Tadaa! Tästä vähän lauantai-aamulle lukemista! :)
Pääsimme esittelemään kotiamme VVO:n Kodikas-lehteen. Kuvat ovat kaikki minun ottamiani. Jos haluat kurkata lehteä tarkemmin tai lukea tuon meidän osuuden niin tästä löytyy tuo kyseinen painos: http://issuu.com/otavamedia_asiakasviestinta/docs/kodikas_1-2015?e=4295823/11599370
lauantai 28. helmikuuta 2015
torstai 26. helmikuuta 2015
Sananen lasten sairastelusta
On se kumma miten pienet lapset tuntuvat vetävän puoleensa kaiken maailman pöpöjä ja tauteja. Ainakin tuo oma pikku hurmurini on sairastellut viimeisen vuoden aikana mielestäni suhteellisen paljon. Itse olen läpikäynyt vuoden aikana muutamat flunssat ja kaksi vatsatautia. Siinä kaikki. Tobiaksella taas on ollut lukuisia flunssia ja yskiä. Yksi märkä välikorvan tulehdus ja imusolmuketulehdus, joka ajoi pikkuisen sairaalan vuoteelle yhdeksi vuorokaudeksi. Sen lisäksi hänellä on ollut Enterorokko ja nyt viimeisimpänä märkärupi. Tuntuu pahalta kun oma pikkuinen on kipeä mutta onneksi hän on niin positiivinen porskuttaja, että hymy palaa huulille pahimmissakin kuumehouruissa. :)
Äidin oma rakas.
Tunnisteet:
No ei naurata
sunnuntai 18. tammikuuta 2015
Hullu perhe
En tiedä miten muuten pohjustaisin tämän kirjoituksen kuin että meidän perhe on hieman hullu. :)
Viime kesänä saimme idean Porvooseen pyöräilystä ja niin me myös teimme. Matka oli n. 50 km mittainen, ei siis ollenkaan paha. Se oli meidän ensimmäinen pitkä pyöräreissu yhdessä ja molemmat sai siitä aikamoiset kiksit ja voittajafiilikset. Nälkä kasvaa syödessä ja niinpä Marcos hyppäsikin pyörän satulaan pian uudestaan, tällä kertaa matkana Turku - Helsinki, eli kaikkine koukeroineen n. 270 km. Kadehdin salaa poikien reissua, kaikkea sitä leirintäelämää ja mielettömän siistiä ideaa pyörällä matkustamisesta. Kyllä siinä saa olla ylpeä itsestään kun on vastaavanlaisen matkan pyöränselässä taittanut...
Tälle tulevalle kesälle Marcos suunnitteli pyöräretkeä Lappiin ja kuullessani hänen aikeistaan totesin, että minä tahdon mukaan. Ajatus yhteisestä reissusta sai herran oikein iloiseksi, ja niinpä päätös matkasta oli tehty. Tietysti kun sekä isä että äiti lähtevät reissuun niin silloinhan myös pojan on lähdettävä. Aivan mahtavaa, koko perhe tien päällä! Meillä on suunnitelmissa hypätä pyörän selkään heinäkuun tienoilla ja kaikenkaikkiaan tulemme polkaisemaan n. 330 km. Matkan olisi tarkoitus kestää n. 5-7 päivää. Minulla on vihdoin kuukauden mittainen palkallinen kesäloma, joten matkan kesto ei ole niin päivän tarkkaa. Ai että miten mä jo palan halusta retkeillä ja leiriytyä upeissa maisemissa, valokuvata kaikkea tätä hulluutta ja hengittää puhtaan raitista ilmaa. Odotan myös "innolla" kaikkia niitä sääskejä ja itikoita, jotka meille pitävät seuraa matkan aikana. ;D
Tämä tulee olemaan aivan mieletön kokemus koko meidän perheelle! Tobias saa ottaa lungisti sellaisessa pyörään kiinnitettävässä "peräkärryssä" ja me keskitymme matkantekoon. Iltaisin laitetaan ruokaa nuotion äärellä ja nukutaan teltassa. Kaikenlaiset mutkat matkassa täytyy kuitenkin ottaa huomioon ja on hyvä varustautua kunnolla. Olemme laatineet listan kaikista tärkeistä asioista ja nyt meillä on reilusti aikaa valmistautua ja hankkia kaikki puuttuvat tarvikkeet. Olen lueskellut paljon sekä suomalaisten että ulkomaalaisten pyöräretkeilijöiden tarinoita ja blogeja ja se on auttanut paljon hahmottamaan kokonaiskuvaa. On ollut myös ilo huomata miten monet retkeilevät lapsen kanssa eikä se ole heille ongelma. Onneksi Marcosilla on tästä matkailusta jo jonkun verran kokemusta, joten hän kyllä tietää mitä tehdä ja miten varustautua.
Nyt täytyy alkaa taas treenaamaan oikein kunnolla, jotta kesällä olemme sitten rautaisessa kunnossa kun h-hetki koittaa!
Tässä tulee tarkemmat reittisuunnitelmat:
Mitä mietteitä? Ollaanko me ihan sekaisin? :D
English: We're gonna make a crazy bike tour this summer. This time the whole family goes so I am really looking forward to do all the cycling and camping with my man and the little one. We will start the trip by taking a train to Rovaniemi, then a bus to Skibotn, Norway and then cycle down to Kolari. 330km. Can't wait!

![]() |
| Kokonaiskuva. Eli koko reissun junat, bussit, pyöräilyt ja yöpymispaikat. |
![]() |
| Tässä näkyy pyöräiltävä osuus. Skibotnista Kolariin. Kaikkiaan n 330 kilometriä. |
![]() |
| Siinä vielä viimeinen rutistus, eli piiiitkä junamatka Kolarista ja Helsinkiin. Veikkaan, että uni maistuu hyvin tuolla matkalla. |
![]() |
| Tässä näkyy matkan ylä- ja alamäet. Alku on aika tiukkaa vääntöä mutta onneksi se siitä tasaantu Suomen puolella. |
Mitä mietteitä? Ollaanko me ihan sekaisin? :D
English: We're gonna make a crazy bike tour this summer. This time the whole family goes so I am really looking forward to do all the cycling and camping with my man and the little one. We will start the trip by taking a train to Rovaniemi, then a bus to Skibotn, Norway and then cycle down to Kolari. 330km. Can't wait!
Tunnisteet:
Elämä on laiffii,
Maailmalla
sunnuntai 4. tammikuuta 2015
Uusi vuosi uudet kujeet?
Hyvää tammikuuta ja vuotta 2015!
Me vietettiin uutta vuotta naapureiden luona. Lapset sai leikkiä keskenään ja aikuiset istui iltaa syöden ja juoden. Parit raketitkin käytiin ampumassa ja tinatkin valettiin. Meillä oli oikein mukava ilta ja kotiinpaluumatka oli ihanan lyhyt kun seinänaapureita ollaan. :D
Kerkesin tehdä tyypilliset uudenvuoden lupauksetkin tuossa pari päivää sitten. Tämän kertainen lista meni jotakuinkin näin:
- vietä paljon aikaa perheen kanssa kivojen juttujen parissa
- get back in shape eli ota itseäsi niskasta kiinni ja urheile useammin
- matkusta jonnekin
- keskity positiivisuuteen ja hyviin viboihin eli buena onda
- valokuvaa paljon
- syö terveellisesti ja juo paljon vettä
Sellainen lista. Suht helposti toteutettavissa jopa. :)
Mulla on ristiriitaiset fiilikset tämän talven suhteen. On ihana kun on kylmää ja varsinkin silloin kun maassa on lunta. En kuitenkaan voi sietää tätä pimeyttä enää kovin pitkään. Kaipaan aurinkoa! Kasvotkin ovat niin kuivat ja kalpeat ja huulet kokoajan ihan rohtuneet. Pyöräilen kesät talvet ja ihohan näillä kylmillä keleillä eniten kärsii. Pari päivää sitten maa oli aivan kirkkaan jään peitossa eikä hiekoituksesta ollut tietoakaan. Minähän olin tuttuun tapaan pyörällä liikenteessä ja voi sitä menoa! Kaaduin ensimmäisen sadan metrin aikana pari kertaa ja totesin, että kai se on talutettava loppumatka. Kaatuilin jopa taluttaessa ja kyllä siinä ärränpäät lensi. Sukat kastuivat litimäriksi ja paleli. Kyllä ketutti. Muistoksi jäi lihasjumi hartianseudulle ja mustelmaiset reidet. On tämä talvi niin ihanaa aikaa. :D
No mutta, kyllä se kesä sieltä vielä tulee! Enää.....puoli vuotta? Ha, toivottavasti ei ihan niin paljoa!
Me vietettiin uutta vuotta naapureiden luona. Lapset sai leikkiä keskenään ja aikuiset istui iltaa syöden ja juoden. Parit raketitkin käytiin ampumassa ja tinatkin valettiin. Meillä oli oikein mukava ilta ja kotiinpaluumatka oli ihanan lyhyt kun seinänaapureita ollaan. :D
Kerkesin tehdä tyypilliset uudenvuoden lupauksetkin tuossa pari päivää sitten. Tämän kertainen lista meni jotakuinkin näin:
- vietä paljon aikaa perheen kanssa kivojen juttujen parissa
- get back in shape eli ota itseäsi niskasta kiinni ja urheile useammin
- matkusta jonnekin
- keskity positiivisuuteen ja hyviin viboihin eli buena onda
- valokuvaa paljon
- syö terveellisesti ja juo paljon vettä
Sellainen lista. Suht helposti toteutettavissa jopa. :)
| Junaa odotellessa ehtii hyvin valloittaa lumikasan. |
| Parit pakkaspäivät kirpaisi kivasti |
| Päiväkahveeta |
| Meidän jengi |
| Ihan lemppari puuheppa, jolla on niiiiin kiva ratsastella :D |
No mutta, kyllä se kesä sieltä vielä tulee! Enää.....puoli vuotta? Ha, toivottavasti ei ihan niin paljoa!
Tunnisteet:
Elämä on laiffii
torstai 25. joulukuuta 2014
Piles of snow
Niin siinä sitten kävi, että minun toiveeni tuli toteen - saimme valkoisen joulun. Paras joulu pitkään aikaan! Tobiaskin heräsi aamulla tosi hyvällä tuulella ja päivä oli kaikinpuolin pirtsakka. Tehtiin aamulla vähän torttuja ja mentiin sitten naapurin Saran kanssa ulos leikkimään. Tobin mielestä pulkka on joku paras keksintö ikinä!! :D
Päikkäreiden jälkeen suunnattiin äidin luokse syömään jouluruokia, avaamaan paketteja ja istumaan iltaa. Tobias sai ison kasan leluja ja vaatteita. Juuri sellaisia mistä se tykkäsi. Itse sain Marcosilta ihanan sormuksen, joka on Noora Ojalan käsialaa. Marcosille annoin tabletin ja muulle perheelle olin askarrellut kaikenlaista pientä kivaa.
Tuli taas syötyä vatsa täpötäyteen ja juotuakin jonkun verran. Ihana joulu! <3 Palasimme juuri takaisin kotiin äidin luota. Tämän päivän suunnitelmana on halia koko perheen kanssa peiton alla ja katsella leffoja kynttilän valossa. Rentoa.
Seuraavaksi odotellaankin sitten uutta vuotta ja uusia kujeita.
Oikein hyvää joulua ruudun sillekin puolelle! :)

Hengailuja
lauantai 20. joulukuuta 2014
Christmas tree
Tadaa! Katsokaa mikä me pystytettiin tänään! :)
Elämäni ensimmäinen aito joulukuusi. Naapurin kanssa keskusteltiin joulukuusista ja -koristeista ja kävi ilmi, ettei mun perheessäni ole koskaan käytetty aitoa kuusta. Janette pyöritteli silmiään ja kauhisteli asiaa, koska ilmeisesti aidosta kuusesta tulee ihanan jouluinen tuoksu ja siinä on muutenkin enemmän sitä tiettyä fiilistä. No minäpä päätinkin, että tänä vuonna meille tulee aito joulukuusi ja tuossa olohuoneen nurkassa se nyt kimaltelee. Olen aivan rakastunut. Hymyilen taukoamatta aina sitä katsoessani. Tobiaskin nautti kuusen koristelusta. Ihana pieni perhehetki.
En tahdo koskaan ottaa sitä pois!!! :D

Oma koti on kiva
torstai 18. joulukuuta 2014
Joulukuu
Jouluterveiset Ränkitien pikku perheeltä! :)
Ensi viikolla on tosiaankin joulu... Vihdoin! Lahjat on ostettu ja paketoitu, torttuja leivottu ja glögiä juotu. Kynttilät ovat palaneet lähes taukoamatta, valaistus on ollut ihanan tunnelmallinen.
Koristelin kuistiamme jouluvaloilla, kranssilla ja lyhdyllä. Vain lumi puuttuu. Valkoinen joulu kruunaisi tämän kaiken. Veikkaan, että aika moni suomalainen on tuossa kanssani samaa mieltä. ;) Niinhän se on, ettei joulu ole yhtä tunnelmallinen ilman lunta.
En itseasiassa ole ennen ollut tällainen joulufiilistelijä. Tai noh, nuorena tietenkin fiilistelin lahjojen saantia mutta nyt fiilistelen enemmän sitä antamisen iloa, koristelua ja yleistä tunnelmaa. Olen kai kasvanut tarpeeksi "vanhaksi" tajutakseni, että joulussa on paaaaljon muutakin kun ne lahjat!
Muistelin eilen parin vuoden takaista jouluaattoa jonka vietimme Argentiinassa Marcosin perheen kanssa. Se oli niin erilaista. Oli hikisen kuuma päivä, +40 astetta. Vietimme monta tuntia uima-altaan reunalla istuen. Illalla söimme kevyitä salaatteja ja muita kylmiä ruokia. Nurmi oli vihreää ja puut täynnä lehtiä. Oli todella valoisaa. Heh. niin päinvastaista kuin täällä. Eihän minulla ollut tietenkään yhtään joulumieltä. Olen tottunut kylmään ja pimeään, ei jouluaattoa kuulu viettää bikineihin pukeutuneena. :D Noh, se oli hauska joulu joka tapauksessa.. Enkä usko, että se tulee jäämään tämän perheen viimeiseski Argentiinassa vietetyksi jouluksi.
Tämä on sitä aikaa vuodesta kun ulkona on kylmää ja pimeää ja kotona viihtyy paremmin kuin koskaan. Onneksi on kiva koti!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)