tiistai 2. lokakuuta 2012

Fotoruta

Tutustuin viime viikolla sellaiseen yritykseen kun Fotoruta. Sain jopa tilaisuuden päästä ilmaiseksi kokemaan millaista se fotorutailu oikein on. Oli muuten ihan pirun hauskaa. Yritys siis järjestää aina kerran viikossa "valokuvaus tourin" eri Buenos Airesin kaupunginosiin. Suurin osa asiakkaista on turisteja kaikkialtapäin maailmaa, jotka haluavat kokea ja näkeä paljon ja saada matkamuistoksi läjän ihania ja erilaisia kuvia. Ideana ei ole valua suuressa ryhmässä monumentilta toiselle ja räpsiä kasoittain tylsiä turistimaisia kuvia vaan jakautua pieniin ryhmiin ja olla luova. Kuvien takana on tarina, ne edustavat jotain.
Aina ennen kiertueen alkua kokoonnutaan yhteen ja Fotorutan vetäjät, kanadalainen Joss ja englantilainen Becky pitävät pienen alkuesittelyn ja perehdytyksen. Joss antaa vinkkejä ja ideoita ammattivalokuvaajan näkökulmasta. Osallistujille jaetaan 10 vihjettä, joista heidän täytyy räppästä kuva. Meillä oli esimerkiksi vihjeenä "You wont find this back home" ja siispä meidän piti ottaa jokin mielenkiintoinen kuva asiasta mitä kotoa ei löydy. Mielikuvitusta saa ja pitääkin käyttää eikä vihjeille ole yhtä ainoaa oikeaa vastausta. Se voi olla kuva ihmisryhmästä, patsaasta tai vaikka koiran paskasta.
Kameran kanssa kiertely ympäriinsä kestää parisen tuntia, sen jälkeen kokoonnutaan takaisin yhteen katselemaan ottamiamme kuvia viinilasin äärellä. Tunnelma on rento. Mukava tutustua uusiin ihmisiin, jakaa tarinoita ja katsella toisten ottamia kuvia.
Kokemus oli todella mielenkiintoinen. Opin paljon uutta, tutustuin mukaviin tyyppeihin, vietin ihanan päivän ulkona auringonpaisteessa kamerani kanssa ja löysin itseni niin hauskoista tilanteista, ettei mitään rajaa. Kameran muistikorttikin oli erittäin tyytyväinen, se täyttyi aivan huomaamatta.













Onnekseni voin tähän loppuun vielä todeta, että myös minä olen nykyään osa Fotorutaa. Syy miksi pääsin ilmaiselle kierrokselle oli edellisen päivän työhaastattelu. Mulla kävi oikein kunnon munkkipulla, koska sain paikan!!! *tähän väliin paljon tuuletusta, kiljumista ja tasajalalla pomppimista* Työ on onneksi osa-aikainen. Assaroin ja toimin yleisenä häslääjänä, Jossin ja Beckyn apurina. Mun työnkuvaan kuuluu mm. Facebook-sivujen ja blogin päivitystä, flaijereiden teetätystä ja jakoa hotelleihin yms., markkinointia ja peeärrää, joka viikkoinen Fotoruta kiertue jne. Oon super täpinöissä. Pääsen työskentelemään ammattivalokuvaajien kanssa ja kuvaamaan niiden kanssa. Aivan mahtavaa, opin varmasti paaaallljon kaikkea uutta ja ihmeellistä. Hyvä Sari!!!
Ps. www.foto-ruta.com !

English: Last week I got the chance to go on Fotoruta's photography tour. It was so much fun. I recommend that tour to everybody living or visiting BA. The idea is to take creative pictures instead of those boring, touristic and dull ones. You get to experience Buenos Aires behind your lens in a different way as well as meet new people and share your photos over a glass of wine. Read more about Fotoruta from here: http://foto-ruta.com/ and try it out! It's worth it!

6 kommenttia:

  1. Onnea uudesta työpaikasta Sicco! Ihania kuvia :)

    VastaaPoista
  2. Aivan mielettömästi onnea uuteen fotoiluun!!! Kuulostaa tosi mielenkiintoiselta ja voisin itsekin kuvitella osallistuvani tuollaiselle kierrokselle. Pitääkin suositella nyt kaikille tulijoille :)

    VastaaPoista
  3. Wautsi! Onneksi olkoon! Kuulostaa tosi hyvältä.
    Mulla pisti silmään noi Techo-kyltit ja hassutukset -olin samaisessa järjestössä Córdobassa aikoinaan "harjottelussa" ja olen itekin osallistunut tohon syyskuun keräykseen pari kertaa kaduilla pelleillen :)

    VastaaPoista
  4. Onnea työpaikasta! Kuulostaa tosi kivalta ja voisin hyvin itsekkin osallistua :)

    VastaaPoista