Niitä ajankohtaisia

Perinteitä noudattaen vietimme taas juhannusta enon mökillä Sysmässä. Onhan se ainakin kerran kesässä mökille päästävä ja mikäs sen parempi ajankohta kuin juhannus. Viime vuosi oli poikkeus kaiken sen kihlautumishypetyksen keskellä mutta muuten ollaan vietetty jokainen jussi Sysmässä siitä saakka kun ollaan Suomeen tultu. Tällä kertaa meitä olikin neljä vierasta kolmen sijaan, tosin tämä uusin tulokas taisi nukkua ehkä 90% koko ajasta ja aina kun hän suvaitsi olla hereillä tuli siinä kierreltyä lähinnä kaikkien muiden sylissä. :D

Viikonloppua vieteltiin tosi perinteisellä meiningillä. Perjantaina saavuttiin perille jo puolenpäivän aikoihin. Käytiin terassilla ja suunnattiin sitten mökille päiväkahville. Iltasella käytiin katsomassa kokkoa ja myöhemmin mentiin saunan kautta paljuun lillumaan. Lauantaina otettiin rennommin, pelailtiin sulkapalloa ja käytiin järvellä uimassa. Taisin saada siellä auringonpistoksen, koska loppuilta meni minun osaltani nukkuessa, oli yhtäkkiä niin kovin kuumeinen ja särkyinen olo. Sunnuntaina ajettiin takaisin kotiin mutta päätettiin kiertää kivoja maisemareittejä pitkin. Kyllä tämä tuhansien järvien maa upeilla metsillä höystettynä on vaan niin mielettömän kaunis!

Marcos valmistautuu pulahdukseen.

Joku lentoon lähdössä? :D

Auringon säteet yritti vähän pilvien raoista pilkistää.

Puumaja ja lato

Mökki ja ihanan vihreä piha.

Ajateltiin tässä lähitulevaisuudessa vuokrata taas auto ja hurauttaa päiväretkelle. Määränpää on vielä auki. Toinen vaihtoehto on hypätä paattiin ja seilata kohti Tukholmaa. Sekin olisi aika bueno idea.

Spontaania Lohjaa

Nyt täytyy ihan pysähtyä taputtamaan itseä selkään, koska jopa näin kahden lapsen vanhempana (kombona pikkuvauva + uhmaikäinen, auts) meidän elämästämme löytyy silti pieni ripaus spontaanisuutta. Se on asia jota olen aina haalinut ja arvostanut mutta myöhemmällä iällä ymmärtänyt ettei lasten kanssa sellaiset ex tempore -aivoitukset aina oikein toimi. Say hello to routines and planning ahead. :D Onneksi ihan aina ei kuitenkaan tarvitse kaikkea etukäteen suunnitella ja tarkkaan harkita vaan joskus voi ihan oikeasti hypätä tuumasta toimeen, tarttua hetkeen kuten kliseisesti sanotaan. Joskus lapset saattavat jopa pitää siitä.

Eilen aamukahvilla minin tapittaessa Ryhmä Hauta Marcos heitti ilmoille, että lähdetäänkö Lohjalle. Minä sanoin että todellakin lähdetään, ei tarvinnut kahtaa kertaa pyytää. Varasimme netistä vuokra-auton eikä aikaakaan kun olimme hurauttaneet Lohjalla sijaitsevalle hiekkarannalle piknikille. Oli muuten aivan ihana paikka ja todella kauniit maisemat. Järvi, hiekkaranta, laituri, vihreitä metsiä ja naposteltavaa. Oli tosi kiva päästä Vantaan pölyistä hetkeksi pois.

Itse en koskaan ollut Lohjalla aiemmin käynyt mutta Marcos oli onneksi vanha taitaja. Hän nimittäin teki sadan kilometrin pyörälenkin juuri edellisenä viikonloppuna ja tuo ihana pieni Lohja oli minimatkat kohdekaupunki. Myönnän, että sinä päivänä tunsin pientä kateutta jäädessäni kotiin hoitamaan lapsia. :D

Tällaiset minimatkat ovat ihan loistavia kun pidempiä reissuja ei tänä kesänä päästä tekemään (Argentiinaa odotellessa). Minneköhän ensi kerralla mentäisiin... Täytyy kai ottaa Uusimaan kartta käteen, sulkea silmät ja osoittaa sormella tuleva kohde.

Muistoja

Vau, kesäkuu on startannut ihan mielettömästi! Upeita kelejä päivä toisensa jälkeen. Eihän sitä tee ollenkaan mieli sisällä olla kun ulkona porottaa kuin viimeistä päivää. Välillä on jopa tuntunut kuin olisi jossain vähän trooppisemmassa maassa.

Eilen vaunulenkillä hien valuessa pitkin otsaa, niskaa, selkää ja rintoja muistelin Buenos Airesin kuuman kosteita kesäpäiviä. Olo oli toisinaan erittäin epäseksikäs kun paita liimautui hikiseen ihoon, naama valui pitkin katukivetystä ja turvonneet sormet muistuttivat lähinnä nakkeja. Aurinkoa ottaessa se ei tietenkään haitannut mutta niinä päivinä kun halusi ripsivärin pysyvän ripsissä eikä silmien alla, oli meininki toinen. Ainainen pulma oli myös se kuinka välttyä litimäriksi hikoilluilta hiuksilta.

Erityisesti kuitenkin muistelin niitä aikoja kun työskentelin Fotorutalla ja aina keskiviikkoisin jouduin kävelemään pitkin Buenos Airesin barrioita kantaen repussa läppäriä, pinoittain flaijereita ja käyntikortteja (miten paperi voikaan painaa niin paljon!!) jaellen niitä hotelleihin ja hostelleihin, promoten huonolla espanjalla yrityksen valokuvaustapahtumia ja päivän päätteeksi istuen kahvilassa päivittäen some-kanavia. Oh yes! Aurinko paahtoi ja reppu painoi. Kyllä siinä toisinaan parit ärräpäät lensi. Hyvää kuntoilua se kyllä oli. Kävelyä tuntikausia korttelista toiseen. Varsinaista hyötyliikuntaa! Ihokin oli ruskettunut. Lauantaiset kuvauskurssit olivat luksusta. Sai istua ilmastoidussa kahvilassa, assaroida ja pitää huolta että kaikki rullaa ja tekniikka pelaa, katsella asiakkaiden ottamia kuvia ja juoda vähän viiniä. Samalla oppi paljon uutta valokuvauksesta.

Muistelen noita aikoja kovin ristiriitaisin mielin. Välillä kaihoten, välillä inhoten. Päällimmäisenä mielessä on kuitenkin se miten hienoja seikkailuja sitä on elämänsä aikana kokenut. Mukaan on mahtunut paljon ihanaa ja jonkun verran kurjaakin mutta tärkeintä on se, että olen uskaltanut mennä ja tehdä. Välillä sitä jopa miettii, että tämä uusi ja tasaisen turvallinen elämä Suomessa on saanut minut jämähtämään paikoilleni enkä enää uskalla samalla tavalla. En ikinä missään nimessä haluaisi pysähtyä... Ehkä meidän tulevat matkat saavat ylläpidettyä avointa seikkailumieltä ja kykyä heittäytyä epämukavuusalueelle. Ainakin pyöräretki Tanskaan oli mieletön kokemus ja upea seikkailu. 

Matkalla serkun ylioppilasjuhliin oli pakko räpsästä pari perhekuvaa...

...Pian kuitenkin huomattiin että meidän perheestä ei taida millään saada hyvää kuvaa. :D