn takia. En ole syönyt illallista pariin päivään enkä muutenkaan voi syödä kun ehkä kaksi kertaa päivässä. Inhoan sitä, koska söisin paljon mielummin vaikka viisi kertaa päivässä jotain pikkujuttuja ja voisin hyvin. Nyt olo on heikko ja pahoinvoiva ja se turhauttaa. Varmasti tämä menee pian ohi. Tuntuu, että mulla on tosi vahvoja närästyksiä tullut viime aikoina. En tiedä mikä mua oikein vaivaa. Tänään on kuitenkin jo paljon parempi olo kun eilen ja eilen oli parempi olo kun toissapäivänä. Se on siis hyvä merkki. Ehkä mä voin huomenna olla jo samassa huoneessa juuri valmistetun illallisen kanssa. :)

Kirjoittelen kuulumisista ja Suomijännäämisesta pian lisää kunhan voin paremmin ja kerkeän istahtaa alas. Nyt olis muuttohärdelliä ja siivoamista tiedossa. Kolme viikkoa lähtöön! JAIX.

Loppuun vielä pari kuvaa häistä joissa oltiin ehkä n. kuukausi sitten. Aivan super hauskaa kuten kuvista ehkä huomata saattaa.

Jee. Mä! Ja mun synnytyslääkäri mun takana... :D