maanantai 11. maaliskuuta 2013

Häät karnevaaliviikonloppuna

Ajettiin karnevaaliviikonloppuna Entre Riosiin, tarkemmin sanottuna Concordiaan. Ei tosin menty juhlimaan karnevaaleja (harmi) vaan ystävien häitä. Vietettin siellä ruhtinaallinen yksi yö ja ajettiin sitten takaisin. Ei saatu vauvahoitoa, joten jouduttiin ottaa Tobiaskin mukaan. Selkeästi meni ressulta rytmit sekaisin ja niin monen tunnin autossa istuminen ei ollut herralle mieleen (apua, saa nähdä miten vuorokauden mittainen lentäminen sujuu...). Häät oli super söpöt ja huomasi kyllä, ettei ollut mistään pikku budjetista kyse. Ruoat oli nameja, sisustus ihan viimesen päälle ja pariskunta kauniin komea. Juhlat jatkui aamuun asti ja melu oli kova. Kaikki joi itsensä täyskänniin paitsi neiti kuuskuisen_äiti, eli minä. Jännä miten erilainen tuo hääkulttuuri on Suomeen verrattuna. Tai en tiedä onko, mutta mun kokemusten mukaan juu. En ole mm. koskaan ollut sellaisissa suomalaisissa häissä, joissa jengi kokoontuu puolenyön aikaan tanssilattialle ja heittelee juuri naitua pariskuntaa ilmaan ja jatkaa tanssimista dj:n soittamien hittien tahtiin aamukuuteen saakka. Täällä taas en ole koskaan ollut häissä, joissa pariskunta leikkaa yhdessäkäsin lapiollisen kakkua lautaselleen ja koittaa saada palan pysymään pystyssä, koska se tuo hyvää onnea. Suomessa taas en ole koskaan ollut häissä joissa vihkitilaisuus alkaa niinkin myöhään kun kello 18. Täällä en ole koskaan ollut häissä joissa nakataan riisiä pariskunnan päälle saatika ongitaan hampailla sukkanauhoja naisen reisistä. Voi olla, että häissä joissa olen tähän saakka ollut on olleet erilaisia mutta kuten sanoinkin, niin tämä on vain mun kokemukseni. :) Enkä oo kyllä ollut kun ehkä viisissä tai kuusissa häissä elämäni aikana!












Kuvat ajomatkan varrelta.

English: We spent a night in Concordia, Entre Rios celebrating our friends getting married. The bride was soo beautiful, the groom was handsome, and you could definitely see that the budget was not a problem. Lovely picada tables, bar tenders mixing drinks, gorgeus decoration, food food food, everything was so pretty! Concordia, you're such a cute little town.

4 kommenttia:

  1. Aina kommentoin näitä hääjuttuja, mutta musta vihkiminen kuudelta kuulostaa super aikaiselta täkäläisittäin. Myöhäisin kutsu mulla oli yhdeksältä ja vihkiminen alkoi aikataulusta poiketen reippaasti kymmenen jälkeen, auts! Riisiä oon nähnyt heiteltävän enemmän jo maistraatin jälkeen. Kirkon jälkeen on liian kiire päästä pusuonnittelemaan paria :) Missä maassa kakkupala pitää saada pysyyn pystyssä? Hauska tutustua erilaisiin perinteisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tuo klo kuuden hääseremonia tosiaankin oli aikaisin..
      Suomessa oon törmännyt tohon kakkupalaan. En muista enää, että kuka sen mulle kertoi mutta kuulin tuosta jo ihan pienenä. En sit tiä jos joku on ihan kirkkain silmin kusettanu päin naamaa :D

      Poista
  2. Hei, voisiko saada häistä kuvia? Varmasti muutaman mainion otoksen sait sieltäkin..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse häistä ei tullu kauheesti otettua kuvia, nyt toki harmittaa jälkeenpäin.. Siinä kun jotenkin keskittyi menoon niin unohti kameran ihan kokonaan. :/

      Poista