Määränpäässä istuimme alas katsomaan maisemia. Ne olivat jälleen kerran upeat. Luonnon kauneus ei koskaan tuota pettymystä. Mietin voisiko tuollaisiin maisemiin koskaan kyllästyä?
Alas laskeuduttaessa Emilia tiputti tuttinsa maahan emmekä me enää löytäneet sitä. Uninen kiukkupussi ei tästä asiasta ollenkaan tykännyt ja lähes koko laskun ajan saimme nauttia vauvan raivokkaasta itkusta. Matkan ensimmäinen takapakki. :D
Joogaa vuorenhuipulla? :D |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti