Pilar

15 tunnin ajomatkan jälkeen oli ihana päästä sänkyyn nukkumaan ja syödä muutakin kuin huoltoasemilta ostettuja sipsejä. Tosiaan, Argentiinassa ei aina ole helppoa olla kasvissyöjä. Ei ainakaan silloin, kun kokkaus mahdollisuutta ei ole ja ainoat pysähdykset tehdään tankatessa. Peppukin oli aivan neliön muotoinen ja polvet kipeät, autossa oli sen verran ahdasta.

Pitkä ajomatka ei onneksi pitkään mieltä painanut, koska olimme saapuneet Pilariin, pieneen paratiisiimme. Onko mitään parempaa kuin uima-allas parin minuutin kävelymatkan päässä? Kuumat päivät, auringon palvominen, vihreät maisemat ja ihan vain rento elely, lomasta nauttiminen?

Tobias oli onnesta soikeana kun sai niin paljon huomiota serkuilta, sediltä, tädeiltä ja oikeastaan ihan kaikilta. Ei me paljoa ehditty lasten kanssa aikaa viettääkään kun aina joku ehti ne mukanaan viedä. Käytiin monta kertaa Buenos Airesissa eri puuhissa ja tapaamisissa ja aina lapset saivat jäädä sukulaisten hoiviin. Tobias pälätti espanjan kieltä ihan viimeistä päivää eikä tainnut edes muistaa minun tai Marcosin olemassaoloa. :D

Vietettiin myös joulu Pilarissa. Mielestäni Argentiinassa joulua juhlitaan aivan erillä tavalla. Ruoat ovat erilaisia (kevyempiä, koska kuka nyt kesähelteillä jaksaa raskasta ruokaa tankatakaan?), ja fiilis on jollain lailla erilainen. Mielestäni itse joulu ei juurikaan ole niin suuressa roolissa vaan se yhdessä oleminen. Juhlitaan perheen ja ystävien kanssa. Pidetään hauskaa, syödään ja juodaan.  Ei pidetä tonttulakkeja päässä eikä istuta "rauhallisesti" kotona telkkaria katsoen. Toki eri perheillä on erilaiset joulut, ja omat kokemukset perustuvat vain tämän yhden perheen kanssa vietettyihin jouluihin. Ja tämä perhe sattuu olemaan aivan super iso.

Buenos Airesin alueella on usein ukkosmyrskyjä, taivas salamoi viimeistä päivää. Ne kiehtovat minua niin.

Patikointia upeissa maisemissa

Viimeisenä päivänä Peuma Huessa päätimme tehdä vielä yhden ponnistuksen ja lähteä patikoimaan vuorta pitkin katsomaan maisemia. Nousu oli reilun 3 kilometrin mittainen. Tobias jaksoi sen yllättävän hyvin. Emilia istui tyytyväisenä selkärepussaan. Maisemat vaihtuivat metsästä kivikkoon, kallioon ja pieniin puroihin. Nousu oli todella mieleenpainuva. Ympäristöstä ei löytynyt ollenkaan ihmisen kädenjälkeä. Luonto oli aivan kuin sen kuuluikin olla. Marcos halaili puita ja Tobias matki ylpeänä isäänsä. Ulkopuoliselle taitaa vaikuttaa vähän hippien hörhöilyltä. :D

Määränpäässä istuimme alas katsomaan maisemia. Ne olivat jälleen kerran upeat. Luonnon kauneus ei koskaan tuota pettymystä. Mietin voisiko tuollaisiin maisemiin koskaan kyllästyä?

Alas laskeuduttaessa Emilia tiputti tuttinsa maahan emmekä me enää löytäneet sitä. Uninen kiukkupussi ei tästä asiasta ollenkaan tykännyt ja lähes koko laskun ajan saimme nauttia vauvan raivokkaasta itkusta. Matkan ensimmäinen takapakki. :D

Joogaa vuorenhuipulla? :D

Estancia Peuma Hue

Teltassa nukutun yön jälkeen selkä oli jumissa ja pää täynnä limaa. Paleli ja kolotti. Kroppa oli kankea mutta hiljalleen auringon noustessa ja järvenrantaa pitkin kävellessä olo koheni. Pakattiin teltat ja makuupussit takakonttiin ja hypättiin autoon. Ajettiin taas uimarannalle uimaan ja suunnattiin sitten takaisin Barilocheen.

Marcosin ystävä oli järjestänyt meille majoituksen pariksi päiväksi eräästä lomahotellista, josta kumpikaan meistä ei tiennyt yhtään mitään. Ajoimme tilalle ilman minkäänlaisia odotuksia mutta ei kestänyt kauaa tajuta, että olimme saapuneet viiden tähden boutique hotelliin. Paikan nimi on Estancia Peuma Hue. He majoittavat lomailijoita ylellisiin huoneistoihin ja majataloihin sekä järjestävät erilaisia aktiviteettejä, kuten ratsastusta, melontaa, patikointia, kalastusta, joogaa jne..  Paikka on aivan järven rannassa, suurten vuorten ympäröimänä. Eläimiä löytyy laidasta laitaan ja ne kaikki saavat elää tilalla vapaasti. On kasvimaata, lasten leikkipaikkaa ja upeita polkuja, jotka vievät syvälle luontoon, upeisiin maisemiin. Paikka tuntuu epätodelliselta, se on kuin paratiisi. Hotellin omistaja on erittäin maanläheinen, ekoystävällinen ja spirituaalinen ihminen ja se näkyy vahvasti kun katsoo ympärilleen. Olimme kaikki todella vaikuttuneita.

Ruoka on huippuravintolan tasoa ja tarjoilija pitää huolen siitä, ettei lasi pääse tyhjentymään. Aamupalaa nautitaan kattavasta seisovasta pöydästä. Lounas ja päivällinen tarjoillaan alkupalojen ja jälkiruokien kera.

Marcos ja Tobias kävivät ratsastamassa minun kävellessäni pitkin rantaviivaa. Olen hevosille allerginen, joten valitettavasti en päässyt mukaan ratsastamaan. Saimme lainata "vauvareppua" Emilialle, joten kävely sujui leppoisasti Emilian istuskellessa selkärepussa. Toisena päivänä patikoimme vuorta pitkin ylös korkealle upeisiin maisemiin. Siitä kirjoitan lisää ensi kerralla.

Vietimme tilalla kaksi yötä. Emme millään olisi halunneet lähteä. Kuka tuollaisesta paikasta haluaisikaan? Pakko kuitenkin oli. Edessä oli 1900 km ajomatka Pilariin.

Camino de los siete lagos

Aamulla lähdettiin Celin luota ajamaan kohti Villa La Angosturaa. Käytiin ravintolassa lounastamassa ja lähdettiin sitten tutustumaan Camino de los siete lagos -reittiin. Se on n. 100 kilometrin mittainen mutkitteleva maisematie, jonka molemmille puolille avautuu mielettömiä vuoria ja peilikirkkaita järviä. Teki mieli nipistellä itseä, koska näkymät tuntuivat niin epätodellisilta.

Matkalla pysähdyimme erään järven rantaan. Vietimme siellä pari tuntia uiden ja syöden. Oli kiva oikaista jalkoja kaiken sen autossa istumisen jälkeen. Aurinkokin paistoi niin kuumasti, että iho alkoi vihdoin saada rusketusta. Näimme paljon pyöräilijöitä matkapyörien ja suurten laukkujen ja kärryjen kanssa. Haaveilimme tulevasta pyöräretkestä.

Ajoimme maisematien loppuun, joka päättyi kaupunkiin nimeltä San Martin de Los Andes. Tutustuimme kaupunkiin juuri auringonlaskun aikaan. Jälleen kerran, kaunista. Lopulta illan hämärryttyä ajoimme eräälle leirintäalueelle. Kasasimme teltat, laitoimme nuotioon tulen ja söimme kerrosleipiä. Täysikuu nousi hiljalleen pimeälle taivaalle. Kävin järven rannalla kahlaamassa muiden nukkuessa. Jälleen kerran halusin nipistää itseäni. Mikä tämä paikka on? Miten tämä maapallo voikaan olla niin täynnä kaikkea näin kaunista?

Mä haluan muuttaa tuohon pienen pieneen mökkiin. Mihin maisemiin sitä saakaan herätä joka aamu..

Lago Espejo

Lago Nahuel Huapi

Kuuma päivä. Pakko oli pulahtaa.

Bariloche

Viiden päivän luksusloman jälkeen hypättiin taas autoon. Meillä oli edessä 1600 kilometriä ajettavana. Matka oli pitkä. Varsinkin lapsille, jotka istua tönöttivät takapenkillä. Itsellänihän ei ajokorttia ole, joten Marcos sai toimia kuskina kooooooko pitkän matkan. Lopulta pysähdyttiin Neuquénissä ja nukuttiin yö hotellissa. Aamulla aikaisin lähdettiin taas ajamaan. Olen ylpeä siitä kuinka hyvin lapset jaksoivat!

Pissatauko in the middle of nowhere.

Pysähdyttiin matkalla katselemaan tulivuorta nimeltä Lanin. Se näkyy kaukana horisontissa tuollaisena valkoisena kumpuna. Tulivuori on lumen peitossa. Välissä on paljon aavikkoa.

Vihdoin päästessämme määränpäähän, Barilocheen, ajoimme suoraan Marcosin siskon luokse. Jätimme matkalaukut kämpille ja lähdimme tutustumaan kaupunkiin. Nousimme lopulta korkealle Cerro Ottoon lounaalle. Näkymät olivat mielettömät. Totesin, että Bariloche on aivain kuin Suomi mutta kauniimpi. Kaikki ne järvet ja metsät muistuttivat minua Suomesta mutta ne mielettömät vuoret toivat näkymään jotain mitä Suomesta ei löydä. Silloin ensimmäisen kerran sanoin, että haluan muuttaa takaisin Argentiinaan. Olin niin onnellinen.

Tuolla vuoron alla näkyy Barilochen kaupunki.

Tobias oli aivan rakastunut Marcosin siskoon. Äiti ja papá ei olleet enää ollenkaan kiinnostavia vaan Celiä piti seurata ihan joka paikkaan. Jopa pedikyyriin. :D Meidän oli kiva hengähtää kun oli yksi lapsi vähemmän "jaloissa pyörimässä".

Illallistimme kaikki yhdessä ja vietimme yön Celin luona. Seuraavana päivänä lähdimme ajamaan kohti Villa La Angosturaa... Mutta siitä lisää ensi kirjoituksessa. :)