Estancia Peuma Hue

Teltassa nukutun yön jälkeen selkä oli jumissa ja pää täynnä limaa. Paleli ja kolotti. Kroppa oli kankea mutta hiljalleen auringon noustessa ja järvenrantaa pitkin kävellessä olo koheni. Pakattiin teltat ja makuupussit takakonttiin ja hypättiin autoon. Ajettiin taas uimarannalle uimaan ja suunnattiin sitten takaisin Barilocheen.

Marcosin ystävä oli järjestänyt meille majoituksen pariksi päiväksi eräästä lomahotellista, josta kumpikaan meistä ei tiennyt yhtään mitään. Ajoimme tilalle ilman minkäänlaisia odotuksia mutta ei kestänyt kauaa tajuta, että olimme saapuneet viiden tähden boutique hotelliin. Paikan nimi on Estancia Peuma Hue. He majoittavat lomailijoita ylellisiin huoneistoihin ja majataloihin sekä järjestävät erilaisia aktiviteettejä, kuten ratsastusta, melontaa, patikointia, kalastusta, joogaa jne..  Paikka on aivan järven rannassa, suurten vuorten ympäröimänä. Eläimiä löytyy laidasta laitaan ja ne kaikki saavat elää tilalla vapaasti. On kasvimaata, lasten leikkipaikkaa ja upeita polkuja, jotka vievät syvälle luontoon, upeisiin maisemiin. Paikka tuntuu epätodelliselta, se on kuin paratiisi. Hotellin omistaja on erittäin maanläheinen, ekoystävällinen ja spirituaalinen ihminen ja se näkyy vahvasti kun katsoo ympärilleen. Olimme kaikki todella vaikuttuneita.

Ruoka on huippuravintolan tasoa ja tarjoilija pitää huolen siitä, ettei lasi pääse tyhjentymään. Aamupalaa nautitaan kattavasta seisovasta pöydästä. Lounas ja päivällinen tarjoillaan alkupalojen ja jälkiruokien kera.

Marcos ja Tobias kävivät ratsastamassa minun kävellessäni pitkin rantaviivaa. Olen hevosille allerginen, joten valitettavasti en päässyt mukaan ratsastamaan. Saimme lainata "vauvareppua" Emilialle, joten kävely sujui leppoisasti Emilian istuskellessa selkärepussa. Toisena päivänä patikoimme vuorta pitkin ylös korkealle upeisiin maisemiin. Siitä kirjoitan lisää ensi kerralla.

Vietimme tilalla kaksi yötä. Emme millään olisi halunneet lähteä. Kuka tuollaisesta paikasta haluaisikaan? Pakko kuitenkin oli. Edessä oli 1900 km ajomatka Pilariin.

Uusia käyntikortteja

Päätin pari viikkoa sitten päivittää käyntikorttieni ulkonäköä. Suunnittelin minimalistisen mutta omaa silmääni miellyttävän ulkoasun ja tilasin kortit MOOsta. Kyselin valokuvausfoorumilla vinkkejä hyvistä painofirmoista ja tuo edellä mainittu MOO sai erittäin paljon ääniä. Ei siis tarvinnut kahtaa kertaa harkita.

Käyntikortit on painettu astetta paremmalle paperille ja nettisivu itse kertoo asiasta tähän sävyyn: "We use MOO-invented Quadplex technology, which compresses four layers of Mohawk Superfine paper, to create our thick 600 gsm Luxe stock." 

Odotin jännittäen korttien saapumista ja nyt ne vihdoin tulivat. Olen tässä hetken aikaa niitä ehtinyt silmäillä ja en voi muuta sanoa kun että tykkään! Paperi on mattapintaista ja se tuntuu hyvältä kädessä. Siinä on tekstuuria. Sanoisin, että tästä seuraava upgrade olisi kohopainatus mutta se on valitettavan tyyristä.

Tässä pari kuvaa uusista käyntikorteista. Olen tyyliltäni tosi pelkistettyyn ja yksinkertaiseen kallistuva ihminen. Sellainen tietty tyhjyys ja "negative space" on mielestäni esteettisen kaunista. Niinpä nämä kortit ovat just niin mua kun olla voi. :)

Ainiin! Jos sinua kiinnostaa käyntikorttien painatus tai vaikka joulukorttien/perus korttien tai esim. tarrojen painatus niin minä annan yksimielisen ääneni MOO:lle. Ainakin tämän hetkiseen kokemukseen pohjautuen laatu on ylittänyt kaikki odotukset. TÄSTÄ linkistä tilatessa saat 15€ alennusta kun kyseessä on ensimmäinen tilaus, joten ei muuta kuin shoppailemaan!

Mis Queridos

Huomasin, että edellisestä mini-me -postauksesta on kulunut aikaa joten siitä sainkin oivan tekosyyn tuputtaa lasteni kuvia tänne blogin puolelle. :D Emilia on viittä vaille nelikuinen. Kohta päästään tutustumaan soseiden ihmeelliseen maailmaan. Tobias taas täytti juuri 4v ja on ihan mielettömän iso siskonsa rinnalla! Välillä oikein havahdun siihen kuinka pitkä ja isopäinen ja ylipäänsä kookas hän on. :D Poika on myös pirun fiksu. Täynnä kysymyksiä (joiden kanssa minä olen ihan pulassa), omaa hämmentävän laajan sanavaraston, on motorisesti lahjakas temppuilija sekä ah!-niin-uhmakas. Täytyy sanoa, että olen kovin iloinen, että poika palaa ensi viikolla takaisin päiväkotiin. Saa Emiliakin nukkua päikkärit rauhassa kun metelöivä isoveli ei ole aina herättämässä.

Täytyy sanoa, että vaikka poika uhmaa minkä kerkeää ja vauva itkee satunnaisesti (no okei, ei juuri koskaan) niin on minulla kyllä niin ihanat lapset! Tobias on niin aurinkoinen, leikkisä ja suloinen poika ja Emilia oikea unelmavauva! Tyttö nukkuu aina aamuun asti kuin tukki *kop kop*, kitisee vain nälän tullen, ihmettelee paljon mietteliään rauhallisena maailman menoa ja on ehkä kaunein vauva mitä koskaan olen nähnyt. Ylpeä äiti olen.

PS. Huomenna minulla on 28v syntymäpäivä ja me päästään Marcosin kanssa ensimmäistä kertaa Emilian syntymän jälkeen ulos kahdestaan. Huisia!

Sunday bubbles

Eikä! Loisto viikon kruunasi ihanan rento sunnuntai näiden mun murujen kanssa <3 Mestari-ideoita, haaveilua, kuplia metsässä, leikkiä ja naurua.
Pakko jakaa kun onnellisuus levelit on taas through the roof.

Auringonlaskuja

Huhhellettä ja kiirettä. Valokuvausduuneja on tullut yhtäkkiä paljon ja sen johdosta perse on aika tiukasti ollut penkkiin painettuna editoinnin merkeissä. Samalla sitä tahtoo myös viettää aikaan lasten kanssa - toinen kun kasvaa vauvavaiheesta niin nopeasti ohi ja toinen taas kesälomalaisena tylsistyy hetkessä, jos ei kokoajan ole keksimässä tekemistä. Liian usein ovat jääneet ulkoilut ja kesähelteiden fiilistelyt sivummalle. Tällä viikolla oli myös Tobiaksen syntymäpäivä ja lauantaina niitä juhlittiin oikein kunnolla. Kova oli melu kun nuo pienet menijät leikkivät ja herkuttelivat minkä kerkesivät. Kivaa oli! Asunto oli aivan täynnä. Oli ihanaa, että ihmiset tulivat juhlistamaan meidän isoa nelivuotiasta. Illalla meinasi pieni epätoivo iskeä kun katsoi sitä sekasortoa mikä asunnossa vallitsi. Aamulla kaikki oli ollut vielä niin tip top. :D

Ensi viikolla päästään vihdoin ja viimein viettämään laatuaikaa perheen kesken. Marcos nimittäin suostui ottamaan pitkän viikonlopun verran vapaata töistä. Perjantaina meidän perhe seilaa kohti Tukholmaa, viettää siellä yön ja seilailee sitten takaisin kotiin. Kivaa, another miniloma!

Päivien ollessa työntäyteisiä on yhteistä aikaa ollut lähinnä iltaisin. Niinpä ollaan koitettu yhdistää yhteinen aika ja pilvettömät illat auringonlaskuja bongaillen. Ollaan junailtu ja busseiltu meren äärelle monena iltana ja vaikka matkantekoon on mennyt aina n. tunti per suunta on se ollut kaiken sen vaivannäön arvoista. Auringonlasku on nimittäin niin upeaa katsottavaa, että sen eteen näkee mielellään vähän vaivaa! Tobias on myös ollut aivan fiiliksissä ja kinunnut takaisin joka päivä. Emilia on yleensä tyytyväisenä nukkunut vaunuissa raittiissa ilmassa. Sekään ei ole haitannut, että välillä nukkumaan meno on saattanut venyä puoleenyöhön, koska kesälomalla lapset saavat nukkua pitkään ja minusta ei niin ole väliä vaikka unta vähemmän saisinkin. Mielummin olen säkit silmien alla mutta yhtä auringonlaskua ja iltapiknikiä rikkaampana kuin hyvin levänneenä neljän seinän sisällä tylsistyneenä. :)

Muistoja

Vau, kesäkuu on startannut ihan mielettömästi! Upeita kelejä päivä toisensa jälkeen. Eihän sitä tee ollenkaan mieli sisällä olla kun ulkona porottaa kuin viimeistä päivää. Välillä on jopa tuntunut kuin olisi jossain vähän trooppisemmassa maassa.

Eilen vaunulenkillä hien valuessa pitkin otsaa, niskaa, selkää ja rintoja muistelin Buenos Airesin kuuman kosteita kesäpäiviä. Olo oli toisinaan erittäin epäseksikäs kun paita liimautui hikiseen ihoon, naama valui pitkin katukivetystä ja turvonneet sormet muistuttivat lähinnä nakkeja. Aurinkoa ottaessa se ei tietenkään haitannut mutta niinä päivinä kun halusi ripsivärin pysyvän ripsissä eikä silmien alla, oli meininki toinen. Ainainen pulma oli myös se kuinka välttyä litimäriksi hikoilluilta hiuksilta.

Erityisesti kuitenkin muistelin niitä aikoja kun työskentelin Fotorutalla ja aina keskiviikkoisin jouduin kävelemään pitkin Buenos Airesin barrioita kantaen repussa läppäriä, pinoittain flaijereita ja käyntikortteja (miten paperi voikaan painaa niin paljon!!) jaellen niitä hotelleihin ja hostelleihin, promoten huonolla espanjalla yrityksen valokuvaustapahtumia ja päivän päätteeksi istuen kahvilassa päivittäen some-kanavia. Oh yes! Aurinko paahtoi ja reppu painoi. Kyllä siinä toisinaan parit ärräpäät lensi. Hyvää kuntoilua se kyllä oli. Kävelyä tuntikausia korttelista toiseen. Varsinaista hyötyliikuntaa! Ihokin oli ruskettunut. Lauantaiset kuvauskurssit olivat luksusta. Sai istua ilmastoidussa kahvilassa, assaroida ja pitää huolta että kaikki rullaa ja tekniikka pelaa, katsella asiakkaiden ottamia kuvia ja juoda vähän viiniä. Samalla oppi paljon uutta valokuvauksesta.

Muistelen noita aikoja kovin ristiriitaisin mielin. Välillä kaihoten, välillä inhoten. Päällimmäisenä mielessä on kuitenkin se miten hienoja seikkailuja sitä on elämänsä aikana kokenut. Mukaan on mahtunut paljon ihanaa ja jonkun verran kurjaakin mutta tärkeintä on se, että olen uskaltanut mennä ja tehdä. Välillä sitä jopa miettii, että tämä uusi ja tasaisen turvallinen elämä Suomessa on saanut minut jämähtämään paikoilleni enkä enää uskalla samalla tavalla. En ikinä missään nimessä haluaisi pysähtyä... Ehkä meidän tulevat matkat saavat ylläpidettyä avointa seikkailumieltä ja kykyä heittäytyä epämukavuusalueelle. Ainakin pyöräretki Tanskaan oli mieletön kokemus ja upea seikkailu. 

Matkalla serkun ylioppilasjuhliin oli pakko räpsästä pari perhekuvaa...

...Pian kuitenkin huomattiin että meidän perheestä ei taida millään saada hyvää kuvaa. :D

Suhaillen

Vaunulenkit ovat nykyään päivän kohokohtia, niin rentouttavia ne ovat. On ihana hengitellä raitista ilmaa ja antaa jalkojen viedä. Aamuaurinko lämmittää kivasti muttei paahda liikaa. Siinä reippaasti kävellessä ja lintujen laulua kuunnellessa virkistyy ja herää kivasti uuteen kauniiseen päivään. Kaikkialla on jo mukavan vihreää.

Ollaan käyty milloin missäkin, joka päivä eri paikassa. Toisinaan ollaan oltu Vantaanjoen varrella, välillä taas kivuttu Ikeaan johtavia ylämäkiä. Metsissäkin ollaan samoiltu. Emillä on toisinaan ollut vähän rocky road noilla pikkupoluilla mutta tyytyväisenä se on vaunuissa nukkunut. :D Onneksi ostettiin sen verran hyvät vaunut että niillä pääsee sulavasti eteenpäin vaikka parit oksat ja kivikasat eteen sattuisivatkin. 

Käytiin yksi päivä ihastelemassa yhtä asuinaluetta tässä lähistöllä ja bongattiin siellä tosi kummitusmaisia hylättyjä taloja. Karvat nousi pystyyn parin talon kohdalla.

Ostettiin vaunuihin tollainen seisomalauta. Tobias rakastaa sitä yli kaiken ja tahtoo aina seisoskella siinä ja kurkistella nukkuvaa Emiliaa. 

Löydettiin ihan kodin nurkilta kunnon eurolava heaven! Niitä oli siellä ainakin 10! Olin juuri samana päivänä mietiskellyt mistähän mahtaisin yhden lavan itselleni löytää. Äkkiä roudattiin yksi kotiin ja nyt minulla on taas uusi diy projekti käynnissä.

Emilia on tänään 17 päivää vanha ja kaikki on sujunut edelleen oikein hyvin. Minäkin olen vihdoin saanut nukkua sillä viime aikoina ollaan herätty vain yhden kerran yössä. Yhtä reipas nukkuja kuin isoveljensäkin vauvana.

Hyvää nimipäivää rakas Emiliaiseni!

Hurahdus

Kesä tuli niin että humahti. Lämpimiä ja aurinkoisia päiviä on ollut jo niin monta etten edes muista koska viimeksi olisin pitänyt takkia päällä. Aikas ihanaa, sanoisin. Tällä hetkellä sydän pamppailee kaikelle kesäiselle. Ulkoilu on parasta ja maisemat niin kauniin vihreät. Marjat ja hedelmät maistuu ihan super hyviltä ja pisamat näyttävät kivoilta. Silmät siristellen, hikipisara otsalla kävellen. Illallakin on valoisaa. Räikeän keltainen kerrostalommekin näyttää siedettävämmältä. Kesä ja värit. Voihan fiilis! Joka vuosi näihin aikoihin minä hurahdan. Tänä vuonna hurahdus vetelee ihan omissa sfääreissä, koska babyhormoonit ovat niin kivasti sekoittaneet mun pääni. :)

Kirpeää.

Äitienpäivänä sain kukan.

Jotain ne siellä onkii.

Nukkuva vauva on suloisuuden huippu.

Aurinkoaamupalaa.

Voihan räikeys. :D

Mikäs tässä on ollessa. Viikonloppukin tekee tuloaan ja se tarkoittaa yhteistä perheaikaa ja ystäviä.