tiistai 3. maaliskuuta 2015

Mille Mozzarelle

Kävimme viime sunnuntaina perheen kanssa brunssilla Mille Mozzarellessa. Se on pienikokoinen mutta kotoisa lounaskahvila Punavuoressa, Pursimiehenkadulla. Kahvila on auki keskiviikosta sunnuntaihin. Viikonloput keskittyvät brunsseihin ja arkipäivät lounaisiin. En ollut koskaan ennen käynyt missään brunssilla, joten odotin tätä visiittiä todella innoissani.

Kahvilan menu on täynnä italialaisia ruokia, ja mm. brunssi sisältää erilaisia bruschettoja, jogurttia, brunssilautasen sekä liha- että kasvisvaihtoehdolla, kahvia, teetä, jälkiruokaa ja halutessa myös lasillisen skumppaa paria euroa vastaan. Lounasaikana ruokalistalta löytyy erilaisia salaatteja, italialaisia leipiä, lasagnea, canneloneja, lohta, kanaa, päivän keittoa yms.

Syy miksi valitsimme juuri tämän kahvilan on se, että Marcos on siellä töissä. Halusimme mennä vakoilemaan miestä työnteossa ja maistella hänen työpaikkansa antimia. Kyllä täytyy sanoa, että hyvää oli! Suosittelen lämpimästi jos italialainen ruoka, tunnelmallinen ilmapiiri sekä latinotarjoilijat ovat mieleen. ;)



Minun kasvislautanen, johon otin lohta.

Lihalautanen äidille.
Tiramisua jälkiruoaksi.

Siellä se mun argentiino työskentelee.

Semmonen paikka. :)

2 kommenttia:

  1. Onnea argentinolle!! Aivan mahtava juttu ja paikka seka ruokakin aivan ihanan nakoisia! Valitahan terveiset, etta ihan uber reipasta pystya oleen tuolla toissa. Ja viela ainakin osittain suomeksi, oletan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Argentiino kiittää! :) On kyllä tosiaan loistojuttu että töitä löytyi ja nimenomaa se, että pääsee käyttämään sekä suomen että englannin kieltä. Niin plus paikan omistaja on italialainen, joten Marcos on päässyt pitkästä aikaa sitäkin käyttämään. :D

      Poista