Aloitin tämän blogin kirjoittamisen reilu kolme vuotta sitten. Ensin se oli vain ns. "esittelenpä tässä vaatteitani" -blogi, joka kantoi eri nimeä. Sitten kuvioihin tuli haaveet ulkomaille muutosta ja blogi muuttikin suuntaansa aika nopeasti. Tästä tuli enemmänkin sellainen matkapäiväkirja. En tiedä miksi, mutta kirjoitin aina englanniksi.
Alkuvaiheita
Jossain vaiheessa blogihistoriaa kypsyin naputtelemaan pelkkää englantia. Kaipasin höpöttelyä omalla äidinkielelläni, joten päätin vaihtaa rustaukset suomenkielisiksi ja lisätä loppuun pienen "translate" osion. Se oli ehkä paras päätös ikinä. Kirjoitus sujuu paljon luontevammin tällä tavalla. Näin pääsee myös vähän "filtteröimään" mitä tahtoo ulkomaalaisten (lue poikaystävän) ymmärtävän mun ajatuksista ja kirjoituksista. ;)
Vaihtaessani kielen suomeen koko blogi alkoi tuntua jotenkin hölmöltä. Sekametelisopalta. Alkupään tekstit oli jotain wardrobe kitinöitä, sitten kuvioon tuli ulkomailla seikkailut mukahyvällä enkulla ja yhtäkkiä puhuttiinkin suomea. Tunsin myös pientä myötähäpeää itseäni kohtaan lukiessani niitä vanhoja postauksia. Hetken mielijohteesta otin ja poistin oikein runsaalla kädellä postauksia varmaan kokonaisen vuoden ajalta. Siitä johtuen mun elämästä ennen Argentiinaa ei juurikaan tästä blogista voi löytää. Nyt viime aikoina tänne on eksynyt jonkun verran uusia lukijoita ja kaikkia heitä yhdistää sama kysymys "kuka toi Sari ees niinku on?! Ja miten se sinne Argentiinaan eksyi?". Päätin siis, että teen tällaisen kilometripostauksen, jossa esittelen itseni sekä tarinani. Tätä voin sitten linkkailla eteenpäin uusille lukijoille, jotka tulee kyselemään, että kukas mää oikein oon. :)
Valmistuin keväällä 2010 Helsingin tekniikanalan oppilaitoksesta painotuotanto assistentiksi. Kävin koulun loppuun lähinnä siksi, että meillä oli niin kiva luokka ja halusin edes jonkunlaisen ammatin itselleni. Lukion päättötodistuksella kun ei pitkälle pötkitä. Valmistumisen jälkeen en kuitenkaan tuntenut mitään suurta paloa sydämessäni painoalaa kohtaan, joten olin suoraan sanottuna aika hukassa. Takana oli myös tuore ero ja sehän vasta kismitti. Halusin päästä pois ja unohtaa kaiken.
Koulukuvia
Matkustettiin siinä alkukesästä kaverini Simen kanssa viikoksi Portugaliin, Albufeiraan ja ihastuin paikkaan ihan totaalisesti. Haaveilin palaavani sinne uudestaan töitä etsimään joko sisäänheittäjänä tai baarimikkona. Siitä ne ulkomaille muutto -haaveet oikeastaan lähtivät. Aloin etsiä töitä netin kautta ympäri eurooppaa ja päätin, että nyt se oikeasti on menoa. Lokakuuhun mennessä mua ei näillä seuduilla näy! Tarviin muutosta ja kipeästi.
Toi tukka oli kyllä niin karsee :D
Samana kesänä liityin couchsurfingiin ja hostasin ihanaa Fionaa Itävallasta. Fiona oli kunnon matkustelijasielu, joka oli juurikin niin rohkea, että uskalsi vain pakata laukkunsa ja matkustaa kauas pois. Oli ihana kuunnella hassuja tarinoita ympäri maailmaa ja fiilistellä matkustelun ihanuutta. Silloin päätin, että matkustaisin Intiaan reiluksi puoleksi vuodeksi (Intia siksi, että se on halpa maa). Ajattelin, että luopuisin asunnostani, säästäisin rahaa matkaa varten ja katoaisin kunnes rahat loppuisivat. Fiona kannusti mua päätöksessä kokoajan ja auttoi suunnittelemaan kaiken valmiiksi. Oli niin ihanaa jakaa omat haaveet ja unelmat jonkun kanssa, joka oikeasti ymmärsi ja tsemppasi kokoajan.
Pian Fionan jatkettua matkaa tapasin toisen couchsurffaajan, Arielin. Ariel oli argentiinalainen miekkonen, jonka kanssa vietettiin vain yksi ainoa iltapäivä Suomenlinnassa. Kerroin Intiasuunnitelmastani ja jotenkin Ariel onnistui saamaan ajatuksen Argentiinaan matkustamisesta mun mieleen. Se kertoi, että voisin asua sen vierashuoneessa jos oikeasti joku päivä ilmaantuisin kyseiseen maahan. En kuitenkaan tehnyt vielä mitään päätöksiä vaan ajattelin sulatella ajatusta mielessäni tulevat viikot. Noh, heitettiin sitten päivän päätteeksi hyvästit ja luvattiin olla yhteyksissä netin välityksellä.
Toi ei siis oo Ariel vaan kaveri Henna. :D
Olin ihan hämmentynyt ja päästäni sekaisin. Mitä mä nyt oikein teen ja minne mä meen? Jonnekin mun on päästävä mutta minne?? Vietin monta levotonta yötä sängyssä pyörien, miettien, suunnitellen, haaveillen ja laskeskellen rahatilannetta. Googlettelin vuoronperään Intiaa ja Argentiinaa ja vertailin matkakohteita. Päädyin lopulta jälkimmäiseen, sillä a) Intiasta en tunne yhtikäs ketään b) se olis ehkä liian shokeeraavaa matkustella sellaisessa maassa c) en kai mä ny saatana uskalla Intiaan mennä ypöyksin. Muthan ryöstetään ja raiskataan jo ensimmäisenä päivänä.
Siitä alkoi hirveä parin kuukauden raataminen töissä (S-Marketin kassaneiti) ja kunnon säästäminen. Kaikki tuntui jotenkin niin super hyvältä. Extra työt ei haitanneet, koska oli joku tavoite, määränpää. Leijailin vaan kaikki päivät ja fiilistelin. Se oli ihana tunne. Aika meni nopeasti. Ostin lentoliput Argentiinaan, myin huonekalut huuto.netissä ja lahjoitin kavereille. Pakkasin rinkan ja myin kaikki ylimääräiset vaatteet kirpputorilla. Muutin pois asunnostani ja vietin viimeiset yöni vuorotellen eri kavereiden nurkissa. Lopetin työt ja pidin läksiäisbleet. Sitten olinkin valmis lähtemään. Kyllä jännitti!
Alku oli pehmeä. Matkustin ensin kaverini Lauriinan kanssa Berliiniin, siitä Roomaan ja lopulta jatkoin yksin matkaa Espanjan kautta Argentiinaan. Ariel odotti lentokentällä ja vihdoin mä olin perillä määränpäässäni, uudessa kotimaassani. Se oli aika hullua aikaa enkä ihan heti edes tajunnut koko juttua. Sitä suurta muutosta minkä mä olin just tehnyt.
Saapuessani en puhunut sanaakaan espanjaa (soy Sari oli ainoa lause mikä mulle opetettiin ennen matkaa haha) ja ensimmäiset kuukaudet vietin uusiin ihmisiin, maahan ja kieleen tutustuessa. Muutin kimppakämppään kuuden muun matkustelijan kanssa ja nautiskelin leppoisasta reppureissaajan elämästä. Tutustuin yksi ilta eräässä ihanassa San Telmon baarissa Marcosiin, alettiin tapailla toisiamme ja pian me asuttiinkin yhdessä saman katon alla kahden koiran ja yhden kissan kanssa Buenos Airesin ulkopuolella. :D
Nyt, parin vuoden jälkeen saapumisestani mä olen kahdeksannella kuulla raskaana. Palasin onneksi takaisin Buenos Airesiin. Marcos on edelleen visusti mun rinnallani. Puhun jotenkuten espanjaa vaikka se edelleen mua kovasti ujostuttaakin ja saa pikkuisen punastumaan. Olen aika onnellinen. Toisinaan hieman yksinäinen mutta kuitenkin tyytyväinen elämääni. En tiedä tarkalleen missä mun koti on. Onko se Suomessa, Argentiinassa vai molemmissa. Onko mun tuleva lapseni suomalainen, argentiinalainen vai jotain siltä väliltä. En oikeasti tiedä. Mutta just nyt mun on hyvä olla täällä näin, haastaa itseni olemaan joka päivä pikkuisen parempi, oppia ja opetella ja sopeuta. Se on pitkä prosessi. Ehkä meidän perhe vielä muuttaa joku päivä Suomeen, tai sitten ei, en tiedä. Tällä hetkellä mä vaan haluan olla ylpeä itsestäni ja oppia puhumaan sujuvasti espanjaa. Olla hyvä äiti ja nauttia elämästäni. Se sujuis kyllä kieltämättä paljon helpommin jos heivaisin koko enkun huitsin nevadaan ja keskittyisin pelkkään espanjankieleen vaikka sitten senkin kustannuksella, että kuulostan vaivautuneelta ja ujolta 5-vuotiaalta. Heh. No mutta puhumallahan sitä oppii.
Huh, siinä se nyt oli. Minun tarinani ja kuinka tänne oikein päädyin. Onnittelen sua jos jaksoit lukea loppuun saakka ja pahoittelen jos pitkästytin. :D
English: A long story about how I ended up in Argentina. Actually so long that I really don't feel like translating it all into english. Sorry about that! I hope google translator works well with this one. Or maybe you'll just skip the text and look at my pictures from a couple of years ago. :P
Valmistuin keväällä 2010 Helsingin tekniikanalan oppilaitoksesta painotuotanto assistentiksi. Kävin koulun loppuun lähinnä siksi, että meillä oli niin kiva luokka ja halusin edes jonkunlaisen ammatin itselleni. Lukion päättötodistuksella kun ei pitkälle pötkitä. Valmistumisen jälkeen en kuitenkaan tuntenut mitään suurta paloa sydämessäni painoalaa kohtaan, joten olin suoraan sanottuna aika hukassa. Takana oli myös tuore ero ja sehän vasta kismitti. Halusin päästä pois ja unohtaa kaiken.
Matkustettiin siinä alkukesästä kaverini Simen kanssa viikoksi Portugaliin, Albufeiraan ja ihastuin paikkaan ihan totaalisesti. Haaveilin palaavani sinne uudestaan töitä etsimään joko sisäänheittäjänä tai baarimikkona. Siitä ne ulkomaille muutto -haaveet oikeastaan lähtivät. Aloin etsiä töitä netin kautta ympäri eurooppaa ja päätin, että nyt se oikeasti on menoa. Lokakuuhun mennessä mua ei näillä seuduilla näy! Tarviin muutosta ja kipeästi.
Pian Fionan jatkettua matkaa tapasin toisen couchsurffaajan, Arielin. Ariel oli argentiinalainen miekkonen, jonka kanssa vietettiin vain yksi ainoa iltapäivä Suomenlinnassa. Kerroin Intiasuunnitelmastani ja jotenkin Ariel onnistui saamaan ajatuksen Argentiinaan matkustamisesta mun mieleen. Se kertoi, että voisin asua sen vierashuoneessa jos oikeasti joku päivä ilmaantuisin kyseiseen maahan. En kuitenkaan tehnyt vielä mitään päätöksiä vaan ajattelin sulatella ajatusta mielessäni tulevat viikot. Noh, heitettiin sitten päivän päätteeksi hyvästit ja luvattiin olla yhteyksissä netin välityksellä.
Toi ei siis oo Ariel vaan kaveri Henna. :D
Olin ihan hämmentynyt ja päästäni sekaisin. Mitä mä nyt oikein teen ja minne mä meen? Jonnekin mun on päästävä mutta minne?? Vietin monta levotonta yötä sängyssä pyörien, miettien, suunnitellen, haaveillen ja laskeskellen rahatilannetta. Googlettelin vuoronperään Intiaa ja Argentiinaa ja vertailin matkakohteita. Päädyin lopulta jälkimmäiseen, sillä a) Intiasta en tunne yhtikäs ketään b) se olis ehkä liian shokeeraavaa matkustella sellaisessa maassa c) en kai mä ny saatana uskalla Intiaan mennä ypöyksin. Muthan ryöstetään ja raiskataan jo ensimmäisenä päivänä.
Siitä alkoi hirveä parin kuukauden raataminen töissä (S-Marketin kassaneiti) ja kunnon säästäminen. Kaikki tuntui jotenkin niin super hyvältä. Extra työt ei haitanneet, koska oli joku tavoite, määränpää. Leijailin vaan kaikki päivät ja fiilistelin. Se oli ihana tunne. Aika meni nopeasti. Ostin lentoliput Argentiinaan, myin huonekalut huuto.netissä ja lahjoitin kavereille. Pakkasin rinkan ja myin kaikki ylimääräiset vaatteet kirpputorilla. Muutin pois asunnostani ja vietin viimeiset yöni vuorotellen eri kavereiden nurkissa. Lopetin työt ja pidin läksiäisbleet. Sitten olinkin valmis lähtemään. Kyllä jännitti!
Alku oli pehmeä. Matkustin ensin kaverini Lauriinan kanssa Berliiniin, siitä Roomaan ja lopulta jatkoin yksin matkaa Espanjan kautta Argentiinaan. Ariel odotti lentokentällä ja vihdoin mä olin perillä määränpäässäni, uudessa kotimaassani. Se oli aika hullua aikaa enkä ihan heti edes tajunnut koko juttua. Sitä suurta muutosta minkä mä olin just tehnyt.
Saapuessani en puhunut sanaakaan espanjaa (soy Sari oli ainoa lause mikä mulle opetettiin ennen matkaa haha) ja ensimmäiset kuukaudet vietin uusiin ihmisiin, maahan ja kieleen tutustuessa. Muutin kimppakämppään kuuden muun matkustelijan kanssa ja nautiskelin leppoisasta reppureissaajan elämästä. Tutustuin yksi ilta eräässä ihanassa San Telmon baarissa Marcosiin, alettiin tapailla toisiamme ja pian me asuttiinkin yhdessä saman katon alla kahden koiran ja yhden kissan kanssa Buenos Airesin ulkopuolella. :D
Nyt, parin vuoden jälkeen saapumisestani mä olen kahdeksannella kuulla raskaana. Palasin onneksi takaisin Buenos Airesiin. Marcos on edelleen visusti mun rinnallani. Puhun jotenkuten espanjaa vaikka se edelleen mua kovasti ujostuttaakin ja saa pikkuisen punastumaan. Olen aika onnellinen. Toisinaan hieman yksinäinen mutta kuitenkin tyytyväinen elämääni. En tiedä tarkalleen missä mun koti on. Onko se Suomessa, Argentiinassa vai molemmissa. Onko mun tuleva lapseni suomalainen, argentiinalainen vai jotain siltä väliltä. En oikeasti tiedä. Mutta just nyt mun on hyvä olla täällä näin, haastaa itseni olemaan joka päivä pikkuisen parempi, oppia ja opetella ja sopeuta. Se on pitkä prosessi. Ehkä meidän perhe vielä muuttaa joku päivä Suomeen, tai sitten ei, en tiedä. Tällä hetkellä mä vaan haluan olla ylpeä itsestäni ja oppia puhumaan sujuvasti espanjaa. Olla hyvä äiti ja nauttia elämästäni. Se sujuis kyllä kieltämättä paljon helpommin jos heivaisin koko enkun huitsin nevadaan ja keskittyisin pelkkään espanjankieleen vaikka sitten senkin kustannuksella, että kuulostan vaivautuneelta ja ujolta 5-vuotiaalta. Heh. No mutta puhumallahan sitä oppii.
Huh, siinä se nyt oli. Minun tarinani ja kuinka tänne oikein päädyin. Onnittelen sua jos jaksoit lukea loppuun saakka ja pahoittelen jos pitkästytin. :D
English: A long story about how I ended up in Argentina. Actually so long that I really don't feel like translating it all into english. Sorry about that! I hope google translator works well with this one. Or maybe you'll just skip the text and look at my pictures from a couple of years ago. :P
Tää oli tosi mielenkiintoinen. Oot super rohkea, en varmasti uskaltaisi itse lähteä tuntemattomaan maahan yksin kieltä osaamatta ja rinkka seurana. :) On se hullua miten tuollaiset pienet ja lyhyet kohtaamiset (argentiinalaisen kanssa Suomenlinnassa) voi saada suuria aikaseksi. Mutta se onkin oikeestaan ihan mahtava juttu!
VastaaPoistaNiinpä. Kieltämättä aika hullua, että muutin tyypin nurkkiin kenet olin vain kerran elämässäni tavannut. Toisaalta se kuulostaa edes vähän paremmalta kun maa, josta ei tiedä edes sitä yhtä ainoaa ihmistä. Oon iloinen, että uskalsin olla rohkea ja matkustaa mutten oo varma uskaltaisinko tehdä niin enää toisten. :P Taisin haluta aika epätoivosesti ulkomaille kun luovuin ihan kaikesta.
PoistaLoistavaa, että sain nyt tietää sun tarinan! Ymmärrän hyvin tuon muutoksen kaipuun ja kipinän ulkomaille. Aina voi kuitenkin palata takaisin kokemuksia rikkaampana ja ylpeänä omasta selviytymisestä, jos mieli tekee. Paljon onnea tulevaan äitiyteen ja heitä ihmeessä se englanti pois hetkeksi. Voidaan kokoontua syömään yhdessä poikien kans, koska M ainakin on jo tottunu mun kautta totaalisiin espanjan kämmeihin! :D Kutsuin mm. sen kaveria Marcianoksi...
VastaaPoistaNiinpä! Noin mäkin ajattelin, että ainahan sitä voi palata takaisin jos hommat meneekin puihin. Eihän siinä mitään menetä ja ainakin on sitten tarina kerrottavana vuosien päästä omille lapsenlapsille. ;)
PoistaJoo nyt viime aikoina ollaan koitettu keskittyä pelkkään espanjaan. No spanglishiksi se on enemmänkin kääntynyt mutta ihan hyvä alku kuitenkin. Hyvä koittaa puhua ihan päivittäin. Yllättävän nopeasti alkaa oppimaan ja muistamaan uusia sanoja yms.
Marciano, hahaha, ihana. :D
Siellähän oli monta tuttuakin kuvaa! Tulipa mieleen paljon muistoja kesältä ennen sun lähtöä. Kovasti iski ikävä ja vähän itketti tätä lukiessa. Sicco kaipaa kovin ja säästää kovaa vauhtia, että pääsee sinne talveksi kyläilemään. <3
VastaaPoistaTuo oli kyllä sellainen kesä, joka lähensi meitä tosi paljon. Välillä muistelen itekin noita aikoja haikaillen. Se oli ihan huippu kesä! Ikävä on kova ja toivon, että päästään pian näkemään. Tulkaatulkaa kylään! Ja me toivottavasti tullaan sitte ens kesänä sinne kylään:)
PoistaAivan ihanaa Sari! Onnea ja iloa sulle ja sun perheelle! <3 Toivottavasti joskus vielä tavataan. :) -Krista
VastaaPoistaKiitos ja samoin sinnekin! Toivottavasti nähdään :))
PoistaHaikeaksi ja ylpeäksi testisi veti. Muistan sun kaukokaipuun suomessa. Itse yritin kääntää päätäsi, jotta et lähtisi. Pelkäsin kauheasti, että sulle tapahtuu jotain kamalaa. Tällä hetkellä (ja jo pitkän aikaa) olen ollut iloinen siitä, että sulla oli rohkeutta lähteä =)Ja olen tietty helkkarin ylpeä siitä mitä olet tehnyt. Ikävä on tietysti hillitön, mutta onneksi on facebookit ja skypet. Meissä on molemmissa vähän samanlaista seikkailijan vikaa. Sä olet upea nainen (mun vauva)ja susta tulee hyvä äiti =)
VastaaPoistat. äiti
Totta, sä olit aina se joka yritti estää mun matkustelut. Itseasiassa se vaan vahvisti mun halua lähteä. Olit aina niin skeptinen ja epäileväinen, että halusin näyttää että oikeasti pystyn siihen ja pelkäät turhaan. Ja niinhän mä pystyinkin. :)
PoistaTosi mielenkiintoista lukea sun tarina! Olet kyllä ollut tosi rohkea.
VastaaPoistaTuosta espanjan puhumisesta piti sanoa, että ymmärrän tosi hyvin, että haluaa puhua sillä kielellä, joka sujuu paremmin. Me ollaan alusta asti S:n kanssa puhutta vain espanjaa ja suomea ei olla puhuttu koskaan. Nyt 7 vuoden jälkeen S:n suomen taidot on melko vaatimattomat ja kaikki ihmettelee, miksen ole opettanut hänelle sitä tai miksei puhuta suomea kun kerran täällä asutaan. Meidän tapauksessa espanja oli vaan helpompi vaihtoehto, koska mä osasin sitä hyvin jo ennen kuin edes tavattiin. Mun mielestä parisuhteessa ei pysty elämään alkeiskielitaidolla, vaan parempi puhua niin että molemmat pystyy luontevasti ilmaisemaan itseään :)
Tossa oon kyllä täysin samaa mieltä. Silloin kun alussa tutustuttiin niin puhuttiin aina pelkkää englantia, koska molemmat osas sitä sujuvasti. Siinä vaihessa kun aloin opettelemaan espanjaa tuntui jotenkin tosi hölmöltä yhtäkkiä muka vaihtaa kieli espanjaksi koska olin siinä vielä niin heikko eikä parisuhteessa tosiaan voi keskustella niin alkeellisella tasolla. Sen takia englanti on ollut kokoajan se kaikista luontevin vaihtoehto. Nyt kahden vuoden jälkeen kaikki on alkanu painostamaan mua "mikset sä vieläkään puhu espanjaa?!" ja vastaus on yksinkertaisesti se, että se on tosi raskasta yrittää tulla toimeen kielellä, jossa mun täytyy miettiä joka lauseen kanssa pää puhki että sanonko kaiken nyt oikein ja mikäs se sana nyt olikaan mitä tahtoisin käyttää yms kun vaihtoehtona on se että voin keskustella normaalisti, nopeasti, sujuvasti toisella kielellä, millä mut ymmärretään samantien.
PoistaVoi kun uuden kielen vois vaan oppia yhdessä yössä.. :P
Olipas mielenkiintoista luettavaa, kiitoksia! Olen lueskellut blogiasia jo vahan aikaa, mutten ole tainnut kommentoida aiemmin :) Ihan mielenkiinnosta kysyisin, (pahoittelen, jos olet jo asiaa joskus kasitellyt) etta tarvitseeko Argentiinaan jonkinlaista viisumia/oleskelulupaa ja saako sen helposti? Enta tuleeko lapsesta syntyessaan automaattisesta Argentiinan kansalainen vai pitaako kansalaisuutta hakea? Oma lapsukaiseni syntyi Yhdysvalloissa, joten siksi olen utelias Argentiinan kaytannoista :)
VastaaPoistaJuu kyllä tänne tarvii viisumin/oleskeluluvan ellei tahdo käydä esim Uruguayssa aina kolmen kuukauden välein. Täällä se ei kuitenkaan oo kovin tarkkaa onko maassa laillisesti vai laittomasti. Ei ketään oikein kiinnosta ja jos siitä jää kiinni niin sakko ehkä 60 euroa eikä siitä mitään ongelmia koidu. Itse esim oon nyt laittomasti maassa kunnes synnytän vauvan ja sen jälkeen mulle myönnetään oleskelulupa koska vauva on puoleksi argentiinalainen. Ne myöntää sen oleskeluluvan jos esim opiskelee täällä, tekee töitä, menee naimisiin jne muttei sitä saa jos ei oo mitään kunnon syytä.
PoistaVauva saa automaattisesti kaksoiskansalaisuuden koska se syntyy argentiinassa mutta äiti on suomalainen. Eli saa argentiinan paperit sen johdosta että syntyy täällä (ja isä on argentiinalainen) mutta se saa myös automaattisesti suomen kansalaisuuden koska äiti on suomalainen. Miten se systeemi siellä Yhdysvalloissa toimii? :)
Kiitoksia vastauksesta :) Mietenkin juuri tuota, etta miten tarkkaa se Argentiinassa on noiden viisumien kanssa. Yhdysvalloissa kun se on todella iso juttu eli jos paivankin olet oleskeluluvan ylitse, siita ei sakolla selvia vaan heti napsahtaa paluukielto ainakin vahaksi aikaa. Meilla oli sama juttu eli lapsukainen sai kaksoiskansalaisuuden suomalaisen aidin ja amerikkalaisen isan vuoksi, mutta Yhdysvalloissa kansalaisuuden saamiseksi riittaa se, etta syntyy siella, ei tarvitse olla amerikkalaista vanhempaa. Suomessa syntyneellahan kasittaakseni taytyy olla jompikumpi vanhemmista suomalainen, jotta saa kansalaisuuden, ei riita, etta syntyy Suomen maankamaralla.
PoistaSulla on enaa siis muutamia viikkoja jaljella, jannaa! Onneksi saat aidin Suomesta avuksi, itsellani oli ainakin aluksi vaikeinta se, etta piti heti jaada yksikseen keskosena syntyneen (eli koko ajan syovan) vauvelin kanssa, kun ei Yhdysvalloissa mitaan isyyslomia tietenkaan ole. Mutta hyvin se sujui silti :) Onnea odotukseen!
Joo oon kuullut että jenkeissä noi jutut on tosi tarkkoja. Täälläpäin onkin sitten ihan päinvastoin. Tosiaan enää pari viikkoa jäljellä laskettuun aikaan. En malta odottaa, että pääsen tästä masusta eroon. Se alkaa olla jo niin kovasti tiellä, että pelkkä kenkien sitominenkin tuntuu välillä liian hankalalta. :D
PoistaOon tosi iloinen, että äiti tulee tänne auttelemaan. Marcoskaan ei saa isyyslomaa kuin kaksi päivää, joten eipä siitä paljoa oo apua. Osaan vaan kuvitella miten rankkaa se on jäädä ihan yksin vastasyntyneen vauvan kanssa.. Toivotaan, että kaikki menee hyvin! :)
Kiitos paljon tästä! Kovin valaisevaa, ja super inspiroivaa! :)
VastaaPoistaRosa
Eipäs kestä. Kiva jos tykkäsit ja inspiroiduit. :)
Poistauskomaton tarina! pistää vaan miettimään, miten rohkea täytyy olla, että pystyy moiseen :) tyhmän rohkeus on kyllä omia vahvuuksiani(ko), joten ehkä vielä jonain päivänä keksin samanlaisen idean. Noin vuoden verran blogiasi lukeneena oli hienoo saada kuulla enemmän sun tiestä Argentiinaan. Tsemppiä viimeisille päiville/viikoille maha-asukin kanssa. Pian saat sen jo syliisi :)
VastaaPoista