Bariloche

Viiden päivän luksusloman jälkeen hypättiin taas autoon. Meillä oli edessä 1600 kilometriä ajettavana. Matka oli pitkä. Varsinkin lapsille, jotka istua tönöttivät takapenkillä. Itsellänihän ei ajokorttia ole, joten Marcos sai toimia kuskina kooooooko pitkän matkan. Lopulta pysähdyttiin Neuquénissä ja nukuttiin yö hotellissa. Aamulla aikaisin lähdettiin taas ajamaan. Olen ylpeä siitä kuinka hyvin lapset jaksoivat!

Pissatauko in the middle of nowhere.

Pysähdyttiin matkalla katselemaan tulivuorta nimeltä Lanin. Se näkyy kaukana horisontissa tuollaisena valkoisena kumpuna. Tulivuori on lumen peitossa. Välissä on paljon aavikkoa.

Vihdoin päästessämme määränpäähän, Barilocheen, ajoimme suoraan Marcosin siskon luokse. Jätimme matkalaukut kämpille ja lähdimme tutustumaan kaupunkiin. Nousimme lopulta korkealle Cerro Ottoon lounaalle. Näkymät olivat mielettömät. Totesin, että Bariloche on aivain kuin Suomi mutta kauniimpi. Kaikki ne järvet ja metsät muistuttivat minua Suomesta mutta ne mielettömät vuoret toivat näkymään jotain mitä Suomesta ei löydä. Silloin ensimmäisen kerran sanoin, että haluan muuttaa takaisin Argentiinaan. Olin niin onnellinen.

Tuolla vuoron alla näkyy Barilochen kaupunki.

Tobias oli aivan rakastunut Marcosin siskoon. Äiti ja papá ei olleet enää ollenkaan kiinnostavia vaan Celiä piti seurata ihan joka paikkaan. Jopa pedikyyriin. :D Meidän oli kiva hengähtää kun oli yksi lapsi vähemmän "jaloissa pyörimässä".

Illallistimme kaikki yhdessä ja vietimme yön Celin luona. Seuraavana päivänä lähdimme ajamaan kohti Villa La Angosturaa... Mutta siitä lisää ensi kirjoituksessa. :)

Cariló

Kotona ollaan taas. Voisinpa sanoa, että ihanaa olla kotona. Valitettavasti en voi, en ainakaan vielä. Koko perhe potee tällä hetkellä suurta kaipuuta. Tobias aloitti itkun jo automatkalla kohti Ezeizan lentokenttää: "Mä haluan muuttaa Argentiinaan. En halua palata Suomeen. Jäädään tänne!". Itsekin haikailin paluumuutosta Argentiinaan. Samoin Marcos. Ajatus Suomesta tuntui tosi surulliselta. Kylmää, pimeää ja ankeaa... Onneksi sentään säät ovat olleet tarpeeksi eksoottiset. Ei tarvinnut ainakaan keskelle loskapaskaa laskeutua. Ajatella, että Argentiinassa oli keskimäärin +30'c. Täällä taas -20'c. Aikamoinen pudotus!

Tästä kaikesta voikin varmaan päätellä, että meidän matka meni todella hyvin. Aika loppui kesken. Kaikki nauttivat olostaan. Ehdittiin tehdä vähän roadtrippiä mutta olla myös perheen ja ystävien kanssa. Vietettiin ensin aikaa Carilossa Marcosin perheen kanssa. Sieltä ajettiin Barilocheen ja pörrättiin siellä eri alueilla upeista järvi- ja vuorimaisemista nauttien. Lopulta ajettiin Pilariin ja vietettiin reilu viikko siellä. Käytiin päivittäin uima-altaalla viilentymässä, koska toisinaan hellelukemat kipusivat jopa yli 40 asteeseen. Ai miten nautin siitä lämmöstä!

Minut tuntien koin jokaisen hetken kamera kädessä. Siispä kuvia löytyy ja paljon! Kirjoitan matkastamme vaiheittain, koska muuten menisi selain tukkoon. ;)

Vourokauden mittainnen lentomatka meni lasten puolesta hyvin. He nukkuivat makoisasti, Tobias omalla paikallaan ja Emilia minun sylissäni. Myös Marcos sai nukuttua. Ainoa kukkuja olin siis minä. Hankala istua ahtaalla penkillä pullukka vauva sylissä ja yrittää nukkua. Noh, ehjänä päästiin perille ja that's all that matters. Buenos Airesista ajoimme suoraan Cariloon. Marcosin isä oli varannut sieltä talon vajaaksi viikoksi koko perheelle. Cariló oli hurmaava. Aivan kuin keskelle viidakkoa olisi ajanut. Tiheää, eksoottista metsää aivan kaikkialla. Niin paljon erilaisia puita. Teitä ei oltu päällystetty asfaltilla vaan ne olivat kaikki punertavan hiekan peitossa. Niin kaunista ja erilaista. Mikä parasta, merenranta oli 7 korttelin päässä. Siellä kävimmekin joka päivä ja useita kertoja päivässä. Täydellistä!

Tobias oli aluksi arka. Niin paljon ihmisiä, melua ja espanjan kieltä. Ensimmäiset päivät Tobi mökötti milloin mistäkin ja itkeskeli koti-ikävää mutta kun kaikkiin oli vihdoin totuttu ja espanjan kieli alkoi sujua, ei ollut enää aikaa mököttää saatika miettiä kotia. Serkut olivat ihan bestiksiä.

Yksi Marcosin parhaista ystävistä tuli vaimonsa kanssa Cariloon vain siksi, että me olimme siellä. Oltiin tosi otettuja. Käytiin aina iltaisin heidän kanssa syömässä ja juomassa. Lapset saivat jäädä kotiin kaikkien niiden setien, tätien ja serkkujen hoiviin. :)

Uusia käyntikortteja

Päätin pari viikkoa sitten päivittää käyntikorttieni ulkonäköä. Suunnittelin minimalistisen mutta omaa silmääni miellyttävän ulkoasun ja tilasin kortit MOOsta. Kyselin valokuvausfoorumilla vinkkejä hyvistä painofirmoista ja tuo edellä mainittu MOO sai erittäin paljon ääniä. Ei siis tarvinnut kahtaa kertaa harkita.

Käyntikortit on painettu astetta paremmalle paperille ja nettisivu itse kertoo asiasta tähän sävyyn: "We use MOO-invented Quadplex technology, which compresses four layers of Mohawk Superfine paper, to create our thick 600 gsm Luxe stock." 

Odotin jännittäen korttien saapumista ja nyt ne vihdoin tulivat. Olen tässä hetken aikaa niitä ehtinyt silmäillä ja en voi muuta sanoa kun että tykkään! Paperi on mattapintaista ja se tuntuu hyvältä kädessä. Siinä on tekstuuria. Sanoisin, että tästä seuraava upgrade olisi kohopainatus mutta se on valitettavan tyyristä.

Tässä pari kuvaa uusista käyntikorteista. Olen tyyliltäni tosi pelkistettyyn ja yksinkertaiseen kallistuva ihminen. Sellainen tietty tyhjyys ja "negative space" on mielestäni esteettisen kaunista. Niinpä nämä kortit ovat just niin mua kun olla voi. :)

Ainiin! Jos sinua kiinnostaa käyntikorttien painatus tai vaikka joulukorttien/perus korttien tai esim. tarrojen painatus niin minä annan yksimielisen ääneni MOO:lle. Ainakin tämän hetkiseen kokemukseen pohjautuen laatu on ylittänyt kaikki odotukset. TÄSTÄ linkistä tilatessa saat 15€ alennusta kun kyseessä on ensimmäinen tilaus, joten ei muuta kuin shoppailemaan!

Viime hetken mietteitä

Lähtölaskenta on nyt ihan tosissaan startannut. Ei sitä vieläkään oikein tajua, että reilun viikon päästä me vihdoin lähdetään Argentiinaan! Edellisen kerran siellä oltiin kun se oli meidän koti ja siitä on jo monta vuotta. Jännittää onko mikään muuttunut. Jännittää osaanko puhua enää sanaakaan espanjaa. Jännittää kaikki ne paikat mihin me mennään. Ehkä eniten kuitenkin jännittää lentomatkat. En välittäisi, jos kyseessä olisi muutaman tunnin lento mutta kun määränpäähän matkustus kestää kokonaisen vuorokauden, on jännitys ihan välttämätön. Miten lapset suhtautuvat? Itkupotkut ahtaassa koneessa olisivat kovin ikävät.

Kirjoitin meidän matkasuunnitelmasta silloin puolisen vuotta sitten kun lentoliput oli ostettu. Suunnitelmat ovat kuitenkin muuttuneet varmaan viisi kertaa sen jälkeen, joten en ole viitsinyt niistä mitään edes kirjoittaa. Arvelin, että Marcos kuitenkin taas muuttaa mielensä ja keksii jotain uutta. Hän on siis kavereidensa ja sukulaistensa kanssa jutellut ja "brainstormannut" puhelimessa ja joka kerta matkasuunnitelma on muuttunut. Tällä hetkellä kuitenkin näyttäisi siltä, että saavuttuamme Bairesiin ajamme heti seuraavana päivänä Cariloon ja vietämme siellä pitkän viikonlopun M:n perheen kanssa. Saamme olla meren rannalla, ottaa aurinkoa, uida ja tehdä hiekkalinnoja. Siitä suuntaamme nokkamme kohti Barilochea. M:n sisko asuu siellä. Olen erityisen innoissani Bariloche/Villa Angostura -alueesta. Siellä on niin kaunista! Neljä-viisi päivää nautimme Etelän ihanuudesta, mahdollisesti jopa poikkeamme Chilen puolelle, ja ajamme sitten takaisin Buenos Airesiin M:n siskon kanssa. Vietämme n. viikon BA:ssa kavereita tavaten ja sitten vietämme joulua Pilarissa koko suuren perheen kanssa. Siinä on vielä pari päivää aikaa ottaa aurinkoa ja 27pv lähdemme lentelemään takaisin kohti Suomea.

Ei voi muuta sanoa kun että SOUNDS LIKE A PLAN!

Sieltä se tuli!

Hei ihan mahtavaa! Mä "masistelin" mun edellisessä kirjoituksessa harmaudesta ja heti seuraavana päivänä kaikkialla oli aivan valkoista. Aikamoinen tuuri! Tobias on ollut meidän perheessä kaikista eniten fiiliksissä tästä. Sen lempi vuodenaika on talvi, koska se rakastaa kylmää. Kerrassaan hämmentävää. :D Sitä ei meinaa saada pulkasta pois niin millään. Ja lumivuoret on ihan parhaita! Mä puolestani iloitsen siitä kuinka lumi tuo valoa ja pakkasten aikaan se ihana *narsk narsk* kengän alla on niin maaginen.

Marcos oli viime viikolla Saksassa työmatkalla ja meillä oli lasten kanssa sillä aikaa omaa kivaa. Oltiin paljon ulkona leikkimässä ja vastapainoksi myös kotona lastenohjelmia tuijotellessa silloin kun lumimyrskyt olivat pahimillaan. Tobias sai nukkua yöt mun vieressä ja siitäpäs se olikin niin onnellinen. Toki oli myös raskasta hoitaa kaikki aivan yksin aamusta iltaan mutta onneksi nuo muruset käyttäytyivät hyvin. Olin kuitenkin erittäin iloinen saadessani miehen takaisin kotiin. :)

Enää kolme viikkoa ja sitten lennetään Argentiinaan. *hyppii seinille* Alkaa kovasti jo jännittää!

Moodeja

Mitä tämä on? Syyskuu tuli, meni. Lokakuu tuli, meni. Mihin. Tämä. Aika. Meni.

Syksy tuntui tänä vuonna hämmentävän lyhyeltä. Odotin ruskaa, ihanaa värien kirjoa. Kyllähän se tulikin ainakin lievässä muodossa mutta melko nopeasti se oli jo poissa. Nyt puut huutavat tyhjyyttään. Harmaus on saapunut ja tällä viikolla tulee kuulemma jo lunta. En voi muuta kuin ihmetellä.

Nyt alkaa se jännä aika vuodesta jolloin kynttilöitä saa suurkuluttaa ja pieni alakulo on sallittua. Sohvalle voi käpertyä vauva kainalossa ja katsoa leffoja peiton alla. Voi kuunnella haikeaa musiikkia ja ehkä tirauttaa muutaman liikutuksen kyyneleen. Teetä ja kahvia saa ja pitääkin suurkuluttaa. Voi elää omassa melankolisessa kuplassa kunnes valkea peittää maan. 

Tajusin tänään, että mehän lennämme Argentiinaan jo ensi kuussa. Aivan täydelliseen aikaan. Saan elää hetken tämän kummallisen tunteen kanssa mutta pian pääsen siitä pois, koska saavun keskelle kesää. Aivan mahtavaa! Kolme viikkoa lämpöä ja matkustelua Argentiinan rajojen sisällä. Tärisen innosta.

Olin pari viikkoa sitten työkaverini babyshowereilla ja siinä työkuvioista jutellessa tajusin kuinka pian palaan takaisin töihin. Helmikuun lopulla. No okei, ei se nyt NIIIN pian ole mutta joka päivä lähempänä. Samaan aikaan innostaa ja ahdistaa. Salaa haaveilen, että jonain päivänä voisin lopettaa päivätyöni ja tienata pelkällä valokuvauksella. Kuluneen kesän ja syksyn aikana olen päässyt tekemään yllättävän paljon keikkaa ja se on saanut minut haaveilemaan tästä vielä enemmän. Täytyy uskoa itseensä, koska silloin tulevaisuuskin näyttää kirkkaammalta. Tulevista talonrakkennushaaveistakin ollaan taas alettu puhumaan. Sekin projekti tuntuu olevan kokoajan lähempänä. Täytyy jatkaa tätä dream big -linjaa, koska se tuo niin paljon voimaa ja iloa näihin ohikiitäviin päiviin. <3