perjantai 28. joulukuuta 2012

Joulua juhlittiin näin

Joulu oli, joulu meni.. Täälläpäin sitä juhlittiin kesäisen helteisissä merkeissä. Jossainpäin Buenos Airesia oli kuulemma ollut jopa 50 astetta hellettä. Aikamoista.
Tobias pulahti ekaa kertaa uima-altaaseen ja ai kuinka se rakasti sitä. Vedessä se on aina niin onnellinen.



Uutena vuotena ajattelin kokeilla valokuvata ilotulituksia, mutta Marcosiltä tuli aika hyvä pointti...Mähän oon itsekin kilistelemässä silloin puolenyön aikaan. Voi olla, että jää kuvaamatta.

Päätettiin, että aletaan säästämään rahaa lentolippuihin. Olis niin ihana lentää kuukaudeksi Suomeen sillon kun siellä on kesä. Toivotaan, että saadaan säästettyä kesään 2013 mennessä! En malta odottaa, että pääsen esittelemään oman kotimaani Tobsulle ja M:lle. Tahdon viedä ne Suomenlinnaan piknikille, ostaa torilta tuoreita marjoja ja kalaa, istua iltaa sukuloiden, juoda siideriä ja lonkeroa terassilla iltaan saakka, kävellä metsässä, tuhlata rahaa halpoihin vaatteisiin, viedä Tobiaksen lintsille, kävellä pitkin keskustan katuja.. Tuntuu myös hirmu oudolta. En oo käynyt Suomessa vuosiin. En oikein tiedä mitä odottaa. Onko kaikki muuttunut vai ei yhtään mikään? Onko hinnat jotain ihan eri luokkaa kun pari vuotta sitten.. En tiedä, mutta odotan innolla että pääsen taas haistamaan ja maistamaan Suomen makuja ja hajuja.

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Lounasta ja iso kasa suomalaisia

Tähän istua tömpsähdin. Sohvalle. Tavoitteena kirjoittaa hieman. Onnistuukohan. :)

Tapasin Raisan, Juanin, Manun, Neiti tyttöystävän brasiliasta ja Paulan tuossa joku aika sitten. Lounastettiin brasilialaisia keitoksia. Ai kun oli hyvää! Tottakai nappasin Tobiaksenkin mukaan. Porukka tietenkin ihasteli sitä tuttuun tapaan. Niinhän ne aina tekee. ;) Oli mukava jutella span/fin/glishia(??) porukan kanssa. Oltiin nimittäin aikamoinen kansalaisuuksien kirjo. Oli Suomee, oli Argentiinaa, Brasiliaa ja Ecuadoriakin. Jei. Raisahan siis asua paukautteli täällä Argentiinassa sillon kun mä tänne saavuin. Myöhemmin hän muutti takaisin Suomeen (tampesteriin?) ja sieltä Ecuadoriin. Harmi, en olis halunnut luovuttaa Raisaa Ecuadorille mutta sitä se rakkaus teettää. Pitäkää hauskaa ja nauttikaa kuumaakin kuumemmasta kesästä!

Manun kamera, photo by itselaukaisin.

Manun kamera, photo by Brasiliainen tyttöystävä.

Neljäs joulukuuta vietettiin Itsenäisyyspäivää. En oo vielä toistaiseksi keksinyt logiikkaa miksi sitä vietettiin neljäntenä päivänä jos itse tapahtuma on oikeasti kuudentena? Herra suurlähetti kutsui ison konkkaronkan suomalaisia kotiinsa "koktail bileisiin". Baari oli auki hurjat kaksi tuntia. Siinähän kerkesi ottaa kolme lasia viiniä! Aikamoista pämppäämistä. Me saavuttiin Marcosin kanssa paikalle tyylikkäästi tunti myöhässä. Ihan nyt terveisiä herra Embajadorille, että kannattaa kirjoittaa ensi kerralla kutsuun, että osoite on PRESIDENTE Quintana eikä pelkästään Quintana.. Meikäläiset nimittäin pyöri ympyrää keskellä hevonkuusta kartan kanssa ja mietittiin, että joko hän asuu todella pienessä ja rupusessa kodissa eikä paikalle saapunut ketään meidän lisäksi tai sitten on osoitteessa jotain mätää. Hetken huutotaistelun ja kirosanatulvan jälkeen todettiin, että se osoite tosiaankin oli presidente Quintana.. Oltiin siis väärässä paikassa. Onneksi lopulta löydettiin perille, saldona rikkinäiset sukkahousut ja hyvin pitkä kyrpä otsassa. Enivei, juhlat oli oikein kivat. Tutustuttiin Irinan kanssa paljon uusiin suomalaisiin. Nyt ei muuta kun järjestelemään kaikkia treffejä sun muita. Odotan innolla! Tähän aikaan vuodesta on mm. hyvä käydä piknikillä!

Manun kamera, photo by hän itse.
Sama kamera, sama stoori. Ps. tsekkaa mun pohje. Aikamoimen.

Mistäs mä vielä voisin kertoa? Onkohan kukaan edes lukenut tänne saakka.... :D Oltiin Marcosin äidinpuoleisten serkkujen "serkkukokouksessa"- Hitto niitä oli monta! Sojot vaan vilisi silmissä (sojo on siis niiden sukunimi).. Yhteensä 45 serkusta ja paikalla oli myös heidän puolisot ja lapset. Pikkasen oli siis ahdasta. Mun synnytyslääkärikin oli paikalla kerran on naimisissa Marcosin serkun kanssa. Oli kiva nähdä ja jutella.

Oon menossa 23 päivä Joulukuuta sellaiselle päivän kestävälle Photoshop Lightroom kurssille (ilmaiseksi, kiitos Foto Rutan) ja oon siitä enemmän kuin innoissani. Mun photoshop taidot on hiukan ruosteiset, ja koska kuvankäsittely tulee nätisti käsikädessä valokuvauksen kanssa, niin odotan innolla tätä tulevaa pikku minikurssia:) Peukkua pystyyn, että opin paljon.

Nyt kuivaa suuta, joten lopetan.. (ei toki johdu kirjoittamisesta vaan siitä, että luen tätä tekstiä kokoajan ääneen). Palaillaan taas pian! Hyvää Joulukuuta!


Ajankäyttöä, tietokoneilua ja valokuvausta

Blogissa on ollut ihan liian hiljaista viime aikoina. Rupesi taustakuvakin nyppimään, joten väliaikaisvaihtoehtona toimii mun hieno illustration taiteilu, värikäs karhun pää. Haha, ei huolta! Toi on vaan väliaikainen pikku heppu.

En ole kirjoittanut tietenkään siksi, koska vauva vie aikaa, työt vie aikaa ja samoin vie vapaa-aika. Kaikki vie aikaa jos nyt ihan rehellisiä ollaan.. Nukkuminen, syöminen, kaupassa käynti ja auringonotto. Ei-minkään-tekeminenkin vie aikaa. Ei se ole hyvä tekosyy, ettei ole mukamas aikaa. Ainahan sitä nyt on edes pikkuisen jos vaan niin tahtoo. Se, että haluaako sen ajan kuluttaa bloggaamiseen vai kokkaamiseen on eri asia. Mä olen kuluttanut aika paljon aikaani uuden nettisivun/portfolion rakentamiseen. Siis tätä "netissä istumis" -aikaa. On muuten välillä melko haastavaa hommaa. Ei netissä istuminen vaan nettisivun rakentaminen. Kohta se kuitenkin on valmis. Ei ihan vielä mutta pian. Haluatteko nähdä? Tässäpäs on linkki: http://sarimaria.com
Ps. Kylläpä tuli raiskattua sanaa "aika".

Mulla olis tosi paljon kerrottavaa, mutten tahdo alkaa läiskimään ajatuksia toisensa perään koska ne ei mitenkään liity toisiinsa eikä ne nyt niin kuoleman tärkeitä edes ole. Ehkä mä voisin mielummin ripotella aatoksia sinne tänne ja tonne, olis selkeempää.

Mulla on sellanen olo että höpötän puuta heinää. On jo keskiyö. Tobias vetelee sikeitä makkarissa. Marcos on pizzastelemassa parin kaverinsa kanssa. Mä oon kotona vauvavahtina. Väsyttää. Tän jälkeen painun peiton alle. Hassu olo.

Mä läjäytän tämän päättömän postauksen loppuun vielä sarjan kuvia, jotka otin viime viikolla San Telmossa. Olin siellä Foto Ruta Academioimassa ja tavoitteena oli ottaa paljon kuvia ihmisistä. Niin myös tein. Oli ihana päivä ja tapasin paljon mielenkiintoisia ihmisiä. San Telmossa on aina kiva kuvata. Sieltä löytää kokoajan kaikkea uutta ja ihmeellistä, kerta toisensa jälkeen!














 Hahahah


Jeputijee. Ens postauksessa mä voisin koittaa puhua asiaa ja kertoa mitä kaikkea kivaa viime viikkoina on tapahtunut. On ollu paljon kaikkee pikku tapahtumaa ja sellasta! Stay tuned ja silleen! Tsaukki!

English: I got bored of my banner but it's 00:00 and so I'll do my design another day. So enjoy of this little bear that I made on illustration the other day :D It can be my temporary banner. Anyway, I've been making myself a new website/portfolio. Take a look and let me know what do you think! http://sarimaria.com
These photos were taken last week when I was doing Foto Ruta Academia with Joss and some clients. My goal was to shoot a lot of people and so I did. I mean photograph, not shoot literally höhöhö. I met some interesting people out there. San Telmo is always so full of things, it just surprises me everytime I go there with my camera. 

tiistai 20. marraskuuta 2012

Älä mee!

Nyt se sitten tapahtui.. Olen odottanut tätä hetkeä kauhulla. Osasin olettaa, että näin saattaa käydä mutta salaa toivoin olevani poikkeus. Kävi ilmi, etten ole.

Viime viikkojen aikana olen vaistonnut pieniä muutoksia mutten halunnut uskoa, että tämä on kohtaloni. Yritin sulkea silmäni todellisuudelta mutta nyt se on mahdotonta. Menetys on jo niin suurta, ettei sitä voi olla huomaamatta...

HERRA HIUSTENLÄHTÖ TULI KYLÄÄN!

Vittuperkele. Anteeksi ruma sama. Mut oikeesti. Perkelevittu.

Luin jo My Explorationista, että siellä menetellään hiuksia ja aattelin että jahas onkos tää mullakin edessä jossain vaiheessa. Joku lukijakin varotteli ajat sitten mut en halunnut uskoa sitä. Puhun nyt siis raskaudenjälkeisestä hiustenlähdöstä. (Ps. raskaudenjälkeisestä vai raskauden_jälkeisestä?) Mulla on siis kunnon hiirulinhäntä letti mutta raskauden aikana se muuttui paljon tuuheammaksi. Olin niin onnellinen! Ensimmäistä kertaa ikinä mun ei tarvinnu yrittää jotenki tupeerailla hiuksia paksumman näköisiksi! Tukka oli muutenkin aika hyvässä kunnossa. Ensimmäistä kertaa vuosiin näin pitkä, paljon yli olkapäitten jo (!!!) ja kiiltävä ja sileä. Mä kerkesin jo tottua tähän ihanuuteen ja nyt sitä ollaan riistämässä multa pois. Harjasin tänään hiukset, jonka seurauksena harja muistutti enemmänkin jotain pientä karvaeläintä kun hiusharjaa. Joka kerta kun haron tukkaa mulla jää sormiin hiuksia. Ja siis jos vaikka haron sitä 20 kertaa putkeen niin mun sormiin jää silti hiuksia vielä sen kahdennenkymmenennenkin kerran jälkeen. Kokeiltu on! Löydän jatkuvasti omia irtohiuksiani tobiaksesta, ruoasta, naamasta, vaatteista, KAIKKIALTA.

En tiedä tuleeko musta nyt sit kalju vai mitä hä! Pitää kai tutustua Buenos Airesin peruukkimarkkinoihin. Just in case. Vois kokeilla jotain uutta lookkia, vaikka kirkkaan pinkkiä tai jotain. Koittaa repiä vähän huumoria tästä surunäytelmästä.

English: I'm losing a lot of hair and I'm pissed off about that. Pregnancy made my hair thick, soon it's just a distant memory. Depressing.





perjantai 9. marraskuuta 2012

Olen söpö ja tiedän sen + video

Tässä tulee oikein kunnon yliannostus Tobiasta mustavalkosina kuvina ja loppuun vielä video minkä sain väsättyä tänään valmiiksi. :)











Pipo päässä siksi, koska ressulta on alkanu hiukset tippumaan päästä. Suunnitteilla on siis hiustenajo.. Ei siis todellakaan sellasta totaalikaljua niinkun kaikilla muilla Argentiinalaisilla vauvoilla vaan sellanen pieni siili vaan. Silleen kaljummat kohdat ei näy niin helposti mutta tukkaa on kuitenkin jonkun verran päässä. Ja kai se on näin kuumana kesänä ihan hyvä keventää lookkia, pikkunen nimittäin hikoilee aika sikana..

Kehityksestä sen verran, että se nykyään kikattaa aika paljon. Ehkä maailman suloisimman kuulosta! Ja se teki ensimmäisen 180 asteen käännöksen pari päivää sitten. Ei siis voi jättää enää yksin sängylle hengailemaan ettei satu onnettomuuksia. :D Ja se on myös kova poika juttelemaan! ....Mut tässä tulee videooo! Tein sekä HD version että vähän surkeemman. HD päihittää miljoona-0 mutta se lataa vähän hitaammin. Toivottavasti ei kuitenkaan kuolettavan hitaasti!



Tässä vielä linkki ei-hd versioon, joka lataa vähän nopeempaa mut ei oo yhtä hyvä laatunen. ( http://youtu.be/4TsEsTXm8fs )

English: Tobias is a big boy already, almost 4 months. He smiles and giggles all the time as well as talks with his own language haha. He's moving around all the time and he made his first 180 degree turn a couple of days ago. It means I can't leave him alone on the bed anymore, we don't want any accidents to happen.. But yeah, check out the video I made. That describe's a lot of how he is like atm. :) The video is HD quality so it might buffer a bit slow but hopefully not too slow.. Anyway, if it's romping las pelotas with the speed, check it out on a non hd version here !

tiistai 6. marraskuuta 2012

Yksityiskohtia kivoja

Yksityiskohtia












Viime viikkojen kuvia, kivoja yksityiskohtia. Tosin nyt kun kasas kaikki yhteen ja selas kuvat läpi niin enemmänkin otsikoks sopis "pulloja". No ei se mitään, pullot on kivoja. Ja ei hätää. Noi ei oo kaikki meidän viinavarastoista, heh. Toisaalta harmi.. Noi oluset maistuis kivasti näillä helteillä. Nuo viinit on onneksi meidän. Jääkylmää valkkaria, namskis!

Täällä tosiaan hellettä pukkaa ja mun posket, rintakehä ja olkapäät muistuttaa hieman keitettyä rapua.. No ei se mitään, koska ajan kanssa se muuttuu rusketukseksi. Mut täytyy olla varovainen jos ei tahdo saada ihosyöpää.

Ps. Mulla on pitkästä aikaa ollut kalenteri ihanan täynnä menoja. Kivoja tapahtumia, mukavia ihmisiä ja tietty super hauska duuni. Oon tosi iloinen. :)

Kuvan otti Jocelyn Mandryk