sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Kesän helmiä

Perjantaina lämpöasteet kipusivat kolmeen kymppiin ja jatkuivat seuraavaan päivään saakka. Aurinko paistoi, siideri maistui, hiki valui, nauru raikui. Ihan ehdottoman parasta tässä viikonlopussa on ollut oman maan mansikat, yhteiset aktiviteetit perheen kanssa, katuliiduilla värittely, vesipyssysodat ja spontaanit illanistujaiset seinänaapureiden kanssa. Parasta on ollut ihan kaikki mitä yleensäkin kesään kuuluu; jäätelö, uiminen, pyöräily, rusketus, aurinkorasvan tuoksu, kukkakedot, aurinkoranta, you name it!

Me saatiin koiravieras muutamaksi päiväksi kylään ja niinpä jatkuva ulkoilu on ollut itsestäänselvyys. On ihana käydä käveleskelemässä koiran kanssa samalla nahkaa grillaten. Kuumina kesäpäivinä ajanvietto sisällä on ehdottomasti kiellettyä ja se jos mikä sopii minulle. ;)
Lauantaina laitettiin kimpsut ja kampsut kasaan, istutettiin lapsukaiset pyörän peräkärryyn ja polkaistiin aurinkorannalle. Käytiin kaikki (paitsi koira) heittämässä talviturkit jääkylmään veteen ja kikateltiin iloisina. Mieletöntä, nämä ovat niitä kesän helmiä. Pieniä hetkiä, oloja, muistoja. Nämä tekevät minusta niin onnellisen.

...Ja joku typerä ihminen uskalsi minulle väittää, että tämä oli kesän ainoa helleviikonloppu. Minä päätin olla uskomatta häntä. Kyllä näitä vielä tulee. Ihan varmasti tulee jos tosi paljon siihen uskoo...













Onneksi nyt on sunnuntai ja päivää on vielä paljon jäljellä. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti