Kuinka tänne päädyin?

Aloitin tämän blogin kirjoittamisen reilu kolme vuotta sitten. Ensin se oli vain ns. "esittelenpä tässä vaatteitani" -blogi, joka kantoi eri nimeä. Sitten kuvioihin tuli haaveet ulkomaille muutosta ja blogi muuttikin suuntaansa aika nopeasti. Tästä tuli enemmänkin sellainen matkapäiväkirja. En tiedä miksi, mutta kirjoitin aina englanniksi.

Alkuvaiheita
 

Jossain vaiheessa blogihistoriaa kypsyin naputtelemaan pelkkää englantia. Kaipasin höpöttelyä omalla äidinkielelläni, joten päätin vaihtaa rustaukset suomenkielisiksi ja lisätä loppuun pienen "translate" osion. Se oli ehkä paras päätös ikinä. Kirjoitus sujuu paljon luontevammin tällä tavalla. Näin pääsee myös vähän "filtteröimään" mitä tahtoo ulkomaalaisten (lue poikaystävän) ymmärtävän mun ajatuksista ja kirjoituksista. ;) 

Vaihtaessani kielen suomeen koko blogi alkoi tuntua jotenkin hölmöltä. Sekametelisopalta. Alkupään tekstit oli jotain wardrobe kitinöitä, sitten kuvioon tuli ulkomailla seikkailut mukahyvällä enkulla ja yhtäkkiä puhuttiinkin suomea. Tunsin myös pientä myötähäpeää itseäni kohtaan lukiessani niitä vanhoja postauksia. Hetken mielijohteesta otin ja poistin oikein runsaalla kädellä postauksia varmaan kokonaisen vuoden ajalta. Siitä johtuen mun elämästä ennen Argentiinaa ei juurikaan tästä blogista voi löytää. Nyt viime aikoina tänne on eksynyt jonkun verran uusia lukijoita ja kaikkia heitä yhdistää sama kysymys "kuka toi Sari ees niinku on?! Ja miten se sinne Argentiinaan eksyi?". Päätin siis, että teen tällaisen kilometripostauksen, jossa esittelen itseni sekä tarinani. Tätä voin sitten linkkailla eteenpäin uusille lukijoille, jotka tulee kyselemään, että kukas mää oikein oon. :)

Valmistuin keväällä 2010 Helsingin tekniikanalan oppilaitoksesta painotuotanto assistentiksi. Kävin koulun loppuun lähinnä siksi, että meillä oli niin kiva luokka ja halusin edes jonkunlaisen ammatin itselleni. Lukion päättötodistuksella kun ei pitkälle pötkitä. Valmistumisen jälkeen en kuitenkaan tuntenut mitään suurta paloa sydämessäni painoalaa kohtaan, joten olin suoraan sanottuna aika hukassa. Takana oli myös tuore ero ja sehän vasta kismitti. Halusin päästä pois ja unohtaa kaiken.

Koulukuvia

Matkustettiin siinä alkukesästä kaverini Simen kanssa viikoksi Portugaliin, Albufeiraan ja ihastuin paikkaan ihan totaalisesti. Haaveilin palaavani sinne uudestaan töitä etsimään joko sisäänheittäjänä tai baarimikkona. Siitä ne ulkomaille muutto -haaveet oikeastaan lähtivät. Aloin etsiä töitä netin kautta ympäri eurooppaa ja päätin, että nyt se oikeasti on menoa. Lokakuuhun mennessä mua ei näillä seuduilla näy! Tarviin muutosta ja kipeästi.

Toi tukka oli kyllä niin karsee :D

Samana kesänä liityin couchsurfingiin ja hostasin ihanaa Fionaa Itävallasta. Fiona oli kunnon matkustelijasielu, joka oli juurikin niin rohkea, että uskalsi vain pakata laukkunsa ja matkustaa kauas pois. Oli ihana kuunnella hassuja tarinoita ympäri maailmaa ja fiilistellä matkustelun ihanuutta. Silloin päätin, että matkustaisin Intiaan reiluksi puoleksi vuodeksi (Intia siksi, että se on halpa maa). Ajattelin, että luopuisin asunnostani, säästäisin rahaa matkaa varten ja katoaisin kunnes rahat loppuisivat. Fiona kannusti mua päätöksessä kokoajan ja auttoi suunnittelemaan kaiken valmiiksi. Oli niin ihanaa jakaa omat haaveet ja unelmat jonkun kanssa, joka oikeasti ymmärsi ja tsemppasi kokoajan.

Pian Fionan jatkettua matkaa tapasin toisen couchsurffaajan, Arielin. Ariel oli argentiinalainen miekkonen, jonka kanssa vietettiin vain yksi ainoa iltapäivä Suomenlinnassa. Kerroin Intiasuunnitelmastani ja jotenkin Ariel onnistui saamaan ajatuksen Argentiinaan matkustamisesta mun mieleen. Se kertoi, että voisin asua sen vierashuoneessa jos oikeasti joku päivä ilmaantuisin kyseiseen maahan. En kuitenkaan tehnyt vielä mitään päätöksiä vaan ajattelin sulatella ajatusta mielessäni tulevat viikot. Noh, heitettiin sitten päivän päätteeksi hyvästit ja luvattiin olla yhteyksissä netin välityksellä.

Toi ei siis oo Ariel vaan kaveri Henna. :D

Olin ihan hämmentynyt ja päästäni sekaisin. Mitä mä nyt oikein teen ja minne mä meen? Jonnekin mun on päästävä mutta minne?? Vietin monta levotonta yötä sängyssä pyörien, miettien, suunnitellen, haaveillen ja laskeskellen rahatilannetta. Googlettelin vuoronperään Intiaa ja Argentiinaa ja vertailin matkakohteita. Päädyin lopulta jälkimmäiseen, sillä a) Intiasta en tunne yhtikäs ketään b) se olis ehkä liian shokeeraavaa matkustella sellaisessa maassa c) en kai mä ny saatana uskalla Intiaan mennä ypöyksin. Muthan ryöstetään ja raiskataan jo ensimmäisenä päivänä.

Siitä alkoi hirveä parin kuukauden raataminen töissä (S-Marketin kassaneiti) ja kunnon säästäminen. Kaikki tuntui jotenkin niin super hyvältä. Extra työt ei haitanneet, koska oli joku tavoite, määränpää. Leijailin vaan kaikki päivät ja fiilistelin. Se oli ihana tunne. Aika meni nopeasti. Ostin lentoliput Argentiinaan, myin huonekalut huuto.netissä ja lahjoitin kavereille. Pakkasin rinkan ja myin kaikki ylimääräiset vaatteet kirpputorilla. Muutin pois asunnostani ja vietin viimeiset yöni vuorotellen eri kavereiden nurkissa. Lopetin työt ja pidin läksiäisbleet. Sitten olinkin valmis lähtemään. Kyllä jännitti!

Alku oli pehmeä. Matkustin ensin kaverini Lauriinan kanssa Berliiniin, siitä Roomaan ja lopulta jatkoin yksin matkaa Espanjan kautta Argentiinaan. Ariel odotti lentokentällä ja vihdoin mä olin perillä määränpäässäni, uudessa kotimaassani. Se oli aika hullua aikaa enkä ihan heti edes tajunnut koko juttua. Sitä suurta muutosta minkä mä olin just tehnyt.

Saapuessani en puhunut sanaakaan espanjaa (soy Sari oli ainoa lause mikä mulle opetettiin ennen matkaa haha) ja ensimmäiset kuukaudet vietin uusiin ihmisiin, maahan ja kieleen tutustuessa. Muutin kimppakämppään kuuden muun matkustelijan kanssa ja nautiskelin leppoisasta reppureissaajan elämästä. Tutustuin yksi ilta eräässä ihanassa San Telmon baarissa Marcosiin, alettiin tapailla toisiamme ja pian me asuttiinkin yhdessä saman katon alla kahden koiran ja yhden kissan kanssa Buenos Airesin ulkopuolella. :D

Nyt, parin vuoden jälkeen saapumisestani mä olen kahdeksannella kuulla raskaana. Palasin onneksi takaisin Buenos Airesiin. Marcos on edelleen visusti mun rinnallani. Puhun jotenkuten espanjaa vaikka se edelleen mua kovasti ujostuttaakin ja saa pikkuisen punastumaan. Olen aika onnellinen. Toisinaan hieman yksinäinen mutta kuitenkin tyytyväinen elämääni. En tiedä tarkalleen missä mun koti on. Onko se Suomessa, Argentiinassa vai molemmissa. Onko mun tuleva lapseni suomalainen, argentiinalainen vai jotain siltä väliltä. En oikeasti tiedä. Mutta just nyt mun on hyvä olla täällä näin, haastaa itseni olemaan joka päivä pikkuisen parempi, oppia ja opetella ja sopeuta. Se on pitkä prosessi. Ehkä meidän perhe vielä muuttaa joku päivä Suomeen, tai sitten ei, en tiedä. Tällä hetkellä mä vaan haluan olla ylpeä itsestäni ja oppia puhumaan sujuvasti espanjaa. Olla hyvä äiti ja nauttia elämästäni. Se sujuis kyllä kieltämättä paljon helpommin jos heivaisin koko enkun huitsin nevadaan ja keskittyisin pelkkään espanjankieleen vaikka sitten senkin kustannuksella, että kuulostan vaivautuneelta ja ujolta 5-vuotiaalta. Heh. No mutta puhumallahan sitä oppii.

Huh, siinä se nyt oli. Minun tarinani ja kuinka tänne oikein päädyin. Onnittelen sua jos jaksoit lukea loppuun saakka ja pahoittelen jos pitkästytin. :D

English: A long story about how I ended up in Argentina. Actually so long that I really don't feel like translating it all into english. Sorry about that! I hope google translator works well with this one. Or maybe you'll just skip the text and look at my pictures from a couple of years ago. :P

Myyntikojuja, pyhää, tapahtumia

Nyt tulee taas tuttuun tapaan sekamelskaa ilman minkäänlaista punaista lankaa tai kultaista keskitietä. Pelkkää ajatuksenvirtaa vain. Kertomuksia viime päivistä. Mietteitä.


Käytiin tuossa reilu viikko sitten sunnuntaina kävelemässä San Telmon kaduilla. Sunnuntaipäivät San Telmossa on ihania. Ruuhkaisia mutta ihania. Defensa on täynnä myyntikojuja. Paljon ihmisiä. Laittoman paljon turisteja ja hippejä. Ihania käsintehtyjä esineitä myynnissä. Musiikkia. Kahviloita. Minä viihdyn. Kuvat on siis kyseiseltä päivältä.

Törmäiltiin viime viikolla suomineitosten kanssa Starbucksissa herkkukahvien ja jälkkäreitten merkeissä. Se oli oikeastaan vähän niinkuin blogimiitti, eikös se idea nimenomaa lähtenyt liikkeelle Annikan kommenttiboksissa? :D Oli joka tapauksessa tosi mukava tavata suomalaisia, päästä puhumaan omalla kielellä ja jakaa kokemuksia ja ajatuksia. Meidän täytyy vielä valloittaa se La Plata tai joku muu paikka täällä Bairesissa ennen tulevaa synnytysurakkaa. Reilu viis viikkoa olisi vielä aikaa. :D

Onko kellään muuten kokemusta kameran/objektiivin kalibroinnista? Mä oon vastikään huomannut, että kuvat tarkentuu aavistuksen verran päin puita. Se on itseasiassa aika turhauttavaa. Tarkennat silmiin ja korvat on tarkat. Mun kamerassa on sellanen hienosäätöasetus, jolla voi ite pikkusen kalibroida mutta harkitsen silti kameran ja linssin vientiä liikkeeseen. Lähetin Nikon Argentiinalle sähköpostia ja kyselin hintoja muttei ne toopet edes vastanneet mulle. Jos kellään on minkäänlaisia kokemuksia tai ajatuksia aiheeseen liittyen niin jakakaa niitä mun kanssa!

Eilen oli pyhäpäivä (niitä tuntuu olevan täällä ihan yhtenään. Joka kuukausi joku syy olla menemättä töihin ja viettää pitkää viikonloppua!). Herättiin aikaisin ja mentiin sairaalaan tekemään kokeita. No ei ne meitä ottaneet vastaan sen pyhäpäivän takia, joten meidät käännytettiin jo melkein ovilla. Mentiin sitten oikein kunnon aamupalalle ja käveltiin Floridalla näyteikkunashoppaillen. Illalla tilattiin BuenosAires Deliverystä meksikolaista ruokaa. Maistoin ekaa kertaa elämässäni quesadillaa ja ai että kun oli hyvää!! 

Kuvat pitää vielä tulostaa.

Ainiin hyi kamaluus. Tossa meidän vastapäisessä puistossa kuoli mies pari päivää sitten. Onnellisen tietämättömänä töppösteltiin Chacon kanssa ulos ovesta ja näin samantien kasan poliiseja seisoskelevan puistossa ja tuijottelevan maahan. Maassa makasi mies X-asennossa ja sen naama oli ihan vihreä. Miksei sen naamaa oltu peitetty? Miksei ne tehneet sille mitään, antoivat vaan lojua siinä elottomana ihmisten tuijottaessa ympärillä. Paikalla oli myös ambulanssi mutta sen henkilökunta istui lämpimästi autossa peukkujaan pyöritellen. Tosi outo tilanne. Kaikenlisäksi tunnistin kyseisen miehen. Se on nukkunut meidän kadulla ties kuinka monta viikkoa. Se raahas aina sitä patjaansa minne ikinä menikään. En koskaan nähnyt sen naamaa koska se oli aina vetänyt peiton visusti korviin saakka. N. viikko sitten se siirtyi siitä kadulta tien toiselle puolelle kyseiseen puistoon. Me soitettiin sellaseen numeroon mistä tyypit käy noukkimassa kodittomia lämpimämpään paikkaan nukkumaan. Soitettiin ja ilmoitettiin juuri kyseisestä tyypistä niille ja ne menikin paikanpäälle sille juttelemaan mutta se ei suostunut lähtemään. Parin päivän päästä se makasi siinä samassa paikassa kuolleena. Hyrrrr. Kylmät väreet! Mua inhottaa nykyään kävellä sen puiston läpi kun tulee vaan mielikuvia siitä tilanteesta. Samaan aikaan oon kuitenkin hirmu utelias. Tahdon tietää mihin se kuoli. Huumeisiin? Kylmään säähän? Tappoiko joku sen? Koitin jopa googlettaa mutten löytänyt mitään. Parempi nyt vaan yrittää unohtaa koko juttu, että saan taas mielenrauhan.


Huomenna taidan mennä lounastelemaan kaverin tykö ja lohduttamaan sitä tuoreesta erosta johtuen. Nyyhpyyh. Kivaa juhannusta kaikille! Pääsisinpä itsekin nyt nauttimaan kesästä, mökkimaisemista, järvestä ja saunasta. Ehkä ensi vuonna sitten. Mulla on kuitenkin tänä viikonloppuna pitkästä aikaa kokonainen vapaapäivä, joten jotain kivaa täytyy kyllä keksiä. :)

Voiko olla niin hyvää?!

Oli aiemmin ruokapostauksen yhteydessä puhetta siitä, että pakko käydä China Townissa shoppailemassa. No pakkohan se tosiaan oli enkä kyllä tyhjin käsin kotiin lähtenyt. Tuolla täytyy alkaa ramppaamaan paljon useammin. Ihana pikku paikka. Ulkomaalaisen unelma. Ja miksei toki paikallisenkin joka tahtoo kokeilla ulkomaalaista.

Nuudelia, soijapalasia, couscousta, kookosmaitoa, tofua, keksejä, sweet&sour kastiketta ja fetaa. Näkkäriä en valitettavasti löytänyt. :( 

Ah <3 Ihana tietää vihdoin minne mennä jos fetan himo nousee mahdottomaksi. Bussilla pääsee suoraan China townin "portille" omalta kotiovelta (tosin itse bussimatka kestää 45min. Mut kyllä mä oon valmis matkaamaan vaikka parikin tuntia ihan vaan fetan vuoksi, namskis!). Mukaan lähti myös tabascoa, soijakastiketta, teetä ja mausteita.

Kiinakaupungin (höhöhö hyvä suomentaja oon) jälkeen suuntasin Palermoon erääseen uuteen kasvisruokaravintolalöydökseen. Oon siellä nyt kaksi kertaa käynyt ja kaksi kertaa myös rakastunut. Ruoka on super halpaa ja sitä saa syödä buffet meiningillä niin paljon kun napa vetää. Jos syö paikanpäällä niin annos maksaa muistaakseni 45 pesoa (about 8€) ja jos ottaa mukaan niin rasia punnitaan ja maksetaan sen mukaan. Marcos kuulemma kävi siellä viime viikolla, lappas rasian täyteen ja maksoi 25 pesoa (4.50€). Ei kertakaikkiaan voi olla niin halpaa! Valinnanvaraa on vaikka muille jakaa, niin paljon eri juttuja sieltä löytyi ja ruoka on _oikeasti_ hyvää, ei mitään juosten kustua paskaa.

Olin niin ähkyssä lautaseni jälkeen mutta pakko oli silti vielä jälkkäriä ottaa. No tottakai! Jos kerran hintaan kuuluu niin täytyyhän sitä ny vähän hei! ;D

Aaahh toi juustokakku oli niin hyvää että oon nähny siitä märkiä unia jo monta päivää. Tarjolla oli myös muita kakkuja ja tuoreita hedelmiä kuten kiiviä, ananasta, mangoa, papaijaa yms. Mun oli pakko santsata ku oli niin hyviä herelmiä. :D En tiedä miten selvisin kotiin tuolta, ihme etten vyörymällä.. Raskaana olemisen plussapuolia: ruuhkabussissakin saat aina istumapaikan. Eikä tarvii ees pyytää, ihmiset loikkaa tyyliin kilpaa penkeiltään ja tarjoaa sulle istumapaikkaa. Voi siis ihan hyvällä omalla tunnolla vetää ähkyt kun ei tarvii edes seistä. Ja kotona piti tietenkin ottaa vielä pikku siesta ja keräillä voimia. Vauvakin veti sellasta suhinaa masussa, että vissiin mun tankkaus toi paljon uutta energiaa hänenkin luihin ja ytimiin. Äiti ja poika kiittää!


Nyt lupaan rauhottua ruokapostausten suhteen. Ainakin yrittää.

English: Last week I went to China Town. That place is a heaven! I should move there. Aahhh yummy yummy yummy!!

tuotteita kiinasta ja tilanne check

Ostin sateenvarjon kiinasta viidellä dollarilla. Kiinasta on kiva tilailla kaikkea kun se on niin halpaa siellä. Toi mun malli ei vaan ollu kauheen innoissaan malleilusta. Ei se koskaan oo. Pelaa vaan jotain tyhmää jalkapallopeliä ipadilla kun mä pyydän posettamaan. "Ei ehi!" Mut siihen on silti tyydyttävä. Halu opetella ja oppia uutta on niin suuri.

Ostin myös tuollaisen kaukosäätimen sieltä kiinasta. Maksoi kolme dollaria. DealExtreme siis kyseessä.

Hyvin näyttäis toimivan. Fiksun näkösiä molemmat.. Täällä on muuten viime päivinä ollut hirmu kylmä. Oon pitänyt pipoa päässä sisällä ja ulkona kun niin palelee. Tässä kämpässä meillä on onneksi kaksi patteria (pilarissa ei sellasta luksusta ollut) mutta silti tulee kylmää ilmaa sisälle. Ja ulkona tuulee. Toisaalta on välillä ihana käydä ulkona kun ilma on niin raitis. Sitä on ihana hengitellä hetken aikaa kunhan ei tarvii pitkään palella. :P Yksi aamu nähtiin ikkunasta lumisadetta. No okei, ei se ollut oikeeta lunta mutta jotain vesilumirae juttua jokatapauksessa. Marcos oli ihan ku pikkulapsi ekaa kertaa lumen nähdessään. :D Täällä kun sitä ei juuri koskaan satele.

Tajusin, että täytyy kyllä vähän skarpata isomasukuvien kanssa. Aika vähän on tullut otettua. Mielummin niitä ottaa liikaa kun liian vähän, saapahan muistoja. Tällä kertaa oikein ilman paitaa piti posetella. :D

Napakorun jättämä arpi pilaa näkymää kyllä aika paljon. :(

Ilman paitaa -kuvailun huono puoli on se, että kokoajan jotakin vilkkuu ja suurin osa kuvista on "pilalla" kun ei osaa käsillään peitellä tarpeeksi hyvin strategisia kohtia.. Huoh. Mutta tollanen järkäle mä jo olen. Eikö oo iso! Laskettuun aikaan n. 7 viikkoa!


Tämä oli taas tällainen turha postaus jossa ei ollut päätä eikä häntää. Kai näitäkin voi välillä tehdä. Mulla on nyt sellainen olo, etten jaksa miettiä mitään. Vähän haikea fiilis. En tiedä miksi. Viime päivinä hormoonit on pistäneet mut aikamoisille koetuksille. Ei varmaan edes kahden käden sormilla pysty laskemaan montako kertaa olen tämän viikon aikana itkenyt. Taikka nauranut. Taikka kiukutellut hiljaa mielessäni. Oi tätä elämää. Naisen elämää.


English: I bought an umbrella for photography purposes. Maybe some day for rain as well. :P I'm eager to learn more and Marcos is my personal model. He doesn't seem to be so excited about it. Always just playing with the Ipad and when I ask to look at the camera and smile he says "I can't! I can't lose this match!"

We took some bigbelly pictures of me. We should take them even more often, you never have too many memories. It was very difficult to pose without a shirt. Always a nipple showing and ruining the picture and there's nothing as unsexy as poorly achieved photo editing to censore the body parts I'm not willing to show to the rest of the world.. :P Maybe next time I'll just keep the shirt on. Or learn to use Photoshop a little better.