Joskus mietityttää

Ai mitä mää oon puuhaillu? No tätä. Tai siis näitä.

Leikin ja opettelen miten valo toimii. Ps. Ei se oikeesti oo mikään myrtsi tapaus vaikka kuvissa aina onnistuukin vääntämään sen kaikista kettuuntuneimman ilmeen. :D

Pitkästä aikaa tekaisin lettuja. Se oli suuri virhe. Päivä meni pilalle kun närästi niin maan perkeleesti. Miksei lapseni anna mun nauttia ruokailusta ja elämästä normaaliin tapaan? Eeih, kun pitää vähän tehdä karateliikkeitä ja potkia mahalaukkua eikä antaa ruoan laskeutua normaalisti vaan silleen että se jää hengaileen ruokatorveen, nousee ylös, laskeutuu alas, nousee ylös, ja taas alas. Öisin varsinkin.

Banaania kovasti suosittelevat.

Lounastelua Manun ja Paulan kanssa.

Musta tuntuu, että aina kun näen kavereita niin se tapahtuu ruokailun yhteydessä. Aina. Mennään joko lounaalle tai illalliselle. No toisaalta hyvä ruoka - parempi mieli. En siis valita. :)

Marcos pääsi 6 vuoden tauon jälkeen istahtamaan rakkaan vespansa penkkiin. Kyseinen menopeli siis varastettiin 6 vuotta sitten hänen pihastaan ja vaikka asiasta ilmoitettiin poliisille niin mitään ei tapahtunut. N. kuukausi sitten Marcos sai iloisen puhelun poliisilta "Onko sulta varastettu Vespa? No se on täällä meillä, tulehan noutamaan!" Ihan käsittämätön tilanne. Niin monen vuoden jälkeen! Marcos kävi poliisilaitoksella ja odotti näkevänsä paskaisen ja rikkinäisen mopon mutta ei, se oli tismalleen siinä kunnossa kun silloin 6 vuotta sitten. Hanskat olivat täysin samassa paikassa, samoin vespan paperit ja tiedot. Vaikutti siltä, ettei koko vehkeeseen oltu edes koskettu koko tuon 6 vuoden aikana. Marcos vähän kyseli poliiseilta, että kauankos tää mun mopo on täällä laitoksella siis ollut? Ja poliisisetä vastasi, että "No mä olen ollut täällä pari vuotta töissä ja aina toi on täällä ollut.." Eli ilmeisesti poliisit on päättäny ottaa vespan matkaansa aaaaaikoja sitten ja kuus vuotta se on ollut laitoksella pölyttymässä. Tuskin sitä koskaan siis varastettiin. Tai no poliisithan ne sen varasti. Minkä ihmeen takia?? Mikä logiikka?? En todellakaan ymmärrä, mutta tärkeintä että herra sai moponsa takaisin ja on se kyllä yhtä onnea koko mies. Niin fiiliksissä kun ihminen vaan voi olla. Tolla samaisella vespalla se on mm. ajanut kaverinsa kanssa Brasilian Rio De Janeiroon ja sieltä takaisin Buenos Airesiin. Kyseessä on siis oikein rakas ja tärkeä vehje, vähän niinkuin toinen tyttöystävä. 

Tekaisin herkullista kurpitsa-porkkana-punajuuri-valkosipuli-inkivääri sosetta. Ainekset maksoi about euron ja niistä sai tuhdin annoksen kahdelle. Naminami ja halpaa ku mikä.

Tuli myös käytyä ensimmäistä kertaa elämässä Hard Rock cafessa. Ja leffassa. Oli hyvä elokuva, suosittelen.

Hahah, näytän kaljulta. :D Oli tukka nutturalla kypärän sisällä.

En kestä näitä kuvia, hahah.


Raskaus etenee ja hyvä paikka avautua on tämä minun oma pikku päiväkirjani. Pahoittelut jo etukäteen.. :P
Selkä on niin juntturassa, että tunnen itseni eläkeläiseksi. Mulla ei ole koskaan ollut ongelmaa selän kanssa ja nyt yhtäkkiä sitä särkee kaikissa maailman asennoissa. Varsinkin 6h työvuorot tietokoneella tekee gutaa ja selkä huutaa hoosiannaa. On myös sellainen olo kun mun sisällä ei kertakaikkiaan olis enää yhtään ylimääräistä tilaa. Vauva painaa jokaista elintä, keuhkoja, vatsalaukkua, potkii mua ties minne ja olo on tukala. Hengästyn paikallaan istuessani ja sydän hakkaa tuhatta ja sataa kun kävelen rappuset ylös. Toivon, että nämä viimeiset pari kuukautta menee nopeasti. Toisaalta mua pelottaa. Aika ON mennyt huomaamatta ohi. Vastahan mä pissasin raskaustestiin ja nyt mulla on enää kaksi kuukautta aikaa valmistautua siihen, että olen koko loppuelämäni äiti. Minä, äiti? Huh. En voi sanoin kuvailla tätä tunnetta. Mä en ole sellainen perinteinen nainen, joka katselee vieraiden vauvoja ja sopertelee, että voi hellallettas tentään kun on lutunen pieni käärö! Ei, en todellakaan. Mulla ei ole tarvetta ottaa syliin vieraiden lapsia, ei kiinnosta söpöstellä niitten kanssa eikä leikkiä. Kohta mä joudun kuitenkin tekemään kaikkia noita oman lapseni kanssa. Mua jännittää ja pelottaa, että mokaan. Entä jos olen huono äiti, huono vanhempi. Olen kyllä valmis ottamaan vastuuta ja tekemään kaikkeni että onnistun mutta pelottaa silti. Aika käy vähiin. Mun on pakko kasvaa aikuiseksi. Teinivuodet on jo takanapäin eikä elämä koostu enää spontaaneista reissuista toiselle puolelle maailmaa tai viikonlopun mittaisista puistokänneistä Helsingin sykkeessä. Mä en voi enää olla se sama Sari mikä mä olin pari vuotta sitten. Musta on tulossa äiti, aikuinen, vastuullinen henkilö. Toisen ihmisen elämä on mun käsissäni. Tätä kaikkea on jotenkin niin hankala sisäistää. Todennäköisesti äitiys iskee vasten kasvoja vasta sitten kun saan vauvan ensimmäisen kerran syliini. Ehkä silloin kaikki palaset loksahtavat kohdalleen ja mä tunnen olevani kykeneväinen, onnellinen äiskä. Uskon niin. Odotan todella paljon, että pääsen tutustumaan omaan poikaani ja salaa toivon, että se syntyy vähän ennen aikojaan, ettei tarvisi enää odottaa niin kauaa. Mulla on myös Marcos tukena. Mies joka on todennäköisesti maailman paras isiehdokas, mun täydellinen vastakohta mitä lapsiin tulee. Marcos on nimenomaa se, joka saa kaikki kulmien muksut nauramaan onnesta. Mä muistan kun silloin joskus kauan sitten tutustuessamme puheeksi tuli lapset. Itse kuulutin oikein itsevarmasti kovaan ääneen, ettei musta todennäköisesti koskaan tule äitiä. Marcos taas totesi, että hän haluaa ehdottomasti olla isä vielä jonain päivänä. Ei sillon kyllä käynyt pienessä mielessäkään, että näin tässä lopulta tulee käymään. No mutta eiköhän me loppujen lopuksi olla aikamoinen tehotiimi ja hoideta vanhemmuus kunnialla kotiin. Niin mä ainakin toivon. Ja aina on sukulaiset, perhe ja google jos tulee sellainen epätoivon hetki, ettei kertakaikkiaan tiedä mitä sille lapselle oikein täytyy tehdä.. :D




English: After 6 years of waiting Marcos finally got his Vespa back. It was stolen from his yard a loooong time ago and now the police contacted him and asked to come and pick it from the police station. Incredible!

I lost my Hard Rock cafe virginity this weekend. It was a nice place but pretty expensive. Full of americans.. Why do they travel all the way to Argentina to go to american places? Come on! That's not the spirit.

The baby is growing a lot and giving me some hard time. Heavy to breath, heart beats like hell even while sitting still, can't really lift anything heavy, back hurts in every single position, baby kicks and does some great karate moves that feel uncomfortable. Heartburns. I look like a duck when I walk. Clothes won't fit me anymore. You name it, I got it!
Two more months and I am a mother. Two more months and my body is not a baby-maker-machine anymore. WHIIIII!