sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Sunday bubbles

Eikä! Loisto viikon kruunasi ihanan rento sunnuntai näiden mun murujen kanssa <3 Mestari-ideoita, haaveilua, kuplia metsässä, leikkiä ja naurua.
Pakko jakaa kun onnellisuus levelit on taas through the roof.




Auringonlaskuja

Huhhellettä ja kiirettä. Valokuvausduuneja on tullut yhtäkkiä paljon ja sen johdosta perse on aika tiukasti ollut penkkiin painettuna editoinnin merkeissä. Samalla sitä tahtoo myös viettää aikaan lasten kanssa - toinen kun kasvaa vauvavaiheesta niin nopeasti ohi ja toinen taas kesälomalaisena tylsistyy hetkessä, jos ei kokoajan ole keksimässä tekemistä. Liian usein ovat jääneet ulkoilut ja kesähelteiden fiilistelyt sivummalle. Tällä viikolla oli myös Tobiaksen syntymäpäivä ja lauantaina niitä juhlittiin oikein kunnolla. Kova oli melu kun nuo pienet menijät leikkivät ja herkuttelivat minkä kerkesivät. Kivaa oli! Asunto oli aivan täynnä. Oli ihanaa, että ihmiset tulivat juhlistamaan meidän isoa nelivuotiasta. Illalla meinasi pieni epätoivo iskeä kun katsoi sitä sekasortoa mikä asunnossa vallitsi. Aamulla kaikki oli ollut vielä niin tip top. :D

Ensi viikolla päästään vihdoin ja viimein viettämään laatuaikaa perheen kesken. Marcos nimittäin suostui ottamaan pitkän viikonlopun verran vapaata töistä. Perjantaina meidän perhe seilaa kohti Tukholmaa, viettää siellä yön ja seilailee sitten takaisin kotiin. Kivaa, another miniloma!

Päivien ollessa työntäyteisiä on yhteistä aikaa ollut lähinnä iltaisin. Niinpä ollaan koitettu yhdistää yhteinen aika ja pilvettömät illat auringonlaskuja bongaillen. Ollaan junailtu ja busseiltu meren äärelle monena iltana ja vaikka matkantekoon on mennyt aina n. tunti per suunta on se ollut kaiken sen vaivannäön arvoista. Auringonlasku on nimittäin niin upeaa katsottavaa, että sen eteen näkee mielellään vähän vaivaa! Tobias on myös ollut aivan fiiliksissä ja kinunnut takaisin joka päivä. Emilia on yleensä tyytyväisenä nukkunut vaunuissa raittiissa ilmassa. Sekään ei ole haitannut, että välillä nukkumaan meno on saattanut venyä puoleenyöhön, koska kesälomalla lapset saavat nukkua pitkään ja minusta ei niin ole väliä vaikka unta vähemmän saisinkin. Mielummin olen säkit silmien alla mutta yhtä auringonlaskua ja iltapiknikiä rikkaampana kuin hyvin levänneenä neljän seinän sisällä tylsistyneenä. :)








maanantai 11. heinäkuuta 2016

Uimarantaa ukkosella

Tobiaksella alkoi pari viikkoa sitten kesäloma ja minä olen kipeästi yrittänyt keksiä pojalle kaikenlaista puuhaa, ettei aika käy liian pitkäksi. Ollaan käyty tutustumassa uusiin puistoihin ja niissä poika saa onneksi kulutettua energiaansa melko hyvin. Silti tuntuu että tuo höyrypää ei koskaan väsähdä. Se jaksaisi höpöttää solkenaan aamusta iltaan ja esitellä hienoja hyppytemppujaan vaikka keskiyöllä. Käsittämätöntä miten pienessä ihmisessä voi olla niin paljon virtaa. 

Marcos ja Tobias löysivät eilen sattumalta kivan pienen uimarannan Keravanjoen varrelta ja sinne me Emilian kanssa liityttiin poikien seuraan. Kauaa ei ehditty joessa räpiköidä kun uhkaavan tummat ukkospilvet vyöryivät päällemme. Sade muuttui hetkessä trooppiseksi ja taivaalla jyrisi. Hauskaa se oli vaikka litimäriksi kastuttiinkin. Tuosta rantareissusta inspiroituneena ajattelin kierrätellä Tobiasta useammallakin eri rannalla aina kun vaan sää sen sallii. Tänään suunnataan samaiselle rannalle uudestaan mutta muitakin olisi tarkoitus koluta läpi tässä viikkojen aikana. Keskiviikkona käydään Korkeasaaressa ihmettelemässä eläimiä.

Saa nähdä kuinka poikki olen näiden kahden kesälomakuukauden jälkeen. :D