perjantai 13. maaliskuuta 2015

Pinterestin inspiroittamana

Hei ja oikein ihanan inspiroivaa perjantai-iltaa!

Kirjauduin viime viikolla pitkästä aikaa Pinterest tiliini ja kävin läpi omia pinnauksia ja "boardeja". Tämän jälkeen rupesin selaamaan uusia kuvia mm. sisustuksesta, tatuoinneista, matkustelusta ym minua kiinnostavista aiheista. Jouduin ihan sanoinkuvailemattoman inspiraation valtaan! Ne kuvat! Kävin läpi varmaan satoja kuvia silmät kiiluen onnesta soikeana. Ne oli niin kauniita, etten voinut lopettaa kuvien selausta. Jossain vaiheessa mieltä alkoi kuitenkin kutkuttaa ja aistin jopa pientä masennuksen tynkästä. "Ai mitä ihania kuvia ja mielettömän ihania koteja...Miksei minun kotini näytä tältä?" Siinä vaiheessa tajusin kuinka petollinen Pinterest voi olla. Kaiken sen inspiraation keskellä voi turhautua, koska oma koti ei tunnu koskaan olevan yhtä täydellinen ja aina tulee budjettikin vastaan. Päätin asennoitua niin, että Pinterest on paikka josta etsin inspiraatiota. Lähden pikku hiljaa toteuttamaan ideoita omassa kodissani kuitenkin hieman muokaten, jotta saan omanlaisen ilmeen. Sisustuksen ei tarvitse koskaan olla valmis. Aina voi muutella järjestystä, vaihtaa lookia ja toteuttaa kotiaan sen hetkisten mieltymysten mukaan. Sain siis vakuutettua itselleni, että kyllä minunkin kotini vielä joskus näyttää sellaiselta kuin nuo ihanat Pinterest kodit. Se vain vaatii aikaa. Siihen saakka selailen kuvia, inspiroidun ja nautin. :) 

Erilaisia kasveja simppelillä jakkaralla.

Nuo tuolit, N kirjain ja isot ikkunat. Oikeastaan kaikki tässä kuvassa klikkaa.

Vaaleat sävyt ja kasvit.

Tuollaisen tuolin sekä lampun perään olen kuolannut jo aivan liian pitkään. Tuolin sijoittaisin juuri työpäydän ääreen.

Vaaleita sävyjä ja minimalistista sisustusta.

Täydellinen makuuhuone ja upeat valoisat ikkunat.

Valoisaa ja avaraa.
Harmaita sävyjä ja kivoja pieniä koriste-esineitä.

Kauniita vaaseja. Nuo muodot.

Paljon kasveja!

Ihania kuvia. Kaikki ovat siis Pinterestistä otettu. Ei muuta kuin sinne selailemaan! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti