torstai 31. heinäkuuta 2014

Synttärisankari

Minun muru täytti viime sunnuntaina kaksi vuotta. :') Onhan se edelleen aika pikkuinen poika mutta mielestäni kasvanut ihan huimaa vauhtia. Toisinaan muistelen haikaillen aikoja jolloin Tobias oli vielä pienen pieni pallero... Toisaalta ikä tuo mukanaan myös paljon positiivista. On mukavaa kun pikkuinen osaa kommunikoida ja ilmaista itseään paremmin. Tuohan se vanhemmillekin tiettyä vapautta kun lapsi ei ole enää niin riippuvainen äidin sylistä.

Vietettiin syntymäpäiviä täällä meidän uudessa asunnossa. Oli mukava esitellä kämppää vieraille ja istuskella iltaa takapihalla. Tarjolla oli tietysti kakkua ja pientä purtavaa ja kyllä siinä vähän myös kilisteltiin synttärisankarin kunniaksi. "Bileet" oli pienimuotoiset mutta todella hauskat. Topsu sai paljon hienoja lahjoja ja aikuiset viihtyivät toistensa seurassa. Saatiin uudet naapuritkin kylään. Ilta venähti pitkäksi ja taidettiin mennä Maken kanssa nukkumaan vasta kello yhden jälkeen. Pikkuiset tietty pantiin pehkuihin jo yhdeksän pintaan, mutta aikuiset jatkoivat vielä iltaa. ;)

Söpö siskon tyttö :)

Sara pulikoi.

Äidin kanssa tehtiin hieno kakku.


Kaunein sisko ja Kapu the käärme.

Like father like son.


Jadekin uskaltautui pitämään naapureiden käärmettä sylissä.
Musiikki esityksiä.

Semmoiset kemut meillä. Pian onkin sitten minun syntymäpäivä ja sehän vasta kauhistuttaa. Tämä on hyvä ikä, en halua enää vanheta! Kolmenkympin kriisi lähenee...

English: My baby turned two last sunday. We celebrated him with a little group of people. It was a great day and we had so much fun!! :)

tiistai 15. heinäkuuta 2014

Like sugar and spice

Noniin, nyt voin vihdoin sanoa, että kesäfiilis on kohdillaan. Aurinko paistaa ja on lämmintä. Tällaista kesällä kuuluukin olla, oltiin sitten Suomessa tai Argentiinassa. 

Viime kuussa Helsinki peittyi paksun pilviverhon alle ja tuntui, ettei sateille ollut tulossa loppua ollenkaan. Harmaa ankeus jatkui päivästä toiseen. Hädin tuskin muistin miltä sininen taivas näyttää saatika miltä tuntuu pyöräillä töihin kastumatta. Sää vaikutti suoraan jaksamiseeni ja mielialaan. Olin tavallista väsyneempi ja energiaa tuntui olevan paljon vähemmän. Kuin ihmeen kaupalla pilvet väistyivät pois heti heinäkuun alussa ja nyt kun aurinko taas paistaa koen olevani elossa ja täynnä voimaa. Toivottavasti tätä kestää vielä pitkään! :)

Tässä tulee tuttuun tapaan muutama kuva viime aikojen livet är på topp hetkistä ja kivoista bongaamistani paikoista. Valitettavasti kamera ei päässyt mukaan ihan jokaista kivaa hetkeä ikuistamaan vaikka kovasti olen yrittänyt tuota painavaa beibiäni mukana kantaa. Onneksi instagram on kaveri ja puhelin kulkee takataskussa ihan kaikkialle. ;)




True dat! Ps. Helsinki on aika mieletön kaupunki.



Crazy cat lady

Coolina äitin arskoissa :D
Aurinko häikäsee:) tässä Tobin uusi bestis, Sara.


Viime päivien ihania oivalluksia:
Helsinki on kesäisin todella kaunis
- Omalla pihalla makoilu helteen yllättäessä on päivien kohokohta
- Kaverihengailut ja perhe on pop <3
- Kesäruoka ja -juoma, ahhh!
- Yksi sana - Mundial
- Kamera on tänä kesänä ihan bestis
- Hyvää fiilistä ja onnellista hymyä ei voita mikään
- Rusketus ja pisamat on nättejä
- Uusi mukava perhe muutti meidän viereiseen asuntoon. Ollaan istuttu naapurin äidin kanssa vierekkäisillä pihoillamme ties kuinka monet kerrat jutellen ja naureskellen kun lapset ovat leikkineet yhdessä :)

Viime päivien ei-niin-ihania oivalluksia:
- Vatsatauti on ehkä pahinta mitä ihmiselle voi tapahtua (nimimerkillä sisuskalut tulessa kaikesta siitä oksentamisesta .... -,- )


Vähän vielä instagram pläjäystä loppuun.
English: Life is good. So good. *I feel good, tädädädädädädä, I knew that I would, tädädädädädädä*