lauantai 1. elokuuta 2015

Ishøj

Viides päivä oli mielenkiintoinen. Tai sanotaanko, että se oli melko sekava. Yö oli ollut aika raskas. Metsä oli täynnä hyttysiä ja me olimme heidän herkkuillallisensa. Saimme onneksi eristettyä teltan niin, ettei yöllä tarvinnut tulla syödyksi mutta ilma oli muuten todella kylmä. Kietouduimme makuupusseihimme korvia myöten ja se auttoi hieman. Maa oli sen verran kova, että aamulla herätessä selkä ja reidet olivat aivan jumissa. Pyöräilemään lähtiessä kroppa onneksi toimi ongelmitta ja lihasjumitkin aukesivat pikkuhiljaa. Taivas ripautti muutaman vesipisaran ja se virkisti mukavasti väsyneitä kasvoja. Pian tihutus yltyi kaatosateeksi ja me pääsimme vihdoin testaamaan Bilteman seksikkäitä sadeponchoja. Viitat toimivat muuten oikein hyvin mutta alakroppa ei peittynyt juuri ollenkaan. Niinpä meidän molempien housut kastuivat aivan litimäriksi ja vilu oli aikamoinen. Siinä tarvittiin melko vahvaa mielenlujuutta ja itsepäisyyttä, että jaksoi jatkaa polkemista. Onneksi molemmat olivat psyykanneet itsensä niin, ettei luovuttaminen ollut vaihtoehto! Jossain vaiheessa aloimme olla suht pihalla olinpaikastamme ja pian kävikin ilmi, että olimme ajaneet n. 10km väärään suuntaan. Ei auttanut muu kuin palata takaisin ja etsiä oikea tie. Löysimme viihtyisän luontopolun, joka johti meidät syvälle upeisiin metsiin. Viimeistään siinä vaiheessa harmitukset sateesta olivat poissa. Maisemia ihastellessa ei ehtinyt harmittaa. :)


Luontopolun päätyttyä tajusimme olevamme taas hieman eksyksissä. Saimme paikallisilta paljon neuvoja mutta jostain syystä olimme kokoajan aivan pihalla. Pari kertaa teimme u-käännöksen ja kokeilimme mihin eri tiet meidät johtivat. Karttakin oli jo niin märkä ja kulunut, että sitä oli lähes mahdoton lukea. Koko perhe oli nälkäinen ja turhautunut, joten pysähdyimme mäkkäriin syömään purilaista ja lepuuttamaan lihaksia. Ruoan jälkeen sade ja sumu oli kuin ihmeen kaupalla kadonnut ja mekin vihdoin löysimme määränpäämme, Ishøjssä sijaitsevan Tangloppen leirintäalueen.

Aurinko paistaa porotti, joten pystytimme nopeasti teltan ja juoksimme rannalle uimaan. Bongasimme meressä joutsenperheen; isän, äidin ja neljä poikasta. Ajattelin valokuvata niitä kaukaa mutta ne tulivatkin todella lähelle. Äiti-joutsen piti vauvojaan kokoajan silmällä ja sähisi kaikille jotka menivät liian lähelle. Perhe tepasteli ihan leirintäalueelle saakka ja joku järjenjättiläinen heitteli niille hirveän kasan leivän palasia. Toivottavasti ei pienillä mennyt masut sekaisin.


"Oi sori, etkai sä kastunut?" :D

Illalla pilvet muuttuivat taas pelottavan tummiksi eikä siinä kauaa kestänyt kun taivaalta tuli tuhat sankollista vettä ja jyrinää kaupanpäälle. Istuimme teltassa sateensuojassa ja minä pelkäsin ihan pikkuriikkisen. Onneksi sadekuuro meni pian ohi ja me pääsimme keittämään pastaa ja pesemään likaisia vaatteita. Illan tullen olimme kaikki niin väsyneitä, että uni maittoi jokaiselle.


Päivän aikana olimme tehneet aika monta hukkakilometriä muttei se loppujen lopuksi haitannut. Eihän tämä olisi ollut kunnon seikkailu ilman yhtä rankkasadetta ja muutamaa eksymistä. ;)

Kuudes päivä oli meidän viimeinen päivä leirintäalueella. Osasin jo sieluni silmin nähdä Kööpenhaminassa sijaitsevan hotellin ja ihanan pehmeän sängyn mihin heittäytyä. 8)
Meidän oli alunperin tarkoitus jatkaa pyöräretkeilyä mutta koska Tobías rakasti merta ja rantaa niin paljon, että silmät kiiluivat eikä kikatus meinannut loppua, joten päätimme jäädä samaiselle leirintäalueelle vielä toiseksi yöksi ja tutustua Ishøjn 7km pitkään hiekkarantaan ja kylään ylipäänsä.

Söimme aamupalaksi täytettyjä kroisantteja ja lähdimme sitten rannalle. Yöllä oli satanut jonkun verran ja pilvet olivat edelleen suht tummat. Myös tuuli oli sen verran kova, että lämpöasteita oli vaivaiset 16'C. Emme viitsineet uida kylmyyden takia mutta kävelimme rantaviivaa pitkin tehden hiekkalinnoja, kahlaten vedessä, ihastellen maisemia ja leikkien muuten vain. Pilvetkin rupesivat hiljalleen väistymään tieltä ja vihdoin saimme tuntea auringon säteitä kasvoillamme. Tobíasta harmitti kovasti, ettei päässyt mereen uimaan. Hän olisi voinut pulikoida vaikka aamusta iltaan reissun jokaisena päivänä. Niin kivaa se oli.







Illalla grillasimme makkaraa ja joimme viiniä. Haikeilimme ja fiilistelimme, koska oli meidän viimeinen ilta teilttaillessa. Totesimme yhteen ääneen, että reissu oli mieletön!!! ja rupesimme samantien suunnittelemaan ensi vuoden pyöräreissua. :D Samalla kuitenkin odotimme silmät kiiluen seuraavan päivän hotellia ja pehmeää sänkyä.

perjantai 31. heinäkuuta 2015

Frederiksværk & Farum

Noniin. Aika jatkaa siitä mihin eilen jäin.

Mörrimöykky aamukahvilla



Kolmannen päivän pyöräily starttasi leppoisasti. Poljimme pientä pyörätietä pitkin kiemurrellen siellä sun täällä, välillä jopa hiekkatielle poiketen. Gillelejessä pysähdyimme syömään lounasta ja ihailemaan maisemaa. Tuntui, että rannikon upeus sen kuin kaunistui matkan edessä.


Löysimme hauskan "tea with a view" paikan. Siellä oli teepusseja, kuppeja, vettä ja vedenkeitin. Ja view todellakin oli upea.



Tisvildeen mennessä ajoimme pitkän matkan autotien reunassa. Tanskalaiset kuskit olivat todella ystävällisiä. He hidastivat ohitustilanteessa ja jättivät hyvin tilaa auton ja pyörän väliin. Missään vaiheessa en kokenut pelkoa autotiellä ajaessani, vaikka aikamoinen jänishousu olenkin. Se kertoo jo paljon.

Matka tuntui tällä kertaa melko raskaalta ylämäistä, tuulesta ja muutamasta eksymisestä johtuen. Kun vihdoin saavuimme Frederiksværkin leirintälueelle kasasimme äkkiä teltan ja istahdimme huilimaan. Teki hyvää antaa jokaisen lihaksen levätä. Myöhemmin kävimme vielä katsomassa Roskilden vuonoa ja palasimme sitten takaisin symään tapaksia ja juomaan Argentiinalaista Malbecia. Sinä yönä unikin maistui hyvin olosuhteista huoliimatta ja viiden minuutin lämmin suihku tuntui luksukselta.




Aamulla heräsimme kovaan paukkeeseen. Luulimme sitä ensin ukkoseksi mutta se osoittautuikin joidenkin työmiesten työntouhuksi. Keitimme aamukahvit ja söimme digestiivejä. Pilvet vaikuttivat paksuilta ja tummilta, joten laitoimme sateensuojat pyörälaukkuihin ja sadetta hylvikät tuulitakit päälle. Lähtiessä Frederiksværkistä poispäin rannikko vaihtui hiljalleen maalaismaisemaan. Tiet muuttuivat kukkulaisiksi ja lehmän lannan "tuoksu" leijaili nenään. Matkalla bongasimme mm. viljapeltoja, hevosia, lampaita, parsakaali-istutuksia ja maatiloja. Maisemat olivat kauniin rauhoittavat mutta ylämäet melko tappavia.

Olisimme päässeet määränpäähämme yhtä suurta maantietä pitkin mutta sen sijaan päätimme kierrellä pienten kylien halki mutkittelevia teitä pitkin. Pyöräily on aina paljon mukavampaa, kun siinä on pientä jännitystä mukana. Ei pidä päästä liian helpolla ja joskus eksyminenkin on kaiken sen arvoista.

Pysähdyimme Uvelseen syömään pientä purtavaa ja lepuuttamaan ylämäissä väsyneitä pakaroita. Taivaalta tippui muutama pisara vettä mutta pian me jo poljimme sadepilviä karkuun.




Päästessämme määränpäähämme, Farumiin, löysimme erään 10km pitkän luontopolun. Päätimme koluta reitin läpi, sillä maisemat vaikuttivat niin lupaavilta. Poljimme syvällä vihreissä metsissä. Maanpinta oli punertava ja vierellä komeili Farum sø. Luontopolun päätyttyä kipaisimme ruokakauppaan, ostimme illan ruoat ja poljimme takaisin metsien keskelle. Etsimme sopivan paikan teltalle ja sytytimme nuotion palamaan. Grillailimme makkaraa, viimeistelimme edellisen päivän Malbecin ja fiilistelimme elämää. Koko perhe oli taas niin onnellinen, ettei hymyä meinannut saada kasvoilta pois niin millään. :)









Katselimme vielä hetken kaunista auringonlaskua ja painelimme sitten pehkuihin. Tuo ilta Farumissa oli ehkä paras kaikista, koska meillä oli yhdessä niin mukavaa. Laatuaikaa keskellä metsää. :)

torstai 30. heinäkuuta 2015

Helsingør

Täällä ollaan taas, Suomessa siis. Reissu meni todella hyvin. Paremmin ei olisi voinut mennäkään. Tanska oli upea. Yllätyin kuinka niin pienellä maalla oli niinkin paljon tarjottavaa ja upeita maisemia. Ei tuntunut yhtään siltä, että Skandinaaviassa olisimme olleet. Vaaleansinisen turkoosi meri ja lähes valkoinen hiekka sekoittivat pääni aivan totaalisesti. Ah, miten rakastankaan merta ja aurinkorasvan tuoksua. Pyöräilimme reilut 200 kilometriä. Se oli aivan liian vähän. Toivon, että ensi kerralla pääsemme tuplaamaan määrän, jotta saamme mahdollisuuden nähdä ja kokea vieläkin enemmän. <3

Kirjoitan matkastamme päivä kerrallaan, koska kuvia ja tekstiä tulee sen verran paljon. ;)

Heräsimme aamulla jo klo 3 aikoihin. Koko perhe taisi olla niin täpinöissä, ettei nukkumisesta tullut mitään. Taksi nouti meidät viideltä eikä siinä kauaa nokka tuhissut kun saavuimme telntokentälle. Check in ja kaikki muukin sujui täysin ongelmitta ja lento meni smoothisti. Tobías rakasti lentämistä. Oi miten se nauroi kun nousimme ilmaan. Veikkaan, että naurun ja ilon seassa oli myös hitunen jännitystä.
Pilvet näyttivät aika uhkaavilta yläilmoista katsottuna. Onneksi tilanne oli toinen perille päästyä. :)
Kööpenhaminaan laskeuduttua kasasimme pyörät, hyppäsimme junaan ja suuntasimme kohti peräkärryn vuokrauspaikkaa. Päätimme tosiaan jättää oman peräkärrymme Suomeen, koska se ei oikein mahtunut kartonkiboxeihin. Se olisi myös lisännyt kivasti hintaa lentolippuihin, koska painoraja olisi ylittynyt huomattavasti.
Kun kärry oli asennettu pyörään, laukut tarakoille ja Tobías istutettu penkkiin lähdimme vihdoin matkaan. Marcos antoi navigaattorin ohjata meitä mutta kun oikea pyörätie oli löytynyt ei tarvinnut muuta kuin seurata kylttejä.

Matkalla pysähdyimme eräälle kauniille rannalle tankkaamaan lounasta ja nesteitä sekä muutenkin leikkimään vedellä. Elämä hymyili ja fiilis oli sanoinkuvailemattoman upea. Edessä oli turkoosin sininen meri, ympärillä vaaleaa hiekkaa, taivaalla aurinko, baarin kaiuttimista raikui dubsteppi, kädessä koreili SOL ja lapsi oli onnesta soikeana. Voiko sitä muuta oikeasti toivoakaan? Kippistimme vielä kerran ja jatkoimme taas matkaa. Tanskan riviera hiveli silmää eikä vesisateista ollut tietoakaan. Jossain vaiheessa hiekkarannat vaihtuivat upean maagisiin metsiin ja värikkäisiin rakennuksiin. Pyörätiet olivat hyvässä kunnossa ja ohikulkevat ihmiset moikkailivat iloisesti. Ei voinut muuta kuin hymyillä. 





Matkan lähestyessä loppuaan huomasimme toisen peräkärryn renkaan olevan aivan tyhjä. Pysähdyimme tienvarteen paikataksemme reiän mutta pumppua etsiessä Marcos sai ihanan flashbackin siitä kuinka hän jätti pumppumme Kööpenhaminan lentokentälle. :D Onneksi saimme pysäytettyä erään pyöräilijäpariskunnan, jotka lainasivat meille pumppuaan. Täytimme renkaan mutta heti seuraavan pyöräliikkeen tullessa vastaan vaihdoimme sisäkumin kokonaan uuteen ja tsekkasimme, että kaikki toimii hyvin.

Pienestä mutkasta matkassa huolimatta pääsimme määränpäähämme, Helsingøriin, suht aikaisin. Kävelimme kaupungissa hetken ja suuntasimme sitten leirintäalueelle. Pystytimme teltan, kävelimme rannalla ja painelimme sitten pehkuihin. Yö oli todella hankala ja kylmä. Meillä oli vain kaksi makuupussia, yksi patja ja kolme ihmistä. Se tarkoitti sitä, että kaikilla oli kylmä ja kova maa aiheutti lihasjumeja. Seuvaana päivänä kävimmekin ostamassa kolmannen makuupussin ja yhden patjan lisää. Ne olivat ehkä parhaita hankintoja ikinä. :D

Toisen päivän vietimme Helsingørissa. Se oli aivan ihana pieni kaupunki. Hieman ehkä Porvoomainen mutta hurmaavampi. Kadut olivat kapeita ja talot värikkäitä. Pyörätiet johtivat kaikkialle ja se jos mikä on suurta plussaa. Kiertelimme jalkasin ympäri kaupunkia tutustuen sen nähtävyyksiin ja maisemiin. Lopulta jalkojen olessa aivan muussia suuntasimme rannalle ja vietimme loppupäivän siellä. Vesi oli kylmää mutta se ei meidän perheen miehiä estänyt. He uiskentelivat tyytyväisinä ja minä keräilin rannalla simpukan kuoria. :) Toinen yö sujui jo paljon paremmin. Kaikki saivat nukutuksi kylmyydestä huolimatta.


Tanskalainen hotdog. Omituisen värinen nakki.






Tobías heitteli kiviä mereen.

Sellaisia olivat meidän ensimmäiset päivät. <3 Jatkan kirjoittelua pian taas.