Huoh

Tämä koko viikko on tuntunut jotenkin epätodelliselta. Maailmanmeno pelottaa päivä päivältä enemmän vaikka joka paikassa painotetaan, ettei pelolle saa antaa sijaa. Joka kerta kun avaan jonkun uutissivuston löydän monia kirjoituksia terroristeista ja heidän teoistaan. On panttivankeja, on itsensä räjäyttämistä, on ihmisten lahtaamista. Oksettavaa. En kestä enää lukea tuollaista. Sain tällä viikolla pari kertaa paniikkikohtauksen. Olen liian herkkä ja kun altistan itseäni liikaa tuollaisille uutisille ja tapahtumille en kertakaikkiaan pysty käsittelemään sitä. Pää sekoaa. Olen päättänyt olla selaamatta uutissivustoja vähään aikaan, koska tässä mielentilassa se ei tee hyvää. Ehkä on parempi elää tietämättömänä jos asioiden käsittely vie liikaa energiaa ja voimavaroja. Käsittämätöntä, että olen tällainen herkkis vielä näinkin "vanhana".

Vietettiin tämä päivä ulkona kävellen ja haukkaillen happea. Teki hyvää päästä hengittämään raitista ilmaa ja viettämään aikaa perheen kanssa. Lopulta käytiin vielä Jumbon Chicosissa syömässä vege burgerit bataattiranskalaisten ja alkoholittoman oluen kera. Nam! Kävin vielä kampaajalla leikkauttamassa ja värjäyttämässä tukkani siinä samalla. Teki hyvää saada muuta ajateltavaa.

Viikonloppu on muutenkin ollut täynnä ohjelmaa joka on pitänyt ikävät ajatukset loitolla. Lauantaina vietettiin Saran 4v synttäreitä Huimalassa ja siellä lapset sai riehua sydämensä kyllyydestä. Sitä energiaa tuntui riittävän ihan mielettömästi. :)

Huomenna on maanantai, työpäivä. Pieni ahdistus ja pala kurkussa mutta hyväähän se tekee olla töissä ja miettiä pelkkiä työasioita. Nämä sunnuntait vain tuppaavat ahdistamaan jollain omalla oudolla tavallaan. Liekö hormoonitkin jotka kropassa hyrräilee ja sekoittaa pääkoppaa. Ainakin näiden jäätävien finnien perusteella hormoneista tosiaankin on kyse. En edes teini-iässä kärsinyt finneistä ja nyt naama on niitä pullollaan!!!! :< Tobiasta odottaessa oikein hehkuin, nyt rumistun päivä väiltä. Jotkut sanovat että tuo rumistuminen viittaisi siihen, että masussa asustelee pieni tytön tyllerö.

Sananen lasten sairastelusta

On se kumma miten pienet lapset tuntuvat vetävän puoleensa kaiken maailman pöpöjä ja tauteja. Ainakin tuo oma pikku hurmurini on sairastellut viimeisen vuoden aikana mielestäni suhteellisen paljon. Itse olen läpikäynyt vuoden aikana muutamat flunssat ja kaksi vatsatautia. Siinä kaikki. Tobiaksella taas on ollut lukuisia flunssia ja yskiä. Yksi märkä välikorvan tulehdus ja imusolmuketulehdus, joka ajoi pikkuisen sairaalan vuoteelle yhdeksi vuorokaudeksi. Sen lisäksi hänellä on ollut Enterorokko ja nyt viimeisimpänä märkärupi. Tuntuu pahalta kun oma pikkuinen on kipeä mutta onneksi hän on niin positiivinen porskuttaja, että hymy palaa huulille pahimmissakin kuumehouruissa. :)

Äidin oma rakas.

Älä mee!

Nyt se sitten tapahtui.. Olen odottanut tätä hetkeä kauhulla. Osasin olettaa, että näin saattaa käydä mutta salaa toivoin olevani poikkeus. Kävi ilmi, etten ole.

Viime viikkojen aikana olen vaistonnut pieniä muutoksia mutten halunnut uskoa, että tämä on kohtaloni. Yritin sulkea silmäni todellisuudelta mutta nyt se on mahdotonta. Menetys on jo niin suurta, ettei sitä voi olla huomaamatta...

HERRA HIUSTENLÄHTÖ TULI KYLÄÄN!

Vittuperkele. Anteeksi ruma sama. Mut oikeesti. Perkelevittu.

Luin jo My Explorationista, että siellä menetellään hiuksia ja aattelin että jahas onkos tää mullakin edessä jossain vaiheessa. Joku lukijakin varotteli ajat sitten mut en halunnut uskoa sitä. Puhun nyt siis raskaudenjälkeisestä hiustenlähdöstä. (Ps. raskaudenjälkeisestä vai raskauden_jälkeisestä?) Mulla on siis kunnon hiirulinhäntä letti mutta raskauden aikana se muuttui paljon tuuheammaksi. Olin niin onnellinen! Ensimmäistä kertaa ikinä mun ei tarvinnu yrittää jotenki tupeerailla hiuksia paksumman näköisiksi! Tukka oli muutenkin aika hyvässä kunnossa. Ensimmäistä kertaa vuosiin näin pitkä, paljon yli olkapäitten jo (!!!) ja kiiltävä ja sileä. Mä kerkesin jo tottua tähän ihanuuteen ja nyt sitä ollaan riistämässä multa pois. Harjasin tänään hiukset, jonka seurauksena harja muistutti enemmänkin jotain pientä karvaeläintä kun hiusharjaa. Joka kerta kun haron tukkaa mulla jää sormiin hiuksia. Ja siis jos vaikka haron sitä 20 kertaa putkeen niin mun sormiin jää silti hiuksia vielä sen kahdennenkymmenennenkin kerran jälkeen. Kokeiltu on! Löydän jatkuvasti omia irtohiuksiani tobiaksesta, ruoasta, naamasta, vaatteista, KAIKKIALTA.

En tiedä tuleeko musta nyt sit kalju vai mitä hä! Pitää kai tutustua Buenos Airesin peruukkimarkkinoihin. Just in case. Vois kokeilla jotain uutta lookkia, vaikka kirkkaan pinkkiä tai jotain. Koittaa repiä vähän huumoria tästä surunäytelmästä.

English: I'm losing a lot of hair and I'm pissed off about that. Pregnancy made my hair thick, soon it's just a distant memory. Depressing.

Tulehdus

Täällä toivutaan pikkuhiljaa rintatulehduksesta, korkeasta kuumeesta ja sen aiheuttamasta tokkurasta. Nyt on jäljellä enää hirveä hedari. Koko kokemuksesta ei voi kyllä sanoa muuta kun että AUTS! Toisinaan imettäminen on erittäin peestä. Mustista silmänalusista näkee kuinka väsynyt tämä mamma on. Öiset herätykset - ei yhtään mun juttu.

English: Breast infection - hurts like hell. Plus the high fever.. Auch. I'm recovering.

Pikakriisi, hjääälp!

Minul on ny kuulkaas kriisi ja tahtoisin saada siihen pikaisesti apua. Kuulun kategoriaan "onnekas paskiainen - vauvanpeppuiho jopa pahimmassa teini-ikä-helvetissä" eikä mulla juurikaan ole kokemusta huonosta ihosta. Eikä ihonhoidosta muutenkaan. Käytän vain vettä ja rasvaan naaman pari kertaa viikossa ja that's it. No nyt on vissiin raskaus pistäny hormoonit sekasin oikein kunnolla ja päättänyt korostaa minun kauneuttani räjäyttämällä hirveän kukkakedon otsaani!! Ensin naureskelin tälle ja ajattelin, että kyllä se ohi menee. Nyt kaksi viikkoa tuota järkyttävää nyppyläistä otsaa katselleena alan olla jo suht kiehumispisteessä ja epätoivoinen, tahdon siitä eroon! HETI! Ennen kun se alkaa leviämään..

Kysyn siis teiltä kun en itse tiedä: Miten finneistä pääsee eroon? Vai pääseekö niistä edes eroon? Pitääkö vaan itkeä silmät turvoksiin joka kerta kun katsoo itseään peiliin? Ei oo meinaa muutenkaan itsetunto korkeimmillaan tän hehtaarimasun kanssa ja ny sit vielä kukkiva naama.. Mitä seuraavaksi?! Tippuuko multa hiuksetki kohta päästä ja silmät menee kieroon.. Niitä odotellessa!!

Aapuuuuvaaaa!

Isomasu ärsytys

Eikö oo ihan tajuton möllykkä tuo mun maha! Kattelen haikaillen tuota ensimmäistä kuvaa ja hoikempaa olemustani. Ennen pidin itseäni pallerona mutta nyt kun katson tuota kuvaa niin näytän mielestäni ihanan hoikalta. Kai mielipiteet muuttuu kun näkee itsensä myös siinä toisessa ääripäässä. Enää kolme kuukautta ja sitten pääsen taas lenkkeilemään, kävelemään, laihduttamaan, ja näyttämään normaalilta. En tiedä onko tää vaan sattumaa mutta musta tuntuu että kaikki mun ympärillä näyttää nyt jotenkin niin laihoilta. Kaikki on laihdutuskuurilla yhtäkkiä!! Miks just nyt kun minä vaan paisun?! Katselen kaihoten ystävieni kutistuneita kroppia ja nyyhkytän peilin edessä, kun päälle mahtuu enää kahdet housut eikä takkiakaan saa kiinni kun napit kiristää. En raaski ostaa uusia vaatteita koska kolmen kuukauden päästä ne pitäis joka tapauksessa heittää menemään. Kaikki sanoo mulle, että hei raskaus on kaunista ja ihanaa kun sun maha kasvaa. Miks mulla sit on tällanen kriisi päällä? Mä en nää tässä mahassa mitään kaunista. Se on iso, kömpelö ja mun piti ottaa napakorukin pois kun se tulehtu napareiän pulpahtaessa ulos. Nyt mulla on siitä muistona enää pelkkä ruma arpi. Mun ainoa rakas lävistys jota ihailin monet vuodet. No onneks ei oo sentään raskausarpia tullut! Toivottavasti ei tulekaan..

Kertokaa mulle kivoja asioita ja vakuuttakaa että läskimasu vauvamasu ei oo ihan niin kauheen ruma kun miltä musta tällä hetkellä tuntuu.

English: I have a little crisis. I'm huuuuge!! Well I guess it's kind of the point.. But still, I'M SO BIG! :(

Pilipili pom!

Taitaa olla enemmänkin sääntö kuin poikkeus, että jokaista ihanan super aurinkoista päivää seuraa paska ja vittumainen keli. Pahoittelen kielenkäyttöäni. Mielestäni kuvaus "huono sää" ei todellakaan ole suoraan verrannollinen tähän sataprosenttiseen litimärkyyteen mitä mun kroppa on saanut osakseen kellon ollessa vasta 9:00. Tähän olotilaan ei sovi hyssyttely ja "Hitsi, kun on kelju sää!" -päivittely. Nyt on jumalauta paska keli, taivaalta sataa vettä kaatamalla, ei siis normaalia sadetta vaan sitä tulee ku suoraa sankosta kaatamalla. On maanantai, on liian aikainen aamu ja on koira. Nää on just nimenomaa niitä päiviä kun sitä kiroo nuo koirat ties minne kun kattoo ikkunasta ulos ja sää on hanurista.
Tämä aamu alkoi kyllä ihan mukavasti. Heräsin ennen kuin M lähti töihin, pidin sille seuraa ja oli lepposa meininki. Uutisissa sanottiin, että Buenos Airesissa sataa ku esterin perseessä. Katoin ikkunasta ulos eikä pisaraakaan näkynyt. Fiksuna likkana päätin kipasta Chacon kanssa ulos ENNEN sadetta. Narrata säätä ja olla nopeampi. Naureskella kotona teekupin äärellä nerokkuuttani ja polttaa pari kynttilää sateen ropistessa hiljaa ikkunaa vasten. No kuule FAIL! Lähdettiin puistoon, kerettiin olla siellä n. 20 sekunttia kun alkoi tihuttaa. No ei se meitä lannista, ei meitä sokerista oo tehty. N. 10 sekunnin päästä tihutus muuttuu yhäkin kiivaammaksi ja minuutissa vettä tulee niin että jytisee. Meikä seiso siinä puun alla suojassa ja Chaco tutisi vieressä. Yhtäkkiä sitä vettä tuli jo niin jumalattoman paljon, että oisin hyvin voinu heittää vaatteet nurkkaan ja ottaa pikaisen aamusuihkun siinä keskellä puistoa. Hieroin silmiäni, en nähnyt kertakaikkiaan mitään sen pirun tulvan takia. Yhtäkkiä Chaco päättää kadota. Meikä alkaa pikkuhiljaa hätääntyä että missä saatanassa se rakki on. Kahlaan koko puiston läpi ja tunnen kuinka alushousut liimaantuu märkänä ihoa vasten. Ihanaa! Ei näy koiraa missään.. En tiedä mitä teen, mihin hittoon se on mennyt?!?!?! Poistun puistosta ja yritän katsella meidän ulko-ovea. Ihmiset huitoo mulle Chacoa pidellen: "täällä tää sun piskis on". Ylitän tien, kiitän kovasti auttaneita, nappaan Chacon ja laahustan kotiin märkä vana valuen perässäni. Tutisen ja tärisen kun on niin pirun kylmä, vaatteet litimärät. Menen lämpimään suihkuun etten vilustu, koirakin pääsee kylpemään ja karistamaan mudan turkistaan.
Nyt mulla olis vihdoin tilaisuus keittää se kuppi teetä, sytyttää ne kynttilät ja tekaista maukas aamiainen. Mulla on taas vaatetta päällä, ei ole kylmä ja kaikki on ns. hyvin. Mut vittu kun ei huvita, meni ihan totaalisesti fiilis. Kaikki ärsyttää ja potkii päähän. Ei edes eilinen voitto jalkapallossa saa mua hyvälle tuulelle. Nää on näitä maanantaita jotka vois vaan ihan samantien skipata. Mennä nukkumaan ja herätä tiistaihin.

Voisin tehdä lettuja. Ne ehkä piristäis tätä päivää.

English: I...got...soaking...wet.

Junaturma

Jotkut ovat varmaan uutisista nähneet juttua Buenos Airesissa tapahtuneesta onnettomuudesta. Aikaisemmin tällä viikolla, pahojen aamuruuhkien aikaan tapahtui Argentiinan kolmanneksi suurin junaonnettomuus. Juna syöksyi viimeisellä asemallaan kohti asemalaituria 26km/h tuntivauhdilla. Syyksi epäillään jarruvikaa. Mun korvaan vauhti kuulostaa melko hitaalta mutta turmassa kuoli 51 henkeä ja lähes 700 loukkaantui. Ihan tavaton määrä ihmisiä. Onnettomuus sattui Oncen juna-asemalla, todella lähellä meidän kotia. Ihmettelin koko aamun kun ambulanssit huusivat yhteen ääneen ja helikopteri lensi talon yllä. Myöhemmin Marcos kertoi mitä oli sattunut ja täytyy sanoa, että olen todella onnellinen ettei meidän perheessä käytetä junia eikä kukaan tuttu ollut kyseisessä onnettomuudessa. Ihan hirveää.

Seuraavana päivänä näin katujen varsilla paljon ilmoituksia pojasta, joka oli kadonnut kyseisessä onnettomuudessa. Muistan lukeneeni ilmoitusta ja vielä Marcosillekin mainitsin, että toivottavasti poika on elossa ja löytyy pian. Seuraavana iltana telkkarissa sanottiin, että Lucas on löytynyt kuolleena junasta, 48 tuntia onnettomuuden jälkeen. Ruumis oli jäänyt aiemmin huomaamatta, todennäköisesti ollut niin hankalassa paikassa, että se oli vaikea löytää. Kaksi ensimmäistä vaunua olivat painautuneet sisäkkäin ja kuolonuhrit olivat nimenomaa kyseisissä vaunuissa. Sieltä oli varmasti hankala löytää mitään. Kansa raivostui poliisille ja koko yön kestävät mellakoinnit alkoivat. Ihmiset sytyttivät tulipaloja, heittelivät poliiseja ties millä ja riehuivat. Itse en todellakaan ymmärrä miksi. Eihän ne poliisit sitä ruumista tahalleen jättäneet huomaamatta. Koko illan kuunneltiin poliisien pillejä ja minä mietin, että voi Lucas raukka. 20-vuotias ISÄ. Telkkarissa näytettiin kuinka vanhemmat itkivät menehtynyttä poikaansa ja oli kyllä itselläkin kyynel herkässä. Aivan kamala juttu. Sitä ei koskaan tiedä mitä elämässä sattuu.. Jotenkin niin turvaton olo.

Halusin vain kertoa mitä täälläpäin maailmaa tapahtuu ja samalla myös ilmoittaa, että elossa ollaan.

Uusi paikka ja huono onni

Noniin, nyt sitä asutaan uudessa kodissa täällä Buenos Airesin sykkeessä. Ihanaa, kun kaikki on taas lähellä. Puolikas kortteli huoltoasemalle, puolitoista korttelia ruokakauppaan, yksi kortteli leipomoon, puolikas kortteli apteekkiin, kolme korttelia metroasemalle ja sitä rataa. Myös yksi ilahduttava asia on se, että voin taas sopia itselleni pikaista menoa esim lounaan merkeissä. Ennen se oli liian monimutkaista koska piti ensin kävellä bussipysäkille 20min, ottaa bussi Bairesiin 60min, siirtyä paikasta A paikkaan B ja pian kello olikin jo paljon. Ja sama tietenkin toiseen suuntaan. Ei siis voinut tehdä mitään spontaania. Piti suunnitella pääseekö jollekin yöksi, että voi illallistaa yhdessä koska viimeinen bussi meni liian aikaisin. Nyt voi vaan sopia, että nähäänkö tunnin päästä? Ok, mennään syömään ja sit matka jatkuu eriteille. Siistiä!

Meidän muutto ei kyllä mennyt ollenkaan putkeen. Itseasiassa se meni ihan täysin reisille. Suunniteltiin mitä tavaroita tuodaan, milloin siivotaan ja milloin maalataan keittiön seinä yms. Jes, suunnitelmien mukaan kaiken piti toimia kuin unelma!
Noh, eräs kaunis lauantaiaamu kurvattiin kämpille, tuotiin kasa tavaraa ja Marcosin oli tarkoitus alkaa rappailemaan keittiön seinistä kuivuneita maaleja. Herra väsäsi itsellensä aika huteran näköiset tikkaat ja kiipesi katon rajaan. Yhtäkkiä kuului räks, tikkaat tippu lattialle ja mies lensi perässä. Huudon ja kiroilun perusteella sattui kyllä ja kovaa. Otettiin samantien taksi alle ja suunnattiin sairaalaan. Siellä kävikin ilmi että jalka murtui eikä sitä voi käyttää seuraavaan 5-6 viikkoon. Ei muuta kun kipsi jalkaan ja pihalle. Päätettiin ottaa bussi takaisin Pilariin, koska eihän murtuneella jalalla kauheasti ajella. Kiroiltiin koko loppu ilta huonoa mäihää ja mä koitin parhaani mukaan hoivata potilasta. Seuraavana päivänä saatiin onneksi apujoukkoja, jotka autto meitä roudaamaan loput tavaroista uudelle kämpälle. Mentiin hakemaan autoa ja huomattiin iloksemme, että siihenhän oli murtauduttu. Ikkunassa reikä, radio ja kännykkä tipotiessään. Halleluujaa hyvä onni se vaan jatkuu! No ei auttanut itkeä. Saatiin roudattua sekä tavarat että itsemme sisälle ja alettiin tekemään kotia. Tai no minä aloin, Marcos makasi sängyllä ja huusi kipeää jalkaansa. Myöhemmin illalla huomasin, että jääkaappi on rikki. Voihan ny jumalauta. Ollaan nyt se reilu viikko asuttu täällä ilman jääkaappia, on muuten hankalaa! Ei voi oikein mitään ostaa, kun kaikki menee pilalle. Tänään se rämä kai tulee huollosta ja tulee myös maksamaan  maltaita. No se siitä! Ei enempää huonoa onnea meille, kiitos. Paitsi että jouduttiin ekat päivät ottamaan kylmiä suihkuja kun ei saatu vedenlämmitin systeemiä toimimaan. No onneksi näillä kuumilla säillä se ei kauheasti hätkäytä.

Tavarat alkaa nyt pikkuhiljaa löytämään paikkansa ja tämä asunto näyttää jo ihan kodilta. Ainakin melkein. Tykkään tästä todella paljon. Nyt vaan toivotaan, että kaikki lähtee rullaamaan hyvin eikä meidän tielle osu enää ainottakaan mutkaa!

Kuvat on otettu meidän katolta. Itse asuntoa ei vielä viiti kuvata kun ihan kaikki huonekalut ei täällä vielä ole.


Ps. Meidän taloa vastapäätä on aivan ihana pikku puisto. Oon käynyt jo monena päivänä siellä istumassa ja lukemassa kirjaa. Ihanan rauhallista. Siellä on myös leikkikenttä lapsille, tosi kätevää. Voidaan kuskailla meidän tulevaa poikaa sinne harvase päivä. Aivan, se on poika. Saatiin viime ultrassa sellaisia uutisia. ;)


English: We moved some time ago and I'm really enjoying Buenos Aires again. I love how everything is so close. I'm going to take some pictures of the apartment later when everything is in order.

Kuka jakais nallekarkit tasan?

Täällä sitä ollaan, yksin kotona.
Viime päivät on olleet täynnä outoja oloja. On ollut sellanen yökkö fiilis. Eräs aamu heräsin kummalliseen tunteeseen, ihan kun krapulassa olisin ollut vaikken edellisenä iltana juonut kyllä mitään muuta kun mehua. Ja kun käytiin eläinlääkärissä ja tohtori mittasi kissan ruumiinlämmön pepun kautta niin mua alkoi jostain syystä pyörryttää ja äklöttää. Oli ihan pakko mennä ulos haukkailemaan happea. Joka päivä on ollut sellainen kummallinen fiilis, heikko ja voimaton. En tiedä mikä mua vaivaa mutta onhan tää nyt ihan perseestä. Olisi se kiva hyödyntää jotenkin nää päivät mitä saan yksin viettää mutta hankalaa se on kun ajatus jo pelkkään lähikauppaan kävelemisestä pukkasee tuskahien pintaan. Eikä tää edes oo laiskuutta vaan mulla on vaan niin outo olo, etten viiti lähteä ulos kävelemään. Pakko se on kuitenkin mennä, koska jääkaappi huutaa tyhjyyttä ja mun maha huutaa ruokaa. Huono yhdistelmä. Yksi vaihtoehto olisi tietenkin tilata ruokaa suoraan kotiovelle. Me ollaan löydetty ainoastaan yksi ravintola Pilarista joka kuljettaa ruokaa kotiin saakka ja se on sushibaari. Mahtava mäihä, sushi on ihan mun lempparia. <3 Toisaalta olis ihanaa myös löytää joku pieni kiinalainen ravintola. Niiden ruoat on niiin pirun hyviä, että kuola valuu näppikselle jo pelkästä ajatuksesta. Mun edellisessä kämpässä oli kiinalainen n. sadan metrin päässä ja me usein iltaisin tilattiin sieltä ruokaa kotiovelle. Oli niin luksusta! Sillon kun asuin kalliossa niin mun ALAKERRASSA oli kiinalainen, se jos mikä oli ihanaa.. Ei kyllä pitäisi nälkäisenä miettiä ruokaa.

Mä oon taas vaihteeksi helvetin huolissani noista kissoista. Tosiaan se harmaa avasi vihdoin silmänsä mutta vain toisen niistä, toinen oli ihan rähmäinen. Hän oli muutenkin kooltaan ehkä puolet pienempi kun siskonsa ja paljon hiljaisempi yksilö. Vietiin kisu eläinlääkäriin ja kävikin ilmi, että hänen suolistonsa ei toimi eli toisin sanoen hän ei paskanna. Ei yhtään hyvä juttu. Lääkäri antoi kissalle jotain mömmöjä jotka saattaisivat auttaa muttei osannut luvata mitään. Vietin koko illan kissan kanssa ja koitin syöttää sitä sellaisella "äidinmaidon korvikkeella". Sain mä sitä väkisin syötettyä mutta se oli tosi vastahakoinen. Aamulla löysin kissan kuolleena. Miks kaikkien pitää kuolla?! Mua pistää niin vituttamaan ja harmittaa ja itkettää ja kaikkea. Tuntuu, että olisin jotenkin paska omistaja vaikka teen kaikkeni, että kaikilla eläimillä on täällä hyvä olla.
No tänään mentiin uudestaan eläinlääkäriin viemään toinen, eli ainoa elossa oleva pentu näytille ja samoin Vegas, pennun äiti (hyvä nimi me sille keksittiin, hahha). Lääkäri laittoi koko kissan turkkiin jotain talkin näköistä ainetta, jonka ideana siis on kai hylkiä kirppuja. Vegas sai kaikki mahdolliset rokotukset muttei pikkuista kuulemma voi vielä rokottaa, koska se on liian nuori. Kaikki sujui hyvin ja ajattelin, että jes tästä selvitään nyt kunnialla. Tultiin kotiin ja Vegas käyttäytyi tosi oudosti. Se ei ole ollut lähelläkään pentua koko päivänä vaan hakeutuu toiseen huoneeseen ja mieluiten ulos. Oon huolissani, että se on saanu päähänsä hylätä pennun. Siinä tapauksessa mun täytyy siirtyä puikkoihin ja alkaa äidiksi. Miten hitossa mä sen teen?! Oon niin huolissani ja vihainen Vegasille ja hämmentynyt, että tekis mieli karata vuorille kuukaudeksi etsimään mielenrauhaa ja meditoimaan... Jään seuraamaan tilannetta ja toivon, että Vegas lopulta palaa pentunsa luokse. Jos ei, niin mä oon pulassa. Aion kuitenkin tehdä parhaani. Kaiken lisäksi lääkäri sanoi, että Vegasin on todennäköisesti pistänyt paksuksi hänen oma veljensä tai muu lähisukulainen, koska kissojen jalat ovat vinkurallaan joka viittaa sukurutsaukseen. Sillä ensimmäisellä pennullahan oli jalat ihan miten sattuu ja kuulemma tälläkin on vähän vinksahtaneet takatassut. HEI LOISTO JUTTU, KIITOS VAAN ILOUUTISESTA! :(

Mua stressaa niin paljon. Oksettaa, huolestuttaa ja vituttaa. Kotona on niin kuuma, että joka asennossa on huono olla. Ulkona on niin kuuma, ettei sielläkään voi olla. Jääkaappi on tyhjä. On jano. Turhauttaa. PMS pahimmillaan. Ja tekis mieli pari kyyneltäkin tirauttaa ihan vaan koska ahdistaa.


HYVÄÄ VIIKONLOPPUA VAAN MEIKÄLÄISELLE!!

Kynsilakka kaaos

Suomessa tuntuu olevan kynnet nyt kovassa muodissa. Tuntuu, että kaikissa seuraamissani muotiblogeissa hankitaan vuoronperään erilaisia kynsiä ja maustetaan niitä glittereillä ja kukilla ja kimalteilla sun muulla krääsällä. Ite en oo koskaan hypettänyt kynsiä oikeastaan ollenkaan. Lakkaan niitä harvoin enkä välitä, vaikka lakoista olisikin jo puolet rapistuneet pois. Musta tuntuu, että tässä perheessä Marcos on se, jolle kynsistä on muodostunut pakkomielle. Siis mun kynsistä. Mua ärsyttää suunnattomasti kun se jatkuvalla syötöllä huomauttaa kuinka pitäisi taas siistiä ja pistää lakat kuntoon.

Noh, kai muhunkin sitten tarttui jonkinlainen kynsikuume, sillä ostin pari päivää sitten sellaisen "ranskalaisen manikyyri" -paketin kotiini. Sen verran pihi köyhä olen, etten viiti manikyyreissä sun muissa ravata, joten meikäläisen kynsiä hoitaa vain ja ainoastaan minä. Ja vaikken ole tupakkaa vuoteen polttanutkaan niin tuntuu, että mun sormilla on edelleen nikat, ne tärisee AINA kun tartun kynsilakan sutiin.

Tosiaan, tän oli tarkoitus olla sellanen "jee mullon kiva kynnet" -postaus mutta vitut sanon minä. Kaikki alkoi hyvin. Ostin paketin ja ajattelin, että nyt ei Marcoskaan pääse enää valittamaan. Avasin paketin, kaivoin esiin lakat ja tarrat ja ryhdyin taiteilemaan. Skippasin ohjeiden luvun ja laitoin väärän lakan ensin, joten jouduin aloittamaan alusta jo alkumetreillä. Seuraavalla yrittämällä laitoin tarrat kynsiin ja heitin valkoset lakat kynsien päihin. Jes, so far so good. Annoin niiden kuivua ja levitin kakkos lakan. Siinä vaiheessa käsi tärisi sellaseen tahtiin, että sitä lakkaa oli kaikkialla muualla paitsi mun kynsissä. Reisille siis meni, joten putsasin jälleen kerran lakat pois ja aloitin alusta. Siinä vaiheessa en todellakaan jaksanut heittää enää mitään tarroja kynsiin vaan freehandilla mentiin. Virhe. Meni niin vinoon, että moro. En antanut sen liikaa häiritä, koska verenpaine oli siinä vaiheessa ja aikalailla koholla. Annoin taas kuivua ja heitin kakkos lakan päälle. Kuivateltuani tarpeeksi lähdin "varovasti" heittämään pyykkejä narulle. VIRHE!! Lakat meni päin helvettiä ja ne piti TAAS POISTAA. Jumalauta. No joo poistin lakat ja päätin, etten laita sitä koko manikyyriosaa ollenkaan vaan ihan vaan normit kynnet. Ei muuta kun sutimaan ja oikein hiustenkuivaajan kanssa kuivaamaan. Ajattelin, että nyt ei voida epäonnistua. Jes, kynnet oli kuivat. Puuhastelin omiani kunnes huomasin, että VOI VITTU MUN KYNSILAKAT ON TAAS IHAN PAAKKURAISET. Voi juma-vitun-lauta. Ryhdyin postelemaan lakkoja TAAS kunnes huomasin, että kynsilakanpoistoaine loppui. :D Pulssi hakkasi tuhatta ja sataa ja teki mieli heittää koko paska seinään. Siispä mun piti RAPSUTELLA ne puoliksi märät lakat pois kynsistä ja heittää taas uusi kerros. Ja tiedättekö, tämä koko vitun rumba tapahtui ainoastaan vasemmalle kädelleni. En siis kerennyt toista kättä vilkaistakaan. Tässä sitä nyt ollaan. Lakat on päin helvettiä, paakkuraiset, rumat ja sormille levinneet. Eikä oo edes kynsilakanpoistoainetta. Mun tekis mieli itkuraivota mutta koitan hillitä. Ja mä tiedän, että kun Marcos tulee kotiin sen karvat nousee pystyyn vaikka mä ihan sitä ajatellen yritin leikkiä neiti-naisellista.

Kuka keksi, että naisten pitää koristella kynsiä mutta miesten ei tartte? Ja minkä takia mä en hallitse sitä taitoa alkuunkaan??
Taidan sittenkin harkita ammattilaisen penkkia, eihän tästä tuu mitään..


English: I tried to make myself a french manicure. I failed. BIG TIME.

iloja ja suruja

Ihminen, joka on elossa muttei tahtoisi olla. Siis fyysisesti elossa mutta henkisesti ei. Se on kamalaa katseltavaa. Joku, joka on niin masentunut, että tahtoo kuolla. Suunnitellut sitä viikkoja, mutta kuitenkin epäonnistunut yrityksessään, aivan kuten jokaisena niinä kolmenakymmenenä muuna kertana kun on yrittänyt päättää päivänsä. Sellaista ei voi käsittää. Miten joku voi edes yrittää kolmekymmentä kertaa eikä koskaan onnistua? Käydä terapiassa kahdeksan vuotiaasta saakka ja yrittää itsemurhaa ensimmäistä kertaa ollessaan kaksitoista vuotias? Viettää osan elämästään mielisairaalassa ja syödä lääkkeitä vuosikausia. Vetää oikeasti sanattomaksi. Hän nukkuu nyt meidän yläkerrassa, on nukkunut viimeiset kolme päivää. Tunnelma on aika nihkeä, en tiedä miten päin olla ja mitä sanoa taikka tehdä. Ja miten sellaiselle ihmiselle voi enää löytyä apua? Selkeästikään tahdonvoimaa ei ole, vai onko? Häntä ei uskalla päästää takaisin kotiinsa, koska hän todennäköisesti tulee tekemään jotain itselleen. Onko tässä vaiheessa oikeasti parempi vaan antaa kuolla kun pitää väkisin elossa? Ahdistaa kun ei voi auttaa.

Ja sitten iloisempiin asioihin, perjantaina lähdetään ajamaan kohti Gordobaa, siellä juhlitaan lauantaina M:n ystävän häitä. Mekko on hommattu, kengät on ostettu, kynnet on lakattu. Vielä pitää keksiä miten tukan laittaa ja naaman. Ja sukkauhousut pitää ostaa. Mielenkiinnolla odotan millaiset nämä kuuluisat argentiinalaiset häät on, niin paljon niistä oon ylistystä kuullut. Toisaalta en osaa oikein verrata, koska elämäni aikana oon ollut ainoastaan n. neljissä häissä ja vain yksissä hautajaisissa. Ei oo meiän piireissä paljoa juhlittu/surtu.

English: We're going to a wedding next weekend. I've been having crisis with what should I wear. I didn't have a dress nor shoes and everything was kind of a mess but not anymore. Happyhappy. This is going to be my first Argentine wedding and I am really looking forward to it because I have heard so many positive things. We'll see if it's going to be very different from the casual wedding that I am used to (though I barely have any experiences of weddings).. 

redredwine... öö eiku redredeye

Tällainen bonita mä oon viimepäivinä ollut. Ei mitään hajua mitä mulle oikein tapahtui. Yks päivä meni aurinkorasvaa silmään ja seuraavana näytin tolta. Ihana tunne kun kaikki ohikulkijat tuijottaa kauhistuneen näköisinä. Onneksi aurinkolasit on keksitty. Ei se nyt haittais jos tää olis vaan punanen, mutta kun tämä on myös ihan saatanan arka valolle. Pikkasenkin kun auringonvaloon kattoo niin tuntuu, että joku viiltää multa aivoja veitsellä, oikein vihlasee. Eilen olin Buenos Airesissa shoppailemassa ja moikkaamassa kamuja. No eihän siitä mitään tullut. Mentiin kantikseen ja mä hengasin siellä arskat naamalla ja silti häikäsi. Ei kauheesti naurattanut. Niin avuton olo kun ei voi silmää aukaista. Oli pakko pari kyyneltäkin tirauttaa kun muut ei nähny arskojen sisälle. :D Ei taida olla kauheen normaalia, nyt tosin jo paljon parempi olo kun eilen. Toivottavasti en sokeudu, apua. Huomenna lääkäriin. :D

Tai ehkä musta on tulossa vamppyyri tai mulla on super powereita ja oon oikeesti joku batman, joka hengailee mestoilla vaan öisin. Eiku?


English: Am I pretty?

not so lovely

I don't recommend you to heat a brick, wrap it around a sheet and put it into your bed to warm you while you're asleep. Most probably the brick is too hot, it burns the sheet, it burns all the blankets, it burns the mattress and it can burn you. You will probably wake up too late when all the damage has been done. The room will be smoky as hell and you too sleepy to react fast enough. After extinguishing the fire you might be able to continue sleeping (though it will not be a pleasant sensation) and if not earlier then at the latest the next morning you will wake up to an awful feeling of throwing up. Actually you will throw up tons of times and feel constant pain in your body. All you can do is to lay down and drink water which will not stay inside your body for more than 5-10 minutes. If you go to see a doctor he says that you have been poisoned by the smoke and the only way to get better is just to breath the shit out of your body. The rest of the day will most probably be HELL. You can't walk, you can't stand, not even sit. Everything feels bad and the only thing you can think of is "I just want to die". The next day you will feel better, though not perfect but the third day should be fine again.

Greetings from a girl who has just been through all this... But I'm not going to let it pull me down. Our trip starts tomorrow, everything is packed, car is ready, plan is made, excitement is touchable and I am feeling fine again! Adios I say!

nojootosireiluataas

I was wrong when thinking of maybe avoiding the autumn-flu this year. Of course it ended up just being a dream because somebody is sick again! Hallelujah! So by far my day has consisted of bed, internet, bed and internet. Quite exciting!! I've never been this busy in my life, I guess I will get a burnout soon...

Since I've got nothing but time I'm bored x 1000. I hope these things will cure me superfast!

If not: I will turn into a seinähullu dinosaurus within a few days!

Cheers, lets have some beers! (pure poetry)

Indian man, call me again POR FAVOR!

You have no idea how big my frustration is, mrrrgggg.

We woke up early in the morning to a phone call. Some guy called from India. I'm not sure if I ever mentioned here but I have signed in to a freelance translator website, so I also do translations whenever I get offers (So far ZERO :D). So this Indian guy called me "Hello, I sent you an email. We have a big translation project. Did you receive my email? Would you be interested in doing translations for us?" And of course I was like yes yes because I never say no to money. ;) So I told him I'd open my email immediately and reply to him. So I went to my email account and fuck, there was no message from him. He must have written my email address wrong or something. And now I can't call him back because it was an indian number. So this means that I just lost the biggest opportunity every and I can just wipe up the dollar signs from my eyes :-------(

I hope the guy is so desperate that he'll call me again.

BUHUUUU! The biggest disappointment ever!

...And of course I had to pose to my webcamera to express the sadness! Hahah.