Huhuu, onko ketään kotona?

Huhuu! Onko siellä enään ketään? Kovasti kyllä kaikuu... Hyvin mahdollista, että olen onnistunut karkoittamaan jokaisen lukijan tämän pitkän hiljaiselon myötä. Edellisestä kirjoituksesta on aikaa vähäiset 10 kuukautta. Käsittämätöntä! Voisin kirjoittaa monta kappaletta ajanpuutteesta, kiireestä ja elämänmuutoksista mutta tiedän, että aikaa saa aina järjestettyä jos niin tahtoo. En siis piiloudu tekosyiden taakse vaan nostan kädet nöyrästi ilmaan ja tunnustan olevani laiska, paska ja saamaton. Inspiraatio on ollut hakusessa ja samoin tietokoneella istumisen into. Nettiä on niin helppo selailla puhelimella mutta toisaalta pitkien kirjoitusten rustaus kärpäsen paskan kokoisella näppäimistöllä on yhtä tuskaa. Instagramin (@sarimariar) kanssa on ollut liian hauska leikkiä ja kännykän kamera on ollut suurkulutuksessa. Oma järkkäri taas on ollut pölyttymässä kirjahyllyssä. Ihan pahaa tekee.

Huomaatteko kuitenkin, että täällä minä taas olen!! Nöyränä ja pahoittelevana mutta toisaalta iloisena, sillä kevät on tuonut taas paljon uutta energiaa ja inspiraatiota. Aion jatkaa kirjoittamista ja valokuvaamista vanhaan tuttuun tapaan. Jos olen menettänyt kaikki lukijat niin kirjoitan tätä sitten vain itselleni. Sekin on ihan ok. Omaan pieneen päiväkirjaan on kiva purkaa ajatuksia ja jakaa mukavia hetkiä elämän varrelta.

Aloitetaan nyt vaikka jonkinlaisella yhteenvedolla siitä mitä meille kuuluu ja mitä kaikkea on tapahtunut viimeisen kymmenen kuukauden aikana. Edellisen kerran kirjoitin viime juhannuksena, joten harpataan siis tuon pitkän ja pimeän mutta ah!-niin-lumettoman-talven yli ja keskustellaan viime kesästä/syksystä. Toteutin silloin muutamia valokuvausprojekteja ja niiden parissa oli aivan ihana työskennellä. Samaan aikaan keskityin lähinnä lomailuun ja vanhojen tuttujen tapailuun. Etsiskelin ahkerasti töitä ja asetuin pikkuhiljaa aloilleni tähän Vantaan rajoilla sijaitsevaan tukikohtaamme. Tässä pari kuvaa eri projekteista.

Syksyn tienoilla alkoi vihdoin tapahtua. Työnhaku tuotti tulosta ja aloitinkin uudessa työpaikassa logistiikkakeskuksessa (=lue varastolla haha). Tiedän... Varastoduuni! Ei kuulosta yhtään niin ylelliseltä. Kivaa siellä kuitenkin oli. Sain ajella sellaisella "trukilla" päivät pitkät ja tällaiselle ajokortittomallehan se oli yhtä juhlaa. Elämän pienet ilot voi olla jotain noinkin naurettavan yksinkertaista asioita. Tärkeintä on että nauttii. Aloitin työpaikalla siis vuokratyöntekijänä mutta puolen vuoden raataminen tuotti tulosta ja minut palkattiin ihan kokopäiväiseksi vakkarityöntekijäksi. Ihan huippu fiilis kun joku arvostaa sun työntekoa ja tahtoo sut mukaan tiimiin! Päivät ovat siis viime syksystä saakka olleet minun osaltani erittäin työntäyteisiä.

Marcoskin teki jonkun verran erilaisia juttuja ja lopulta päätyi Eiran aikuislukioon opiskelemaan suomen kieltä. Opiskelu on ollut melko intensiivistä. Koulua on aina neljänä päivänä viikossa usean tunnin verran per päivä. Marcos on tosi motivoitunut opiskelemaan ja on itseasiassa yksi luokkansa parhaista vaikka aloittikin ihan nollasta. Ylpeä täytyy olla!

Tobias on tietenkin kasvanut aivan huimasti. Niin ne lapset tekee tuossa iässä. Selailin vanhempia blogin kuvia ja huokailin kuinka pieni Topsukka oli aikoinaan. Nyt se kävelee ja juoksee ja puhuu ja leikkii ja noh... välillä kokeilee myös  rajojaan kaikenmaailman päähänpistoilla (=äitiä on mm. kiva joskus purra ja läpsiä....). Tobias siis täyttää heinäkuussa 2v. Eikö ole uskomatonta miten nopeasti aika menee!! Huomasin mm. että tuossa mun esittelytekstissäni kerron olevani 24v vaikka todellisuudessa täytän tänä syksynä 26v!! Niin se ihminen vanhenee ihan huomaamatta... *ikäkriisi*

Talvesta ei ole paljoa kerrottavaa. Se oli pitkä ja pimeä. Lumeton. Tylsä.. Eleltiin rauhallisesti. Marcosin veli kävi meidän luona kylässä ja se kyllä piristi meidän perhettä kovasti. Pojat kävi mm. avantouinnilla jota edes minä en ole koskaan kokeillut. Aika huvittavaa ja kylmän jäätävää katseltavaa se oli. :)

Jään päällä kävelyä.

Tässä vielä joitain kännykuvia viime ajoilta..

Terveysintoilu on tuottanut tulosta.

Pikku tonttu jouluaattona.

Sisko ja minä Tobiaksen 1v synttäreillä.

Kävin pari päivää sitten kampaajalla muuttamassa lookkia. Leikkasin tukkaa oikein kunnolla ja tuntuu kyllä ihanan virkistävältä tämä suuri muutos. :)

Semmoista kuuluu meille... :) Mitäs teille? Onko siellä enää ketään? Oliko ikävä?
Tästä lähtien blogin puolella tulee olemaan vähän vilkkaampaa kuin viime aikoina. Se on lupaus!!

Hyvää pääsiäistä ihanaisille ihmisille!

Eglish: Helloooo, anybody there? I know I know.... 10 months without writing. I have no excuses. I was lazy, out of inspiration and concentrated too much on other stuff (read life). But here I am again! And I aint going nowhere! I'm going to keep on posting more often. The spring has just arrived and I am getting more alive again!!! How are you guys? Missed me?

Karkeloita

Vietin juhannusta ensimmäistä kertaa moneen vuoteen. En suoranaisesti ollut edes kaivannut sitä, koska muistikuvat tylsistä kaupunkijuhannuksista oli aika tylsiä. Kaikki aina karkasi mökille paitsi minä. No okei ei aina mut usein. Tylsää. Tänä kesänä onneksi päästiin mekin mökkimaisemiin nautiskelemaan tästä valoisasta keskikesän juhlasta. Ja voihan pojat, en ihmettele yhtään miksi ihmiset karkaavat mökeillensä aina kesäisin. Se on niin rentouttavaa! Ennen aina valitin, et "mullon tylsää, ei mitään tekemistä" mutta nykyään nautin siitä ettei tarvitse kokoajan olla tekemässä. Voi vain loikoilla ja juoda siideriä. Välillä pelata sulkapalloa tai jalitsua ja välillä syödä masun täyteen kesäherkkuja.. Kivaa!
Marcos pääsi hyvin poikien jengiin mukaan ja siellä ne miekkoset ajeli moottoripyörillä ja teki muita poikien juttuja. Kaikilla näytti olevan kiva tosi kiva juhannus.
Tässä pari räpsyä perjantailta, eli ekalta mökkipäivältä.

Tulee ikävä tuota raparperipiirakkaa. Se oli niiiiin hyvää! Pitää opetella leipomaan...

Tässä vielä pari kännykkäkuvaa:

Et semmosta. Oli tosi kivaa ja toivottavasti päästään vielä uudestaan mökkeilemään tämän kesän aikana. Oli niin ihana juosta aina saunasta suoraan paljuun ja lillua siellä lämpöisessä vedessä koko poppoon kanssa. Talviturkista täytyy kyllä vielä päästä eroon..

Oliko muilla kivoja mökkijuhannuksia?

Plussat ja miinukset

Heissan! Eikö olekin ihana tämä Suomen kesä? Niin valoisa aamusta yöhön. Niin vihreä ja vehreä. Niin täynnä polkupyöriä ja lenkkeilijöitä. Niin täynnä terasseja ja ne taas niin täynnä ihmisiä. Toisinaan on niin kovin lämmintä ja raikasta mutta toisinaan taas pistävän kylmää ja sateista. On festivaaleja ja tapahtumia. Ihmisiä söpöissä shortseissa ja topeissa. On hyvää ja kesäistä ruokaa. Merimaisemia. Karpalolonkeroa. Kavereita. Grillaamista. Mökkeilyä. Järvessä pulikoimista. Voihan...voihan...VOIHAN SUOMI <3 Olen ihan inlööv. Pitkästä aikaa mun sydämeni sykkii Suomelle tällä tavalla. Olin tottunut tietynlaiseen elämänlaatuun Argentiinassa ja tänne palattuamme ollaan molemat ilahduttu oikein positiivisesti monet kerrat. Vanhoille argentiinatavoille voidaan vihdoin heittää hyvästit. Tässä pientä listää siitä mitä minä olen pannut merkille (kuvituksena ekojen päivien tapahtumia)..

Yleiset vessat. Ne on siistit. Siis ihan oikeasti siistit. Ei oo vessanpöntön istuimet täynnä kaikenlaisia ja -värisiä eritteitä.. Halleluja! Myös vessanvetonappula on helpompi löytää, sillä se on aina siinä tutussa ja turvallisessa paikassa pöntön päällä. Ei sivussa saatika roiku ilmassa.

Roskat. Kierrätys. Kadun varsilla ei ole roskapusseja. Kadun varsilla ei ole minkään sortin roskaa! Aivan taivaallista. Ja kaikkia kannustetaan kierrättämään. Aikamoista luksusta. Mekin eritellään roskamme nykyään biojätteisiin, sekajätteisiin, papereihin, pahveihin ja laseihin. Ekaa kertaa ikinä oon näin HC and I like it!

Ihmisten skannaaminen. Tarkoitan sellaista ohikulkijoiden päästä varpaisiin skannaamista. Täällä on saanut kävellä kaduilla suht lungisti ilman että kukaan kiinnittää mitään huomiota saatika viheltelee. Kukaan ei tosiaan oo katellut päästä varpaisiin. Korkeintaan silmiin ja that's it. Marcos on perus argentiinalaisena tottunut tohon skannailuun ja se käy läpi jokaisen ohikulkijan kengistä ylimpään hiuskarvaan. Keskusteltiin tästä yks päivä ja sekin kummasteli kuinka kukaan ei skannaile, ainakaan niin ilmiselvästi kun Argentiinassa.

Tyyli. Täällä on paljon hassun värisiksi värjättyjä hiuksia. Marcos ihmetteli kuinka joillain mummoillakin saattaa olla violetit hiukset. :D Vastaan on kävellyt kyllä kaikenlaista sinisestä pinkkiin.

Pullonpalautus. Ihana saada pulloista panttia. En tiedä mitä ihanaa siinä nyt muka on mut mä oon tottunut siihen, että kaupassa saa toisinaan vetää pienet voitonriemutanssit kun pulloista kerääntyy useamman euron saalis. Siis ihan huippu fiilis! :D Ja onhan se tosiaan hyvä palauttaa pullot ja tölkit takaisin sen sijaan että heittäis ne vaan roskikseen. Oon myös huomannut kuinka tuolla Helsingin keskustassa pörrää pullonkerääjiä dokailijoitten ympärillä. Helppoa rahaa.

Bussiaikataulut. Siis no ensinnäkin se, että busseilla ja muilla kulkuvälineillä on aikataulut!! Ja sit se, että ne on kaikenlisäksi tosi täsmällisiä. Ihan mahtavaa. Ei tarvii mennä pysäkille sokkona seisomaan vaan voit oikeasti suunnitella vaikka et "okei bussi tulee vartin päästä joten mulla on tässä hyvin aikaa pistäytyä kiskalla".

"Vauvahuone". Kauppakeskuksissa on omat vauvahuoneet, joista löytyy pottia, kaiken kokoisia vessanpönttöjä, leluja, vaihtopöytiä ja mikroja ruoan lämmitykseen. Ihanaa! Ja busseihin voi mennä helposti rattaiden kanssa. Ihmiset on vähän nihkeitä oma-aloitteisen auttamisen suhteen jos esim junassa tai ratikassa täytyy saada jelppiä mut kyl ne lopulta auttaa kun pyytää. Tosin joskus ne saattaa esittää ettei muka kuullu.. Huoh.

Omaisuutta ei tarvii piilotella. Argentiinassa tuntui siltä, että kaikkea täytyi aina piilotella. Se oli ihan sama oliko sulla maailmankaikkeuden paskin kännykkä vai uusin uutuus, koska sitä piti aina piilotella. Sain niin monet huomautukset tuntemattomilta ihmisiltä jos kirjottelin metrossa tekstaria sillä mun muinaisella paskallani. Sama juttu kameroiden ja musasoittimien kanssa. Täällä kaikki marssii ylpeästi menemään älypuhelimet kämmenissä, iPadit kainaloissa, blingbling korut kaulassa, hienoissa vaatteissa yms.

Liikennesäännöt. Niistä mainitsin jo edellisessä kirjoituksessa mutta ne ansaitsee lisämaininnan, koska oon niistä niin kikseissä. Autot hidastaa ja päästää sut kulkemaan vaikket edes ole vielä suojatiellä. Tuntuu, että ne kunnioittaa jalankulkijoita. Tai ehkä ne kunnioittaa ennemminkin lakia ja liikennesääntöjä. Argentiinassa tarina on täysin toinen. Siellä pitää olla varuillaan ihan kokoajan. Autoilijoihin ei voi luottaa. En ainakaan minä.

Lapsellisia ei kunnioiteta. Tarkoitan siis ihmisiä lasten kanssa. Tämä yllätti meidät molemmat. Suomalaiset ei kunnioita äitejä rattaiden kanssa. Niitä lähinnä vituttaa ne tilaa vievät löntystäjät. Bussissa ne rynnii väkisin sun ohi eikä päästä sua ulos vasta kun viimeisenä. Niillä on niin kova kiire, ettei ne voi odottaa sitä viittä sekuntia mitä sulla kestää ulosmenossa. Argentiinassa tilanne on täysin päinvastainen. Siellä saat aina parempaa ja kohteliaampaa kohtelua jos oot lapsen kanssa. Ja kaikki pysähtyy söpöileen sun vauvalle ja ihastelemaan sen kauneutta.

Tarkoitukseni ei ollut dissata Argentiinaa, koska se on ihana maa ja raksuun sitä ihan kympillä! Halusin vain ylistää joitain perus juttuja jotka Suomessa on peruskauraa mutta Argentiinassa toistaiseksi vielä kaukainen haave. Katsellaan parin vuosikymmenen jälkeen uudestaan. :)

Mitäs mietteitä ruudun sillä puolella?

Ui mikä hurmio

Heimoi pitkästä aikaa! Blogissa on ollut hiljaista viime aikoina, koska kirjoittajalla on ollut kädet täpötäynnä hommia. Elämä täällä Helsingissä on ollut suht hektistä tähän saakka mutta olen nauttinut joka hetkestä. Ah mikä ihana kaupunki. Nämä ihanan aurinkoiset säät sattuivat juuri oikealle hetkelle. Meidät otettiin lämmöllä vastaan.

Lähtö Argentiinasta oli kiireinen ja stressaava. Minun piti ensin maksaa sakkoa siitä, että olin ollut maassa turistina yli 3kk. Seuraavaksi meille ilmoitettiin ettei Tobias voi poistua maasta pelkällä Suomen Passilla, koska on syntynyt Argentiinassa. Ei siis muuta kun pikapassia hommaamaan ja jännittämään keretäänkö lennolle. Passin valmistuttua juostiin check-iniin kuulemaan että lento oli ylibuukattu. Meidät siirrettiin Lufthansan lennolle parin tunnin päähän, tarjottiin Ilmaiset lounaat ja annettiin ihan kiitettävä summa rahaa korvaukseksi. Harmistuneisuus muuttui voitonriemuksi ja kaikki meni lopulta tosi hyvin. Selvittiin lennoilta elossa ja Tobiaskin käyttäytyi mainiosti.

Ollaan oltu Suomessa nyt reilu viikko ja kuten jo aiemmin mainitsin niin täällä on ollut ihanaa. Ollaan Maken (uus lempinimi) kanssa huokailtu kilpaa Kuinka kaunista täällä on. Tämä vihreys ja jatkuva valoisuus saa sydämen sykkimään.

Omaan kotiin muutettiin pari päivää sitten ja sitä ennen pidettiin kunnon maalausmaratoni. Kierrätyskeskus ja ikea osoittautuivat hyödyllisiksi ja nyt on asunnossa jonkun verran huonekalujakin. Kävi ilmi että Ikea on 3.5km päässä meidän kodista ja sehän vasta riemastutti. ;)  Totuttelen yhä tähän Vantaan rajoilla asumiseen mutta myönnän että tähän saakka olen nauttinut ihan  mielettömästi.

Tämän hetkisiä Suomisuosikkeja ovat: lohi, juustot, salmiakki, ruisleipä, lenkkeily hiekkatiellä, jalankulkijan kunnioitus liikenteessä (ei meinaa autot ajaa päälle suojatiellä), Henkkamaukan taivaallisen alhaiset hinnat, ruokakauppojen laajat valikoimat, julkisen liikenteen Täsmälliset aikataulut, totaalinen puhtaus ja kauneus kaikkialla Helsingissä,  kierrätys ja oman saunan miellyttävät löylyt.

Siinä pientä päivitystä.. Hyvää siis kuuluu. :) nyt on mentävä unille sillä kello on paljon ja aamu alkaa aikaisin. Kirjoitan lisää kunhan koneelle pääsen. Tämä kännykästä  bloggaaminen on hieman hankalaa. Kuvatkin on nyt kaikki puhelimella otettuja eikä mitään hajua millanen laatu niissä on. Ens kerralla sit kunnon kuvia kehiin.

Tsaukki!!

Published with Blogger-droid v2.0.10