Syksy tuntui tänä vuonna hämmentävän lyhyeltä. Odotin ruskaa, ihanaa värien kirjoa. Kyllähän se tulikin ainakin lievässä muodossa mutta melko nopeasti se oli jo poissa. Nyt puut huutavat tyhjyyttään. Harmaus on saapunut ja tällä viikolla tulee kuulemma jo lunta. En voi muuta kuin ihmetellä.
Nyt alkaa se jännä aika vuodesta jolloin kynttilöitä saa suurkuluttaa ja pieni alakulo on sallittua. Sohvalle voi käpertyä vauva kainalossa ja katsoa leffoja peiton alla. Voi kuunnella haikeaa musiikkia ja ehkä tirauttaa muutaman liikutuksen kyyneleen. Teetä ja kahvia saa ja pitääkin suurkuluttaa. Voi elää omassa melankolisessa kuplassa kunnes valkea peittää maan.
Tajusin tänään, että mehän lennämme Argentiinaan jo ensi kuussa. Aivan täydelliseen aikaan. Saan elää hetken tämän kummallisen tunteen kanssa mutta pian pääsen siitä pois, koska saavun keskelle kesää. Aivan mahtavaa! Kolme viikkoa lämpöä ja matkustelua Argentiinan rajojen sisällä. Tärisen innosta.
Olin pari viikkoa sitten työkaverini babyshowereilla ja siinä työkuvioista jutellessa tajusin kuinka pian palaan takaisin töihin. Helmikuun lopulla. No okei, ei se nyt NIIIN pian ole mutta joka päivä lähempänä. Samaan aikaan innostaa ja ahdistaa. Salaa haaveilen, että jonain päivänä voisin lopettaa päivätyöni ja tienata pelkällä valokuvauksella. Kuluneen kesän ja syksyn aikana olen päässyt tekemään yllättävän paljon keikkaa ja se on saanut minut haaveilemaan tästä vielä enemmän. Täytyy uskoa itseensä, koska silloin tulevaisuuskin näyttää kirkkaammalta. Tulevista talonrakkennushaaveistakin ollaan taas alettu puhumaan. Sekin projekti tuntuu olevan kokoajan lähempänä. Täytyy jatkaa tätä dream big -linjaa, koska se tuo niin paljon voimaa ja iloa näihin ohikiitäviin päiviin. <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti