sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Maalari maalas taloa

Meillä on ollut pieni projekti täällä kämpillä ja vihdoin saatiin se päätökseen. Projekti oli siis keittiön ja olohuoneen maalaus. Valkosta, valkosta, valkosta ja yksi värillinen seinä. Keittiön seinät oli ihan kauheessa kunnossa. Maalit aivan rapistuneet ja putket kusee niin että ne kellertää seiniä. Hiottiin seiniä hiekkapaperilla että saatiin vanhat rapistuneet maalit pois alta ja sitten uutta päälle. Kyllä siitä tuli paljon parempi, tosin edelleen ne putket falskaa niin, että maalit on jo vähän kellertyneet.. Mutta paremmalta näyttää silti. Nää keittiökuvat on otettu surkeella vanhalla pokkarilla. Sillon elettiin nimittäin kameratonta aikaa..




Tehtiin noi maalaukset siis kahdessa erässä. Olis ollut aika rankka viikonloppu jos oltais koko kämppä sudittu niin nopeassa ajassa. Mutjoo, projektin kakkos osa keskittyi olohuoneen neljään seinään. Oon tosi tyytyväinen lopputulokseen ja tuli ihan erilainen ilme kun maalas yhden seinän värilliseki.




Näissä kuvissa toi väri jotenkin vähän vääristää. En tiedä miksi. Ehkä siksi, että maalattiin vasta ensimmäistä kerrosta.

Mutta about tämmönen siitä lopulta sitten tuli. Fiilistelen seinää joka kerta kun kävelen siitä ohi. Meillä oli jo kaikki visiot kuinka ostetaan paljon kehyksiä ja laitetaan mun ottamia mustavalkoisia kuvia niihin tolle seinälle. Se näyttäis niin kivalta. Homma kuitenkin vähän kusi, koska tänä viikonloppuna tehtiin päätös uudesta muutosta. Me siis muutetaan siihen Palermon asuntoon heinäkuussa. Samaan aikaan oon ihan innoissani mutta kuitenkin turhauttaa. Tehtiin kaikki maalailut ihan turhaan.. Tästä olis tullut ihan kiva kämppä pienen vaivannäön jälkeen mutta tää on liian pieni. Parempi siis muuttaa kun niin hyvä tarjous tuli eteen. Ketuttaa kyllä tää jatkuva muuttaminen. Tulen olemaan viimeisilläni raskaana, eli en osallistu itse muuttoon kyllä ollenkaan.. Harmittaa että lapsi syntyy muuttohärdellikaamoksen keskelle mutta eipä mahda mitään. Koitan pitää sen sisälläni siihen saakka, että päästään kotiutumaan Palermoon. Siellä se saa oman huoneen ja alue on tosi kiva, rauhallinen ja siisti.
Itse en oo nähnyt asuntoa mutta Marcos on ja se tykkäsi siitä kovasti. Se sanoi, että mäkin tuun ihan varmasti rakastumaan siihen. Hyvä homma. Tosin edellisen asukkaan sisustussilmä on hieman kyseenalainen. Siellä on yks kirkkaan punainen seinä, yksi kirkkaan vihreä seinä ja yksi kirkkaan keltainen seinä. Kuulostaa vähän siltä, että tyyppi fiilistelee liikennevaloja tai jotain.. Miksi kirkkaita värejä? Noh, eiköhän me ne jossain vaiheessa maalata paremmiksi tai sitten totutellaan niihin sävyihin. En voi tietää kun en oo itte vielä nähnyt. Mutta kohtapa näen. :)


English: We had a little painting project. Now both kitchen and living room are looking nice and white. Well there's something wrong with our kitchen, I guess the pipes are fucked up. They have already stained the paint kind of yellowish but that's fine, it still looks better now. And the living room is not completely white either. We ended up painting one wall with a color and it looks very nice. We already had all these lovely visions of how we would put a lot of frames on the wall with black&white pictures taken by me BUT seems like we are not getting the chance to decorate here anymore. We are MOVING AGAIN. BLAHH. Well it's a nice thing, great area (Palermo), bigger apartment (child gets his own room as well) and the rent isn't too bad either. I'm just pretty done with all this moving. I'm gonna be giving birth soon, probably during the moving, HOW GREAT!! And I feel bad that the baby comes to an undone home but we don't have any choices. I'm gonna try to keep him inside until we have settled down to our new place.

8 kommenttia:

  1. Hei!

    Olen lukenut blogiasi jo jonkin aikaa, löysin sen blogilistalta kun etsin Argentiinaan liittyviä blogeja :)
    Olen kiinnostunut tuosta tarinastasi, että ostit pelkän menolipun Argentiinaan. Tunsitko Marcoksen jo entuudestaan vai tutustuitteko siellä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Tervetuloa seurailemaan blogia. :)
      Joo tosiaan muutin Argentiinaan aika spontaanisti. Tunsin täältä tasan yhden ihmisen (senkin tavannut vain kerran), joka lupasi että voin asustella sen vierashuoneessa siihen saakka että löydän oman paikan. Se riitti mulle, joten myin kaikki huonekalut ja tavarat, irtisanouduin töistä ja muutin tänne. Aika hullu veto, en tiedä uskaltaisinko enää tehdä niin. Olin vaan niin kyllästynyt Suomeen ja "tylsään" elämääni, että oli pakko tehdä jotain todella hullua. Maan valitsin sillä perusteella, että täällä oli tosiaan edes se yksi puolituttu. Se tuntui paremmalta kun muutto maahan josta ei tuntisi kertakaikkiaan ketään. Toinen syy oli halvat hinnat, tosin eipä täällä kyllä enää kovin halpaa ole.
      Täällä mä olen nyt sitten asustellut siitä saakka. Marcosin tapasin ehkä 2 viikkoa saapumisen jälkeen, eli aika pikaisesti me tutustuttiin ja ihastuttiin. :) Ei ollut tarkoitus ihastua yhtään kehenkään mutta hankalahan sitä on päättää tuollaisia juttuja.

      Poista
    2. Vau!!! Ihan mahtava tarina! Oon itse miettinyt että lähtisin kanssa Argentiinaan nyt ensi syksynä, kun oon kerännyt varoja jo jonkin aikaa ja potti alkais olla kasassa! :)

      Mietinkin sitä, että pitäisikö vain ottaa menolippu ja katsoa mitä tapahtuu (tarkoitus olisi kuitenkin viimeistään kevään lopussa palata Suomeen hakemaan kouluihin)
      Onko Buenos Airesista helppo löytää työharjoittelupaikkaa? Minullakin on pari tuttua joiden luona voin varmastikin asua, mutta olisi mahtavaa, jos voisi alkaa tienata sen verran että on varaa omaan kämppään. :)

      Rosa

      Poista
    3. Kannattaa kyllä tulla sillon ku suomessa on syksy. Niin tein itsekin ja oli ihana kun sai skipata yhden talven kokonaan. Sillon kun suomessa on syksy niin meillä on täällä kevät :)
      Mullakin oli tarkoitus tulla tänne n. puoleksi vuodeksi/vuodeksi riippuen kauanko rahat riittää. No ei ne rahat sit koskaan kai loppunu kesken kun oon täällä edelleen enkä malttanu enää suomeen matkustaa kun olin jo niin inlööv :D Kyllä ainakin ite löysin töitä melko nopeasti. Riippuu tietenkin mitä oot valmis tekemään. Esim baarityöntekijäksi pääsee aika helposti, niitä etsitään kokoajan.. englannin opetusta, lasten vahtimista jne. Kyllä varmaan löytyy kun vaan kunnolla etsii ja toki suhteilla on aina helpompaa löytää jotain. :P

      Poista
  2. Ihanan vihreä seinä ja luksusta, että on puulattia. Vaikka tehty työ turhauttaa, niin kannattaa miettiä, että pidemmän päälle muutto on varmaan hyväksi. En tiedä missä barriossa nyt asutte, mutta Palermo ei varmastikaan ole pahaksi :) Kävin siellä vasta perjantaina illalla ensimmäistä kertaa ikinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mäkin tykkään tosta puulattiasta kyllä tosi paljon ja fiilistelen seinääkin edelleen. Asutaan nyt San Cristobalissa. En tiedä sanooko mitään mutta aika paskanen alue kyllä. Ei täällä tarvii onneksi henkensä edestä pelätä mutta vois kyllä olla vähän siistimpää. Toisaalta tuo ongelma on aika yleinen bairesissa. Se on niin rumaa kun roskat ja paskat heitetään tien reunaan ja jätetään siihen haisemaan. :/ Kerran meinasin saada sydärin iltamyöhällä kun olin koiraa lenkittämässä ja joku mies makas roskapussiläjässä keskellä maata. Se näytti ihan kuolleelta. Hyi että.. No oli se onnekso elossa kuitenkin.

      Oho, jännä että vasta nyt ekaa kertaa kävit Palermossa. :)

      Poista
  3. Palermo on kyllä tosi kiva kaupunginosa :) Ollaan aina vuokrattu asunto sieltä. Nyt ollaan tosin ihan Palermon ja Recoletan rajalla. Tämä kosteus on kyllä ihan järkyttävää, ei ihmekään että maalit eivät kauan pysy hyvänä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tykkään itekin. Tosin vähän hintavampi mutta eipä ihmekään. Tepä asutte nyt hyvällä alueella. Tahtoisin itekin muuttaa jonain päivänä Recoletaan.
      Kieltämättä täällä on kyllä niin kosteaa että huh. Tuli mulle ihan täysin yllätyksenä kun tänne muutin. Eikä siihen oikein totu, kesät varsinkin on aina ihan käsittämättömiä, nihkeitä ja hikisiä.

      Poista