perjantai 6. tammikuuta 2017

Cariló

Kotona ollaan taas. Voisinpa sanoa, että ihanaa olla kotona. Valitettavasti en voi, en ainakaan vielä. Koko perhe potee tällä hetkellä suurta kaipuuta. Tobias aloitti itkun jo automatkalla kohti Ezeizan lentokenttää: "Mä haluan muuttaa Argentiinaan. En halua palata Suomeen. Jäädään tänne!". Itsekin haikailin paluumuutosta Argentiinaan. Samoin Marcos. Ajatus Suomesta tuntui tosi surulliselta. Kylmää, pimeää ja ankeaa... Onneksi sentään säät ovat olleet tarpeeksi eksoottiset. Ei tarvinnut ainakaan keskelle loskapaskaa laskeutua. Ajatella, että Argentiinassa oli keskimäärin +30'c. Täällä taas -20'c. Aikamoinen pudotus!

Tästä kaikesta voikin varmaan päätellä, että meidän matka meni todella hyvin. Aika loppui kesken. Kaikki nauttivat olostaan. Ehdittiin tehdä vähän roadtrippiä mutta olla myös perheen ja ystävien kanssa. Vietettiin ensin aikaa Carilossa Marcosin perheen kanssa. Sieltä ajettiin Barilocheen ja pörrättiin siellä eri alueilla upeista järvi- ja vuorimaisemista nauttien. Lopulta ajettiin Pilariin ja vietettiin reilu viikko siellä. Käytiin päivittäin uima-altaalla viilentymässä, koska toisinaan hellelukemat kipusivat jopa yli 40 asteeseen. Ai miten nautin siitä lämmöstä!

Minut tuntien koin jokaisen hetken kamera kädessä. Siispä kuvia löytyy ja paljon! Kirjoitan matkastamme vaiheittain, koska muuten menisi selain tukkoon. ;)

Vourokauden mittainnen lentomatka meni lasten puolesta hyvin. He nukkuivat makoisasti, Tobias omalla paikallaan ja Emilia minun sylissäni. Myös Marcos sai nukuttua. Ainoa kukkuja olin siis minä. Hankala istua ahtaalla penkillä pullukka vauva sylissä ja yrittää nukkua. Noh, ehjänä päästiin perille ja that's all that matters. Buenos Airesista ajoimme suoraan Cariloon. Marcosin isä oli varannut sieltä talon vajaaksi viikoksi koko perheelle. Cariló oli hurmaava. Aivan kuin keskelle viidakkoa olisi ajanut. Tiheää, eksoottista metsää aivan kaikkialla. Niin paljon erilaisia puita. Teitä ei oltu päällystetty asfaltilla vaan ne olivat kaikki punertavan hiekan peitossa. Niin kaunista ja erilaista. Mikä parasta, merenranta oli 7 korttelin päässä. Siellä kävimmekin joka päivä ja useita kertoja päivässä. Täydellistä!

Tobias oli aluksi arka. Niin paljon ihmisiä, melua ja espanjan kieltä. Ensimmäiset päivät Tobi mökötti milloin mistäkin ja itkeskeli koti-ikävää mutta kun kaikkiin oli vihdoin totuttu ja espanjan kieli alkoi sujua, ei ollut enää aikaa mököttää saatika miettiä kotia. Serkut olivat ihan bestiksiä.

Yksi Marcosin parhaista ystävistä tuli vaimonsa kanssa Cariloon vain siksi, että me olimme siellä. Oltiin tosi otettuja. Käytiin aina iltaisin heidän kanssa syömässä ja juomassa. Lapset saivat jäädä kotiin kaikkien niiden setien, tätien ja serkkujen hoiviin. :)

















2 kommenttia:

  1. Näyttää ja kuulostaa kaikin puolin upealta reissulta! Matkakuumeen kasvatusta oikein kunnolla siis.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tykkäät. :) Reissu oli kyllä ihan todella onnistunut ja sydän kaipaa jo takaisin, vaikka vasta kolmisen viikkoa ollaan Suomessa ehditty olla.

      Poista