perjantai 25. joulukuuta 2015

Buorrit Juovllat

Jouluaatto, päivä jona saa syödä enemmän kuin vatsaan mahtuu. Avataan lahjoja. Vietetään aikaa perheen kanssa. Ollaan vaan. Aina niin kiva päivä. :)

Me oltiin edellisenä päivänä Tobiaksen kanssa leivottu vino pino pipareita. Marcoskin leipoi aamulla parit empanadat ja sitten suuntasimme nokkamme kohti mummolaa. Tämä joulu oli siitä erilainen, että me Marcosin kanssa molemmat ollaan kasvissyöjiä ja niinpä ruokapöydältä löytyi paljon enemmän kasvista kuin yleensä. Oli herkullista salaattia, punajuuri-vuohenjuusto "tekelettä", karjalanpiirakoita munavoilla, Marcosin empanadoja, sienisalaattia ja muita Joulun perinneruokia. Ruoka oli oikein maittavaa ja voin kertoa, että kyllä kasvispöperöistäkin saa itsensä ähkyyn. ;)

Ruoan jälkeen availtiin lahjoja ja oli Tobias tainnut olla melko kiltti poika tänä vuonna, koska paketteja hän sai vinon pinon. Loppu ilta menikin uusia aarteita haaliessa ja paria jouluelokuvaa katsellessa. Just sellaista leppoisan harmitonta hengailua jolloin ei tarvitse ajatella yhtään mitään.
Pitihän niitä vähän koristella.

Marcosin taidonnäyte.

Tuoreet viikunat salaatissa on jotain niin parasta.




Tää taisi olla yksi suosikeista. :D

Jäätiin vielä mummolaan yöksi ja kotiuduttiin vasta pari tuntia sitten. Kohta voisi käydä ulkona haukkaamassa raitista ilmaa ja alkaa jo vähän suunnittelemaan Ylläksen aktiviteettejä. Ylihuomenna mennään. Jaii.

Otsikon mukaisesti (Saameksi eheheh) toivotan oikein hyvää Joulua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti