Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hengailuja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hengailuja. Näytä kaikki tekstit

maanantai 14. marraskuuta 2016

Sieltä se tuli!

Hei ihan mahtavaa! Mä "masistelin" mun edellisessä kirjoituksessa harmaudesta ja heti seuraavana päivänä kaikkialla oli aivan valkoista. Aikamoinen tuuri! Tobias on ollut meidän perheessä kaikista eniten fiiliksissä tästä. Sen lempi vuodenaika on talvi, koska se rakastaa kylmää. Kerrassaan hämmentävää. :D Sitä ei meinaa saada pulkasta pois niin millään. Ja lumivuoret on ihan parhaita! Mä puolestani iloitsen siitä kuinka lumi tuo valoa ja pakkasten aikaan se ihana *narsk narsk* kengän alla on niin maaginen.


Marcos oli viime viikolla Saksassa työmatkalla ja meillä oli lasten kanssa sillä aikaa omaa kivaa. Oltiin paljon ulkona leikkimässä ja vastapainoksi myös kotona lastenohjelmia tuijotellessa silloin kun lumimyrskyt olivat pahimillaan. Tobias sai nukkua yöt mun vieressä ja siitäpäs se olikin niin onnellinen. Toki oli myös raskasta hoitaa kaikki aivan yksin aamusta iltaan mutta onneksi nuo muruset käyttäytyivät hyvin. Olin kuitenkin erittäin iloinen saadessani miehen takaisin kotiin. :)

Enää kolme viikkoa ja sitten lennetään Argentiinaan. *hyppii seinille* Alkaa kovasti jo jännittää!



maanantai 11. heinäkuuta 2016

Uimarantaa ukkosella

Tobiaksella alkoi pari viikkoa sitten kesäloma ja minä olen kipeästi yrittänyt keksiä pojalle kaikenlaista puuhaa, ettei aika käy liian pitkäksi. Ollaan käyty tutustumassa uusiin puistoihin ja niissä poika saa onneksi kulutettua energiaansa melko hyvin. Silti tuntuu että tuo höyrypää ei koskaan väsähdä. Se jaksaisi höpöttää solkenaan aamusta iltaan ja esitellä hienoja hyppytemppujaan vaikka keskiyöllä. Käsittämätöntä miten pienessä ihmisessä voi olla niin paljon virtaa. 

Marcos ja Tobias löysivät eilen sattumalta kivan pienen uimarannan Keravanjoen varrelta ja sinne me Emilian kanssa liityttiin poikien seuraan. Kauaa ei ehditty joessa räpiköidä kun uhkaavan tummat ukkospilvet vyöryivät päällemme. Sade muuttui hetkessä trooppiseksi ja taivaalla jyrisi. Hauskaa se oli vaikka litimäriksi kastuttiinkin. Tuosta rantareissusta inspiroituneena ajattelin kierrätellä Tobiasta useammallakin eri rannalla aina kun vaan sää sen sallii. Tänään suunnataan samaiselle rannalle uudestaan mutta muitakin olisi tarkoitus koluta läpi tässä viikkojen aikana. Keskiviikkona käydään Korkeasaaressa ihmettelemässä eläimiä.

Saa nähdä kuinka poikki olen näiden kahden kesälomakuukauden jälkeen. :D






maanantai 27. kesäkuuta 2016

Niitä ajankohtaisia

Perinteitä noudattaen vietimme taas juhannusta enon mökillä Sysmässä. Onhan se ainakin kerran kesässä mökille päästävä ja mikäs sen parempi ajankohta kuin juhannus. Viime vuosi oli poikkeus kaiken sen kihlautumishypetyksen keskellä mutta muuten ollaan vietetty jokainen jussi Sysmässä siitä saakka kun ollaan Suomeen tultu. Tällä kertaa meitä olikin neljä vierasta kolmen sijaan, tosin tämä uusin tulokas taisi nukkua ehkä 90% koko ajasta ja aina kun hän suvaitsi olla hereillä tuli siinä kierreltyä lähinnä kaikkien muiden sylissä. :D

Viikonloppua vieteltiin tosi perinteisellä meiningillä. Perjantaina saavuttiin perille jo puolenpäivän aikoihin. Käytiin terassilla ja suunnattiin sitten mökille päiväkahville. Iltasella käytiin katsomassa kokkoa ja myöhemmin mentiin saunan kautta paljuun lillumaan. Lauantaina otettiin rennommin, pelailtiin sulkapalloa ja käytiin järvellä uimassa. Taisin saada siellä auringonpistoksen, koska loppuilta meni minun osaltani nukkuessa, oli yhtäkkiä niin kovin kuumeinen ja särkyinen olo. Sunnuntaina ajettiin takaisin kotiin mutta päätettiin kiertää kivoja maisemareittejä pitkin. Kyllä tämä tuhansien järvien maa upeilla metsillä höystettynä on vaan niin mielettömän kaunis!








Marcos valmistautuu pulahdukseen.

Joku lentoon lähdössä? :D

Auringon säteet yritti vähän pilvien raoista pilkistää.

Puumaja ja lato

Mökki ja ihanan vihreä piha.

Ajateltiin tässä lähitulevaisuudessa vuokrata taas auto ja hurauttaa päiväretkelle. Määränpää on vielä auki. Toinen vaihtoehto on hypätä paattiin ja seilata kohti Tukholmaa. Sekin olisi aika bueno idea.

torstai 17. maaliskuuta 2016

Söörkus

Tobias aloitti viime viikolla espanjankielisen sirkuskoulun. Marcosin ystävä on siellä vetäjänä ja sitä kautta sinne päädyimme. Poika oli aivan innoissaan eikä olisi millään halunnut tunnin päätyttyä lähteä pois. Nyt lauantaina mennään taas uudestaan! Haluttiin järjestää Tobille jotain espanjankielistä aktiviteettiä ja tämä oli lopulta ihan huippu valinta. Siinä pääsee samalla riehumaan, kuluttamaan energiaa ja kuuntelemaan/puhumaan espanjaa. 





Bongattiin Sörkässä Fafas ja pakkohan sinne oli päästä kasvisruokaa syömään.



Fafasin jälkeen suunnattiin kotiin ja siellä mua odotti "surprise baby shower" -juhla. :D Ihan käsittämätöntä miten ihmiset oli saaneet järjestettyä kaiken ihan mun selkäni takana eikä mulla ollut kertakaikkiaan mitään käryä koko juhlasta. Veti ihan sanattomaksi.
Showerin päätähtähtenä oli ehdottomasti Nooran rakentama vaippakakku. Sen jos minkä väsääminen vaatii kovaa omistautumista ja kasapäin kuminauhoja. :D



Tältä näyttää raskaus tällä hetkellä. Jäljellä on enää reilu kuukausi laskettuun aikaan enkä minä malta enää odottaa! Olen ollut yli kuukauden sairaslomalla enkä millään jaksaisi olla tällainen "rajoittunut tapaus" enää kauaa. Haluan saada toimivan jalkani takaisin ja tuntea oloni hiukkasen keveämmäksi. Olisi niin kiva päästä pitkästä aikaa lenkkeilemään! Ei tässä enää kauaa onneksi tarvitse odottaa. Virallinen mammalomakin on nyt alkanut ja vauvan pinnasänky, vaunut, sitteri, vaipat, tutit, vaatteet ja vaikka mitä muuta on jo hommattu. Tässähän alkaa kovasti jo jännittämään!

perjantai 22. tammikuuta 2016

Pakkasen pauke

Auringon painuessa piiloon on ihan mukava kävellä meriviivaa pitkin ja katsella ympärillä komeilevia maisemia. Pureva pakkanenkin unohtuu pois mielestä silloin kun silmä lepää - ainakin hetkeksi.

Kyllä meitä pk-seutulaisia on hellitty kunnon talvella. Vihdoinkin näin. Kiitos tästä ja ei muuta kun kevättä kehiin! :D


torstai 21. tammikuuta 2016

Helsingissä loimuaa

Kello oli puoli yhdeksän illalla kun huomasin Ursan taivaanvahti -appsissa Helsingissä havaitut revontulet. Teki mieli pompata puoli metriä ilmaan. Kävin vielä Auroras now!:n sivuilta kurkkaamassa tilanteen ja siellä tosiaankin kerrottiin, että Etelä-Suomessa voi olla revontulia havaittavissa. Vuorasin itseni niin täyteen vaatetta, että liikkuminenkin tuntui haasteelliselta. Lyllersin lähimpään metsään, asettelin kameran valmiiksi, istuin maahan ja odotin. Tyhjää. Pelkkää tyhjää. Kävelin metsässä etsien hyvää ja avaraa paikkaa tuloksetta. Puiden latvat estivät näkyvyyttä melkolailla. Yhtäkkiä jossain kaukana korkealla näkyi vaalean vihreää kevyttä harsoa ja niinpä vihdoin annoin kameran laulaa. Puolitoistatuntia kykittyäni kylmässä metsässä, koiranulkoiluttajia säikytellen (en tietenkään tahalteni :D) pakkasin kamat kasaan ja palasin kotiin. Taivaan show oli pettymyksellisen laimea koska mielessä loimuaa edelleenkin ne upeat Lapin reposet. Sain kuitenkin kuvattua tuota vihertävää utua joten täysin tyhjin käsin en kotiin palannut.
Jälkeenpäin huomasin revontulien olevan aktiivisimmillaan siinä 17-19 välisenä aikana, joten olin ollut aivan liian myöhään liikkeellä. Kyllä ketutti mutta ensi kerralla paremmalla onnella. :)




sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Hiljaista vaaleaa

Lunta pyrytti hiljaa aamusta iltaan. Kaikkialla oli valkoista, taivaalla, maassa, ilmassa, pelkkää valkeaa. Oli aivan hiljaista. Pari ohikulkijaa tuli vastaan mutta muuten sain olla aivan yksin. Omassa hiljaisuudessani.

Tuollaiset hetket ovat omalla tavallaan aika maagisia eikä niitä tule usein. Lumihiutaleet olivat niin kevyitä, että ne leijailivat maahan todella hitaasti. Jääpalaset kolahtelivat toisiaan vasten ja meri aaltoili kevyesti. Suurinosa sen pinta-alasta oli kuitenkin paksun jään peitossa ja horisontissa näkyikin paljon jalanjälkiä. Itse en uskaltanut. Pakkasta oli n. kymmenen astetta. Juuri sopivasti. 








Minun fiilistellessä näitä maisemia olivat Tobias ja Marcos riehumassa Snadistadissa. Myöhemmin minäkin liityin seuraan. 

Sunnuntai oli ihanan aurinkoinen. Voi näitä päiviä. <3 

torstai 7. tammikuuta 2016

Hyviä hetkiä

Eilen oli mieletön päivä. Rapsakka pakkanen, pilvetön taivas ja keltainen aurinko. Pyhäpäivä sattui täydelliseen saumaan. Aamulla sai ottaa rennosti, oli lupa olla hieman jopa laiska. Ei kiire minnekään.  Päivällä suuntasimme Tobiaksen kanssa ulos Vantaanjoen varrelle, pulkalla tietenkin. Leikittiin lumella ja naurettiin kunnes pikkuiselle tuli vilu. Riennettiin kotiin lämpimän peiton alle ja juotiin kuppi kuumaa kaakaota. Leppoisaa, sanoisin. 



Myöhemmin Marcosin saapuessa kotiin ja pakkasen kiristyessä entisestään pakkasin itseni ja kamerani ja suuntasin Lauttasaareen. Siellä tapasin kaverin, joka vei minut kivalle iltakävelylle saaren reunaa pitkin. Räpsin muutamakan kuvan jäisistä kallioista ja sumuisesta horisontista. Kiiruhdimme lopulta sisälle lämpimään teekuppien ja herkullisen ruoan ääreen. 
Kotiin pääsin vasta puolenyön jälkeen mutta se ei haitannut. Kiva päivä kertakaikkiaan. :)