Lähtölaskenta on nyt ihan tosissaan startannut. Ei sitä vieläkään oikein tajua, että reilun viikon päästä me vihdoin lähdetään Argentiinaan! Edellisen kerran siellä oltiin kun se oli meidän koti ja siitä on jo monta vuotta. Jännittää onko mikään muuttunut. Jännittää osaanko puhua enää sanaakaan espanjaa. Jännittää kaikki ne paikat mihin me mennään. Ehkä eniten kuitenkin jännittää lentomatkat. En välittäisi, jos kyseessä olisi muutaman tunnin lento mutta kun määränpäähän matkustus kestää kokonaisen vuorokauden, on jännitys ihan välttämätön. Miten lapset suhtautuvat? Itkupotkut ahtaassa koneessa olisivat kovin ikävät.
Kirjoitin meidän matkasuunnitelmasta silloin puolisen vuotta sitten kun lentoliput oli ostettu. Suunnitelmat ovat kuitenkin muuttuneet varmaan viisi kertaa sen jälkeen, joten en ole viitsinyt niistä mitään edes kirjoittaa. Arvelin, että Marcos kuitenkin taas muuttaa mielensä ja keksii jotain uutta. Hän on siis kavereidensa ja sukulaistensa kanssa jutellut ja "brainstormannut" puhelimessa ja joka kerta matkasuunnitelma on muuttunut. Tällä hetkellä kuitenkin näyttäisi siltä, että saavuttuamme Bairesiin ajamme heti seuraavana päivänä Cariloon ja vietämme siellä pitkän viikonlopun M:n perheen kanssa. Saamme olla meren rannalla, ottaa aurinkoa, uida ja tehdä hiekkalinnoja. Siitä suuntaamme nokkamme kohti Barilochea. M:n sisko asuu siellä. Olen erityisen innoissani Bariloche/Villa Angostura -alueesta. Siellä on niin kaunista! Neljä-viisi päivää nautimme Etelän ihanuudesta, mahdollisesti jopa poikkeamme Chilen puolelle, ja ajamme sitten takaisin Buenos Airesiin M:n siskon kanssa. Vietämme n. viikon BA:ssa kavereita tavaten ja sitten vietämme joulua Pilarissa koko suuren perheen kanssa. Siinä on vielä pari päivää aikaa ottaa aurinkoa ja 27pv lähdemme lentelemään takaisin kohti Suomea.
Ei voi muuta sanoa kun että SOUNDS LIKE A PLAN!
Hei ihan mahtavaa! Mä "masistelin" mun edellisessä kirjoituksessa harmaudesta ja heti seuraavana päivänä kaikkialla oli aivan valkoista. Aikamoinen tuuri! Tobias on ollut meidän perheessä kaikista eniten fiiliksissä tästä. Sen lempi vuodenaika on talvi, koska se rakastaa kylmää. Kerrassaan hämmentävää. :D Sitä ei meinaa saada pulkasta pois niin millään. Ja lumivuoret on ihan parhaita! Mä puolestani iloitsen siitä kuinka lumi tuo valoa ja pakkasten aikaan se ihana *narsk narsk* kengän alla on niin maaginen.
Marcos oli viime viikolla Saksassa työmatkalla ja meillä oli lasten kanssa sillä aikaa omaa kivaa. Oltiin paljon ulkona leikkimässä ja vastapainoksi myös kotona lastenohjelmia tuijotellessa silloin kun lumimyrskyt olivat pahimillaan. Tobias sai nukkua yöt mun vieressä ja siitäpäs se olikin niin onnellinen. Toki oli myös raskasta hoitaa kaikki aivan yksin aamusta iltaan mutta onneksi nuo muruset käyttäytyivät hyvin. Olin kuitenkin erittäin iloinen saadessani miehen takaisin kotiin. :)
Enää kolme viikkoa ja sitten lennetään Argentiinaan. *hyppii seinille* Alkaa kovasti jo jännittää!
Mitä tämä on? Syyskuu tuli, meni. Lokakuu tuli, meni. Mihin. Tämä. Aika. Meni.
Syksy tuntui tänä vuonna hämmentävän lyhyeltä. Odotin ruskaa, ihanaa värien kirjoa. Kyllähän se tulikin ainakin lievässä muodossa mutta melko nopeasti se oli jo poissa. Nyt puut huutavat tyhjyyttään. Harmaus on saapunut ja tällä viikolla tulee kuulemma jo lunta. En voi muuta kuin ihmetellä.
Nyt alkaa se jännä aika vuodesta jolloin kynttilöitä saa suurkuluttaa ja pieni alakulo on sallittua. Sohvalle voi käpertyä vauva kainalossa ja katsoa leffoja peiton alla. Voi kuunnella haikeaa musiikkia ja ehkä tirauttaa muutaman liikutuksen kyyneleen. Teetä ja kahvia saa ja pitääkin suurkuluttaa. Voi elää omassa melankolisessa kuplassa kunnes valkea peittää maan.
Tajusin tänään, että mehän lennämme Argentiinaan jo ensi kuussa. Aivan täydelliseen aikaan. Saan elää hetken tämän kummallisen tunteen kanssa mutta pian pääsen siitä pois, koska saavun keskelle kesää. Aivan mahtavaa! Kolme viikkoa lämpöä ja matkustelua Argentiinan rajojen sisällä. Tärisen innosta.
Olin pari viikkoa sitten työkaverini babyshowereilla ja siinä työkuvioista jutellessa tajusin kuinka pian palaan takaisin töihin. Helmikuun lopulla. No okei, ei se nyt NIIIN pian ole mutta joka päivä lähempänä. Samaan aikaan innostaa ja ahdistaa. Salaa haaveilen, että jonain päivänä voisin lopettaa päivätyöni ja tienata pelkällä valokuvauksella. Kuluneen kesän ja syksyn aikana olen päässyt tekemään yllättävän paljon keikkaa ja se on saanut minut haaveilemaan tästä vielä enemmän. Täytyy uskoa itseensä, koska silloin tulevaisuuskin näyttää kirkkaammalta. Tulevista talonrakkennushaaveistakin ollaan taas alettu puhumaan. Sekin projekti tuntuu olevan kokoajan lähempänä. Täytyy jatkaa tätä dream big -linjaa, koska se tuo niin paljon voimaa ja iloa näihin ohikiitäviin päiviin. <3