tiistai 2. kesäkuuta 2015

Kesäpaikkoja

Kävin eräs ilta juoksulenkillä Keravanjoen varrella ja fiilistelin upean vehreitä näkymiä. Kävin samana iltana vielä uudestaan pyöräilemässä kyseisissä maisemissa ja räpsäsin muutaman valokuvankin siinä samassa. Käsittämätöntä miten yllättäen kaikki muuttui niin vihreäksi ja tuuheaksi. On ihana nähdä värejä ja valoa. Kun katson ikkunasta ulos en voi olla hymyilemättä. Nurmi on juuri leikattu, kukat kukkivat ja pensaat ovat tuuheita. Aurinko paistelee vähän väliä ja pisamat koristavat poskipäitä. :) Vooiii tätä ihanuutta!

Toisaalta näiden maisemien katselu aiheuttaa pientä haikeutta, koska tiedän etteivät ne välttämättä kestä enää kovin kauaa. Eivät ainakaan meidän osaltamme. Olemme nimittäin muuttamassa asumisoikeusasuntoon ja niinpä Ränkitielle täytyy jossain vaiheessa heittää hyvästit. Tulevaa täydellistä kotia emme ole vielä löytäneet mutta kaikki pankkiasiat on jo hoidettu ja metsästys on käynnissä. Aika näyttää mitä löydämme ja mistä. Olen tietenkin innoissani mutta pieni osa minua haluaisi jäädä tähän kotiin.







Hurjaa, ensi kuussa me vihdoin lähdemme pitkään odotetulle pyöräreissulle. Olen niin innoissani! Lentoliput on jo ostettu, joten voin kai paljastaa, että kohdemaamme on Tanska. Lennämme ensin Kööpenhaminaan ja starttaamme reissun sieltä. Pyöräilemme 5-6 päivää, palaamme Kööpenhaminaan ja vietämme siellä pari päivää. Kukaan meistä kolmesta ei ole koskaan käynyt Tanskassa joten can't wait! Kaikki Tanskavinkit ovat siis erittäin tervetulleita! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti